Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Venezuela ’

Vnz: Väitteet valtion mediavallasta heikolla pohjalla

16.12.2010 | Etelä-Amerikka, Uutiset

TV-kanavien katsojatilastot Venezuelasta viimeisen 10 vuoden ajalta osoittavat, että väitteet valtion mediakontrollista eivät pidä paikkaansa, kirjoittavat Mark Weisbrot ja Tara Ruttenberg.

Presidentti Hugo Cháveziin penseästi suhtautuva länsimedia viittaa jatkuvasti Venezuelaan maana, jossa media on valtion hallinnassa. Washington Postin sivuilla "valtio hallitsee mediakenttää", Toimittajat ilman rajoja -järjestön Lucy Morillon kertoi CNN:n haastattelussa, että "presidentti Chávez kontrolloi suurinta osaa TV-asemista" ja entisen yhdysvaltalaisministeri Roger Noriegan mukaan media on "käytännössä kokonaan Chávezin kontrollissa".

Nämä väitteet eivät kuitenkaan ole edes liioiteltuja, vaan ainoastaan paikkansapitämättömiä, kirjoittavat Mark Weisbrot ja Tara Ruttenberg verkkolehti MRZinessä. He viittaavat TV-kanavien katsojamääriä mittaaviin kyselytutkimuksiin viimeisen 10 vuoden ajalta.

"Syyskuussa 2010 Venezuelan valtiollisia TV-kanavia katsoi vain 5,4 prosenttia väestöstä. Yleisöstä 61,4 prosenttia katsoi yksityisessä omistuksessa olevia kanavia ja 33,1 prosenttia maksu-TV:tä. Koska yksityiset TV-kanavat ovat suurimmaksi osaksi hallitusta vastaan, on selvää, että yli 94 prosenttia venezuelalaisten seuraamista TV-kanavista on sellaisia, jotka eivät ole hallituksen kannattajia. Ja itse asiassa suuri osa yksityisestä mediasta vastustaa hallitusta raivokkaasti, vieläpä tavoilla jotka esimerkiksi Yhdysvalloissa eivät olisi sallittuja."

Kymmenessä vuodessa valtiollisten TV-kanavien katsojien osuus on noussut 1,9 prosentista vuonna 2000 vajaaseen 6 prosenttiin vuonna 2010, mutta esimerkiksi maksu-TV:n katsojaosuus on samassa ajassa noussut 17:sta 33:een prosenttiin. Noususta vain osa selittyy vuonna 2007 toimintalupansa menettäneen, vuoden 2002 vallankaappaukseen osallistuneen RCTV:n katsojien siirtymiseen maksu-TV:n katsojiksi.

"Vaikuttaa siltä, että hallituksen pääkeino saada viestinsä perille ovat presidentti Chávezin lukemat cadenas, hallituksen tiedotteet, joita yksityisten kanavien on lain mukaan lähetettävä. AGB Panamericana de Venezuela Medición S.A.:n mukaan näitä lähetyksiä oli  vuonna 2009 lähes 24 minuuttia päivässä. Lähetysten avulla hallituksella on suuremmat mahdollisuudet saada viestinsä läpi kuin valtiollisten TV-ohjelmien kautta. On kuitenkin vaikea arvioida tiedotteiden vaikutusta, sillä niitä katsovien ihmisten määrästä ei ole saatavilla tietoa."

MRZine: Television in Venezuela: Who Dominates the Media? (13.12.10)



Vnz: Chavistoille selvä enemmistö parlamenttiin

29.9.2010 | Uutiset

Presidentti Hugo Chávezin kannattajat ovat saaneet 58 prosenttia parlamenttipaikoista viime sunnuntain vaaleissa, kirjoittaa Venezuelanalysis.

Presidentti Chávezia vastustava oppositio boikotoi vuonna 2005 järjestettyjä parlamenttivaaleja, mistä johtuen parlamentti jäi kokonaan Chávezin kannattajien käsiin. Viime sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa oppositiopuolueiden rintama MUD sai 62 paikkaa Chávezin kannattajien 95 paikkaa vastaan. Vaikka oppositiopuolueet ovat juhlistaneet paluutaan parlamenttiin, ne menettivät vajaat parisenkymmentä paikkaa vaalikauteen 2000-2005 verrattuna, jolloin ne edellisen kerran olivat parlamentissa edustettuina.

