Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Sveitsi ’

Suorat sijoitukset EU:sta vähenivät 24 % viime vuonna

25.6.2010 | Uutiset

EU-maista unionin ulkopuolelle tehdyt suorat sijoitukset putosivat viime vuonna 348 miljardista eurosta 263 miljardiin, kertoo Eurostatin tuore tilasto.

Suosituin kohde EU:n suorille ulkomaisille sijoituksille oli Yhdysvallat, jonne tehtyjen sijoitusten yhteissumma oli 69 miljardia euroa eli 26 prosenttia kaikista EU:n suorista sijoituksista. Muita suuria kohteita olivat Liechtensteinin ja Cayman-saarten kaltaiset veroparatiisit (60 mrd), Sveitsi (45 mrd), Brasilia (7 mrd), Kanada (3 mrd) ja Hong Kong (3 mrd).

EU:hun ulkopuolelta tehdyt suorat sijoitukset kasvoivat viime vuonna 12 prosenttia. Suurin lähde oli Yhdysvallat, josta tehtiin lähes 100 miljardin euron arvosta sijoituksia. Muita merkittäviä sijoitusten lähteitä olivat erilaiset veroparatiisit (40 mrd), Sveitsi (32 mrd), Kanada (11 mrd) ja Brasilia (3 mrd).

Yksittäisistä EU-maista eniten sijoitusliikennettä unionin ulkopuolelle oli Luxemburgista, josta käsin tehdyt 112 miljardin sijoitukset vastasivat 42 prosentin osuutta kokonaissijoituksista. Muita aktiivisia keskuksia olivat Iso-Britannia (31 mrd) ja Ranska (26 mrd). EU:n ulkopuolelta tulevista suorista sijoituksista suurin osa tehtiin näihin samoihin maihin, samassa suuruusjärjestyksessä.

Suoralla sijoituksella tarkoitetaan sijoitusta, jolla sijoittaja hankkii sijoituskohteesta vähintään 10 prosentin äänivallan.

Eurostat: EU27 investment in the rest of the world down by a quarter in 2009 (24.6.10)



Sveitsi kieltää minareettien rakentamisen

2.12.2009 | Uutiset

Sveitsin kansanpuolueen käynnistämä kansanäänestys minareettien rakentamisen kieltämiseksi meni sunnuntaina läpi 58 prosentin kannatuksella.

Sveitsissä on tällä hetkellä 150 moskeijaa, joista neljässä on minareetti. Maan väestöstä noin viisi prosenttia on muslimeja, joista suurin osa on peräisin Turkista ja Kosovosta. Minareettien ja islamin vastustajien mukaan minareetit eivät ole välttämättömiä uskonnon harjoittamiseksi, vaan ne ovat uskonnollisia symboleja, jotka viitoittavat tietä islamilaisen lain käyttöönottoon Sveitsissä.

Kansanäänestyksessä 57,5 prosenttia äänestäneistä kannatti minareettien kieltämistä. Äänten enemmistön lisäksi hanke sai myös taakseen kantonien enemmistön, joten siitä tulee osa Sveitsin perustuslakia. Äänioikeutetuista 53 prosenttia äänesti.

"Meillä ei ole mitään muslimeja vastaan, mutta emme halua minareetteja", parlamentin jäsen ja kansanpuolue SVP:n edustaja Oskar Freysinger kertoi viime keväänä BBC:lle, kun puolue keräsi nimiä kansanäänestyksen järjestämistä varten. "Minareetit ovat aggressiivisen, poliittisen islamin symboleja, islamilaisen lain symboleja. Samalla hetkellä kun Euroopassa on minareetteja, islam on ottanut vallan", hän sanoi. "Minareettien kieltäminen lähettäisi voimakkaan viestin siitä, että meidän eurooppalaiset ja sveitsiläiset lakimme tulee hyväksyä."

SVP on Sveitsin parlamentin suurin puolue, ja sillä on parlamentin 200 paikasta 62.

Äänestyksen tulos on järkyttänyt Sveitsin muslimeja. "En sulje pois mahdollisuutta, että Sveitsin muslimit vievät asian oikeuteen, todennäköisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Strasbourgiin", maan islaminuskoisten yhteistyöjärjestön puheenjohtaja Farhad Afshar kertoi Bloomberg.comille.

