Turkki: Useita työehtosopimuksia vaarassa
1.2.2012 | Aasia, Eurooppa, UutisetAmmattiliittojen uusien jäsentilastojen perusteella useat liitot voivat menettää oikeutensa solmia työehtosopimuksia, joiden ehtona on vähintään 10 prosentin järjestäytymisaste, kirjoittaa Hürriyet.
Vuonna 1980 Turkissa vallan kaapannut sotilashallitus sääti lain, jonka mukaan ammattiliitoilla ei ole oikeutta solmia työehtosopimuksia, ellei vähintään 10 prosenttia alan työläisistä ole järjestäytynyt liittoihin. Turkin hallitus on suunnitellut vähimmäismäärän laskemista 0,5 prosenttiin, mutta sanomalehti Hürriyetin mukaan esitys on edelleen käsittelyssä, ja äskettäin suoritettu ammattiliittojen jäsentilastointi eri teollisuudenaloilla saattaa johtaa siihen, että vanhan lain ollessa edelleen voimassa monet ammattijärjestöt menettävät laillisen oikeutensa solmia työehtosopimuksia. Kyse ei ole työehtosopimusten yleissitovuuden ehdoista, vaan ylipäätään ammattiliiton oikeudesta tehdä neuvotella vaikkapa tehdaskohtaisiakin työehtosopimuksia jäsenistönsä puolesta.
"Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusten mukaan liittojen edessä ei pitäisi olla olemassa minkäänlaista kynnystä. Vaadimme täyttä ammattiliittouudistusta, joka on yhteensopiva ILO:n määräysten kanssa", ammatillisen keskusjärjestö DİSK:in pääsihteeri Tayfun Güngör kertoi Hürriyet Daily Newsille.
Hürriyet Daily News: Unions may lose power with new statistics (31.1.12)