"Vaalikaudella 2000-2005 parlamentin toiminnalle oli leimallista puolueiden hajaannus ja rintamalinjojen siirtymät. Chávezin kannattajilla oli 83-92 paikkaa ja oppositiopuolueilla 73-82 paikkaa parlamentin kaikkiaan 165 paikasta", Venezuelanalysis kirjoittaa.

Chávezin yhdistynyt sosialistipuolue PSUV menetti vaaleissa kuitenkin 2/3:n enemmistönsä, minkä vuoksi oppositio kykenee estämään eräiden lakien läpimenon määrävähemmistöllään. PSUV:n tavoitteena oli 110 paikkaa, joka olisi taannut 2/3:n enemmistön; tästä jäätiin nyt 15 paikan päähän.

IDM: Venezuela: Socialist Party wins majority, but opposition is gaining ground (28.9.10)

Venezuelanalysis: Venezuelan Elections: Socialists Advance, Opposition Loses Ground Compared to 2000 Elections (27.9.10)

Venezuelanalysis: (UPDATED) National Assembly Election Results - 95 Legislators for PSUV (26.9.10)



Vnz: Viikonlopun vaaleista tiukka taisto

24.9.2010 | Uutiset

Mielipidekyselyiden mukaan presidentti Hugo Chávezia kannattavat puolueet voittanevat viikonlopun parlamenttivaalit, mutta eivät murskaluvuin, ennustaa Erik Sperling.

Venezuelassa järjestetään parlamenttivaalit ensi sunnuntaina, ja tällä kertaa presidentti Chávezia vastustava oppositiokin on päättänyt osallistua niihin. Vuonna 2005 oppositiopuolueet päättivät vaaliboikotista, minkä johdosta Chávezia tukevat puolueet saivat parlamentin haltuunsa.

Erik Sperlingin arvion mukaan Chávezia tukevat puolueet saavat nytkin parlamenttiin enemmistön, mutta marginaali ei liene suuren suuri. Sperling on päätynyt arvioonsa analysoituaan eri mielipidetiedusteluiden tuloksia ja niiden luotettavuutta sen perusteella, miten tarkasti eri kyselyjä tekevät tahot onnistuivat ennustamaan vuodeen 2009 perustuslakikansanäänestyksen tuloksen.

Sperling ottaa käsittelyyn viisi kyselyjä tekevää tahoa. Vuoden 2009 äänestyksen tuloksen ennusti parhaiten IVAD:in teettämä kysely; laitos on onnistunut myös paikallisvaalien kyselyissä hyvin. IVAD:in kyselyt ennustavat sunnuntain vaaleissa Chávezia tukeville puolueille 54,3 ja oppositiolle 45,7 prosentin äänisaalista; voittomarginaali on siis noin 10 prosenttia. Suurinpiirtein samoin luvuin menivät lävitse myös perustuslain muutokset vuoden 2009 äänestyksessä.

GIS XXI -niminen yhtiö, joka Sperlingin mukaan on selvästi hallitusta myötäilevä, on joissain kyselyissä saanut tulokseksi jopa 16 prosentin voittomarginaalin hallituksen kannattajille, vaikkakin viimeisimmissä kyselyissä marginaali on ollut jopa vain 5,2 prosenttia.

Oppositiolle myötämielisiksi tahoiksi Sperling lukee Datanálisisin, Keller y Asociadosin ja Hinterlacesin. Datanálisis ennakoi vuonna 2009 oppositiolle murskavoittoa kolmessa perättäisessä kyselyssä, kunnes viimeinen ennen äänestystä tehty kysely käänsi odotuksen päälaelleen; lopullinen äänestystulos oli 10 prosentin marginaali hallituksen hyväksi. Jos viimeisen kuukauden aikana tapahtuu kyselyn mukaan jopa 20 prosentin heilahdus, ei se vala uskoa Datanálisisin kyselymenetelmiin, Sperling kirjoittaa. Yritys ei ole suostunut paljastamaan joissakin kyselyissään käyttämiään menetelmiä vedoten liikesalaisuuteen.

Datanalisesin viimeisimmässä kyselyssä hallituspuolueiden voittomarginaali sunnuntain vaaleissa on 4 prosenttia.