Yhdysvaltalainen professori Juan Cole vertaa Sveitsin päätöstä Qatarissa noudatettavaan uskontopolitiikkaan. "Qatar on sallinut kristillisten kirkkojen rakentamisen, mutta niissä ei saa olla torneja tai kelloja. Tämä on Sveitsin käytännön peilikuva. Sveitsi on näin vuosisatoja kestäneen sivistyksen ja valistuksen tavoittelunsa päätteeksi päässyt juuri ja juuri samalle suvaitsevuuden tasolle kuin tuo pieni Persianlahden wahhabilainen maa, jonka asukkaista suurin osa oli beduiineja sata vuotta sitten."

Bloomberg.com: Swiss Ban on Minaret Construction May Prompt Legal Challenges (30.11.09)

Juancole.com: Swiss Islamophobia Betrays Enlightenment Ideals (30.11.09)

NY Times: Swiss Ban Building of Minarets on Mosques (29.11.09)

BBC: Swiss move to ban minarets (28.5.09)



Zlotyn arvon romahdus ajaa Puolan ahdinkoon

16.3.2009 | Uutiset

Sveitsin frangiin sidottua halpaa lainaa ottaneet puolalaiset ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin, kun maan valuutan, zlotyn, arvo frangiin nähden on romahtanut puoleen aikaisemmasta.

Viime syyskuussa kansainvälisen talouskriisin seurauksena alkaneen valuutan arvonlaskun vuoksi kaikkiaan 2/3 puolalaisista asuntovelallisista on nyt joutunut maksuvaikeuksiin. Puolan asuntolainakriisi muistuttaa Yhdysvaltain vastaavaa kriisiä, joka paljasti talousjärjestelmän ja -kasvun lepäävän kuplan varassa. Yhdysvalloissa oli myönnetty helppoa asuntolainaa todellisuudessa maksukyvyttömille asiakkaille.

Valuuttakeinotteluun perustuvaa lainausta on harjoitettu myös muissa Itä-Euroopan maissa, mm. Unkarissa, Romaniassa ja Ukrainassa. Niissä Sveitsin frangiin tai euroon sidotut, aiemmin halpakorkoiset lainat ovat nyt muuttuneet raskaaksi taakaksi paikallisten valuuttojen arvon romahduksen myötä.

Itä-Euroopan maiden maksuvaikeudet ovat asettaneet eräiden länsieurooppalaisten pankkien olemassaolon vaakalaudalle. Erityisesti Itävallan, Italian ja Saksan pankit ovat lainanneet valtavia summia maille, joiden maksukyky on nyt osoittautunut erittäin epävarmaksi.

Washington Post: Currency-Exchange Gamble Is Costing Polish Consumers (15.3.09)



Sveitsin pankit kiistävät mahdollistavansa veronkierron

16.1.2009 | Uutiset

Sveitsin pankkiirit ovat ilmoittaneet valmiutensa neuvotteluihin veronkierron ehkäisemisestä, mutta kieltävät olevansa syyllisiä veronkierron mahdollistamiseen.

Saksan talousministeri Peer Steinbrück vaati viime vuonna Sveitsin asettamista OECD:n mustalle listalle, koska maa ei ole suostunut yhteistyöhön veronkiertoon liittyvissä asioissa. Saksassa käynnistettiin viime vuonna tutkimus maan kansalaisten Liechtensteiniin perustamien pankkitilien osuudesta veronkiertoon. Koska myös Sveitsissä on vahva pankkisalaisuus, sekin on joutunut kritiikin kohteeksi.

Sveitsin yksityispankkien liiton johtaja Michel Derobert sanoi olevansa periaatteessa valmis neuvotteluihin EU:n kanssa, mutta sanoi, että "ei tule kysymykseenkään, että hyväksyisimme kritiikin tahoilta, jotka syyttävät Sveitsiä veronkierron mahdollistamisesta".

Saksan veroviranomaisten mukaan maan kansalaiset kiertävät veroja noin 10 miljardin euron arvosta vuosittain, käyttäen apunaan pankkitilejä Sveitsin ja Liechtensteinin kaltaisissa maissa.

EUbusiness: Swiss bankers warn against EU attacks on tax evasion (15.1.09)

Dw-world.de: Germany Punishes First of Liechtenstein Tax Dodgers (18.7.08)