Kahta muuta mainittua oppositiomielistä kyselyfirmaa Sperling pitää vielä vähemmän uskottavina, sillä niiden kyselyt ennustivat perustuslakikansanäänestyksen tuloksen täysin pieleen - Keller y Asociados ennusti oppositiolle jopa 37 prosentin voittomarginaalia perustuslakiäänestyksessä.

Sperlingin mukaan näyttäisi todennäköiseltä, että Chávezia kannattavat puolueet saavat jonkinsuuruisen enemmistön sunnuntain vaaleissa. "[Perustuslakiäänestykseen verrattuna] suurin ero on tietenkin se, että nyt ei äänestetä Chávezin vallassapysymisestä, ja todellinen kysymys onkin, miten tämä vaikuttaa äänestysvilkkauteen", hän kirjoittaa.

Myös verkkolehti Venezuelanalysisin päätoimittaja Gregory Wilpertin mukaan vaaleista on tulossa varsin tiukat. "Chávez on edelleen hyvin suosittu, mutta hän ei ole ehdolla näissä vaaleissa, ja Venezuelassa on tällä hetkellä useita ongelmia", Wilpert kertoi The Real News Networkin haastattelussa. "Ongelmat johtuvat käynnissä olevasta taantumasta, josta maa on juuri nousemassa, sekä mm. äskettäin paljastuneesta korruptioskandaalista. Joten tyytymättömyyttä on". Wilpert ei usko Chávezia kannattavien puolueiden menettävän enemmistöään parlamentissa, mutta todennäköiseltä näyttävä kahden kolmasosan menettäminenkin olisi selvä takaisku, sillä monien tärkeiden lakien hyväksymiseen vaaditaan 2/3:n enemmistö.

httpv://www.youtube.com/watch?v=ROlI-GsPOXU

Venezuelanalysis: Venezuela's National Assembly Elections 2010: A Poll Analysis (22.9.10)

The Real News Network: VENEZUELA ASSEMBLY ELECTIONS TOO CLOSE TO CALL (7.9.10)



Vnz: Kaasuyhtiöiden työläiset vaativat kansallistamista

16.9.2010 | Uutiset
Venezuelassa yksityisten kaasuyhtiöiden työläiset vaativat yhtiöidensä kansallistamista ja siirtämistä työläisten ja yhteisöjen hallintaan. Vaatimuksien takana on monien eri yhtiöiden työläisiä, mukaan lukien Taurogas, Globalgas, Marinagas, Caracasgas, Visagas, Camipa ja Tecnicos de Gas. Vuonna 2007 joissakin osavaltioissa olleiden kaasun saantivaikeuksien jälkeen kaksi Venezuelan suurinta kaasuyhtiötä, Vengas ja Tropigas, kansallistettiin ja muodostettiin PDVSA Gas Comunal. Työntekijät olivat pyytäneet pakkolunastusta maksamattomien palkkojen ja huonojen työolojen vuoksi. Nyt työläisten kohtelun osalta ollaan vastaavanlaisessa tilanteessa Aporrea-verkkosivuston mukaan. Työläiset ilmoittavat, että yritykset irtisanovat jokaisen, joka pyrkii ammattiyhdistyksen muodostamiseen. Lisäksi heidän mukaansa yhtiöissä ei noudateta työministeriön asettamia sääntöjä. Puutteita he kertovat olevan niin sopimusten, välineistön ja turvallisuusmääräystenkin osalta, huolimatta siitä, että työssä käsitellään helposti syttyvää nestettä ja työläisten on kannettava painavia kaasupulloja. Työläisten mukaan yhtiöt väärentävät turvallisuusilmoituksiaan, kertoo Venezuelanalysis.com. Työnantajilla on Aporrea-sivuston mukaan hyvät suhteet valtion omistamaan yhtiöön PDVSA Gas:iin. Caracasin ja Mirandan osavaltion kaasuyhtiöiden työläiset moittivat PDVSA Gas:n "byrokraattisia aineksia", jotka eivät tavanneet työläisten kanssa vaan kokoustivat yritysten kanssa suljetuin ovin. PDVSA:ssa toimii edelleen joitain samoja johtajia kuin Vengasin ja Tropigasin aikana, ja ongelmia on tullut taas esiin. Työläiset vaativat että kokousten läpinäkyvyyden lisäämiseksi niissä tulisi olla myös työläisedustus. "He kohtelevat meitä huonommin kuin eläimiä eikä pomo tapaa meitä keskustellakseen työehtosopimuksesta", sanoi Maninagasilta potkut saanut Darwin Segovia. "Jotkut työkavereista on potkittu ulos epäoikeudenmukaisesti ja johtaja väittää, etteivät he ole koskaan työskennelleet täällä", hän lisäsi. Työntekijät sanoivat, että jos kaasuyhtiöt kansallistettaisiin, työolot ja palkat paranisivat. Valtion omistamassa PDVSA:ssa työolot, lomat ja etuudet ovat paljon parempia, he kertovat. Työntekijät ovat ehdottaneet että yhtiöt kansallistettaisiin ilman korvauksia, koska yritykset ovat heidän mukaansa jo hyötyneet tarpeeksi valtion antamista tukiaisista noudattamatta ehtoja. Venezuelalla on maailman yhdeksänneksi suurimmat kaasuvarat. Lähes kaikki talot Venezuelassa ovat riippuvaisia kaasupullojen käytöstä, mutta hallitus sanoo pyrkivänsä vetämään putket kolmeen miljoonaan talouteen vuoteen 2016 mennessä. Venezuelanalysis.com: Venezuelan Private Gas Company Workers Demand Nationalization Aporrea.org


Bolivia aloitti siviilien asekoulutuksen

6.8.2010 | Uutiset
Bolivian hallitus kertoi torstaina aloittaneensa siviilien asekoulutuksen. Oppositio kutsuu tätä ensimmäiseksi askeleeksi hallitusta tukevien puolisotilaallisten joukkojen luomisessa. Koulutus aloitettiin maanantaina sadoissa armeijan tukikohdissa Bolivian itäosassa, joka tunnetaan liike-elämää tukevan opposition tukialueena. Entinen vasemmistosissi, varapresidentti Alvaro Garcia kertoo, että tarkoituksena on kouluttaa siviilit kykeneviksi avustamaan maan puolustamisessa. Osallistuminen on hänen mukaansa "kansalaisvelvollisuus". Viranomaisten mukaan siviilejä ei kuitenkaan aiota aseistaa. Asekoulutus on tarkoitettu kaikille yhteiskuntaluokille. Useat osallistujat ovat kuitenkin alkuperäiskansojen edustajia. Koulutusohjelma muistuttaa kampanjaa, jonka Evo Moralesin läheinen kumppani Hugo Chávez aloitti Venezuelassa vuoden 2002 epäonnistuneen oikeistovallankaappauksen jälkeen. Venezuelan mukaan mukana on nyt 120 000 osallistujaa. Oppositiota edustava Herman Antelo on vaatinut hallitukselta selitystä asiaan. "Kysymme itseltämme, onko päämääränä luoda hallitusta tukevat puolisotilaalliset joukot", hän sanoi. Moralesin hallitus on toistuvasti väittänyt, että äärioikeistolaiset ääriryhmät ovat pyrkineet salaliitoin kaatamaan hallituksen muodostamalla aseistettuja joukkoja, myös ulkomaisten palkkasoturien avulla. Asiasta kirjoitti Kolumbiassa asuva Associated Pressin toimittaja Frank Bajak. Bolivia Rising: Bolivia begins military training for civilians (6.8.2010)


Chávez arvostelee Kolumbian sissiliikkeitä

27.7.2010 | Uutiset

Kolumbialaisten sissiliikkeiden, FARC:n ja ELN:n, tulisi harkita aseellisen toimintansa mielekkyyttä, Venezuelan presidentti Hugo Chávez sanoi perjantaina.

Presidentti Chávez arvosteli kolumbialaisten sissiliikkeiden toimintamallia puheessaan ammattiliittojen edustajille viime perjantaina. Samalla viikolla Venezuela oli katkaissut diplomaattiset välinsä Kolumbian hallitukseen, kun tämä oli toistanut aiemminkin esittämänsä syytökset siitä, että Venezuela tukee Kolumbian hallitusta vastaan taistelevia sissiliikkeitä, FARC:ia ja ELN:iä.

"Uskoakseni kolumbialaisten sissien tulisi vakavasti tarkastella, mitä me toiset olemme tehneet. Kaikella kunnioituksella, mutta maailma ei ole tänään enää sama kuin 1960-luvulla", Chávez sanoi. "En usko, että Kolumbiassa vallitsevat olosuhteet sallivat heidän nousta valtaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Tämän sijaan heistä on tullut Yhdysvaltain tärkein tekosyy, jolla se voi lisätä sotilaallista läsnäoloaan Kolumbiassa hyökätäkseen sieltä Venezuelaan, Ecuadoriin, Nicaraguaan ja Kuubaan."

FARC ja ELN ovat taistelleet Kolumbian hallitusta vastaan 1960-luvulta lähtien.

Colombia Reports: Colombian guerrillas should 'reconsider' armed strategy: Chavez (24.7.10)



Vnz: Ammattiliitot haluavat lisää työväenkontrollia

23.7.2010 | Uutiset

Venezuelan suurin ay-keskusjärjestö UNT vaatii pankki- ja rahoitussektorin kansallistamista sekä työväenkontrollin lisäämistä, kirjoittaa Venezuelanalysis.

Ay-keskusjärjestön kierrättämässä "Venezuelan työtätekeville" suunnatussa keskusteluasiakirjassa on 21 ehdotusta keskustelujen pohjaksi, joiden tarkoitus on laajentaa kansallistamista, työväenkontrollia yrityksissä sekä vähentää valtiollista byrokratiaa.

Pankki- ja finanssisektorin kansallistamisen lisäksi asiakirja esittää kansallistettavaksi myös välttämättömien ruokatarvikkeiden ulkomaankauppaa. "Lisäksi dokumentti esittää julkisen sektorin työväenkontrollin lisäämistä, ja vaati hallitusta säätelemään ankarasti yksityisten terveyspalveluiden hintoja askeleena kohti koko maan kattavaa yhtenäistä terveydenhuoltojärjestelmää", Venezuelanalysis kirjoittaa.

UNT, josta käytetään myös nimeä UNETE erotuksena UNT-lyhennettä käyttävästä poliittisesta puolueesta, edustaa noin 80 prosenttia venezuelalaisista ammattiyhdistyksistä.

Venezuelanalysis: Venezuelan National Workers Union Calls for Greater Worker Control (19.7.10)

Links: Venezuela: 100,000 celebrate May Day (2.5.10)

GLW: Venezuela: What a pro-worker government looks like (21.6.08)



Vnz: Työväenkontrolli etenee Guyanassa

22.5.2010 | Uutiset

Työntekijöiden muodostamat työryhmät ovat valinneet yhtiön johdon viidessätoista Guyanan osavaltiossa sijaitsevassa perusteollisuuden yhtiössä, kertoo Venezuelanalysis.

Työläisten valitsema tehtaanjohto on osa laajempaa kampanjaa sosialistisen Guyanan rakentamiseksi. Johto valittiin työläisten ja muutamien ministerien muodostamissa työryhmissä, ja presidentti Hugo Chávez vahvisti valinnat.

15 yhtiötä, joissa johdon valinta nyt suoritettiin, muodostavat Guyanan venezuelalaisen yhtiön (CVG). Chávez oli jo viime vuonna antanut tukensa työläisten esitykselle teollisuudenalojen työväenkontrollista, mutta esityksen eteneminen oli kohdannut byrokratian vastustusta, kirjoittaa Venezuelanalysis. "Joukko työläisiä ja ministerejä kertoi lehdistölle, että kyseessä oli nyt ensimmäinen kerta CVG:n historiassa, kun johtajat ovat työläisten nimittämiä, ja ovat myös itse työläisiä", verkkolehti jatkaa.

Hyväksyessään nimitykset presidentti ilmoitti samalla eräistä lisäkansallistamisista, ja vaati loppua tuotantolaitoksissa ilmenevälle ulkoistamiskäytännölle, jossa ulkoistamiseen käytetyjä varoja menee aivan suotta ulkoistamisesta hyötyvien yritysten voittoihin.

Venezuelanalysis: Worker Self-Management Introduced in Primary Industry Companies in Guayana, Venezuela (16.5.10)



Vnz: PSUV:n jäsenet valitsivat ehdokkaat vaaleihin

9.5.2010 | Uutiset

Venezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) jäsenet ovat valinneet puolueen ehdokkaat parlamenttivaaleihin jäsenäänestyksellä, kirjoittaa Venezuelanalysis.

Jäsenäänestys suoritettiin toukokuun 2. päivänä, jolloin noin 2,5 miljoonaa puolueen jäsentä osallistui puolueensa 110 parlamenttivaaliehdokkaan valintaan. Kaikkiaan puolueessa on yli 7 miljoonaa jäsentä. "Kuka tahansa puolueen rekisteröitynyt jäsen saattoi asettaa itsensä ehdolle jäsenäänestykseen, ilman kustannuksia", kirjoittaa Venezuelanalysis. Vaalit maan 167-paikkaiseen parlamenttiin järjestetään ensi syyskuussa. Nykyisellään oppositiolla ei ole edustusta parlamentissa, sillä se boikotoi viisi vuotta sitten järjestettyjä vaaleja.

Maan keskusvaalilautakunta CNE valvoi jäsenäänestyksen edistymistä, ja sen mukaan kaikki sujui normaalisti. Vajaa kolmannes ehdokkaaksi valituista on istuvia kansanedustajia.

Oppositiomedia kiinnitti huomiota PSUV:n jäsenten osallistumisasteeseen, ja uutisoi näyttävästi kun vain 38 prosenttia osallistui äänestykseen. "Oppositiopuolueet järjestivät valvomattomat vaalit viidessätoista kaikkiaan 67:stä vaalialueesta, missä niihin oppositiolle myötämielisen uutislähteen mukaan osallistui alle 10 prosenttia äänioikeutetuista", kirjoittaa Venezuelanalysis. "Puolueen johto valitsi itse loput ehdokkaista."

Venezuelanalysis: 2.5 Million Elect Venezuelan Socialist Party Candidates (3.5.10)



Ay-aktiivien murhat vakava ongelma Venezuelassa

9.4.2010 | Uutiset

Ainakin 29 ihmistä sai viime vuonna surmansa Venezuelassa ammattiliittojen sisäisten tai välisten kiistojen seurauksena.

Ay-liikkeen maailmanliitto ITUC:in keräämien tietojen mukaan viime vuonna liittojen sisäisissä tai välisissä väkivaltaisissa välienselvittelyissä kuoli vielä ainakin 19 ay-aktiivia ja 10 muuta työläistä, vaikka luvut ovatkin hieman alentuneet parin edellisen vuoden vastaavista.

Yhtenä väkivaltaisuuksia osaltaan helpottavana tekijänä on ollut ammattiliittojen määrän valtava lisääntyminen. "Virallisten tietojen mukaan ammattiliittojen lukumäärä Venezuelassa on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti 1 200:sta vuonna 1998 yli 6 000:een vuonna 2009 - pelkästään rakennusteollisuudessa on 736 eri ammattiliittoa", kertoo BBC.

Liittojen määrän kasvaessa yleissitovien työehtosopimusten piiriin kuuluvien työläisten määrä on kuitenkin laskenut. Ongelma on erityisen paha öljy- ja rakennusteollisuudessa, missä kilpailu urakoista johtaa väkivallantekoihin, ja ammattiliittojen nimikkeen alla toimii monia lähinnä mafiaa muistuttavia ryhmittymiä.

"Venezuelassa laki määrää, että 75 prosenttia rakennustyömaiden työvoimasta tulee olla liittojen jäseniä, mistä johtuen jotkut liitot ovat omaksuneet yleisiä mutta laittomia toimintatapoja", BBC kuvaa. "Liitot voivat ensinnäkin kiristää rahaa yritykseltä, jonka on maksettava 'rauhan ylläpitämiseksi' ja varmistettava ettei lakkoja ole. Mutta rahaa tehdään myös 'cupoista', epävirallisista maksuista, joita kaikki palkatut työntekijät maksavat - usein prosenttiosuutena palkastaan. Liittojen mukaan jotkut yrittäjät käyttävät tilannetta hyväkseen, ja sopivat urakoista rikollistaustaisten liittojohtajien kanssa ahdistellakseen työläisiä ja käyttääkseen heitä hyväkseen."

BBC: Venezuelan trade unions face violence (7.4.10)

ITUC: Annual Survey of Violations of Trade Union Rights 2009. Venezuela.