Rakennusliitto puolustamaan virolaisia repputyöläisiä
29.4.2009 | UutisetRakennusliitto on päättänyt perustaa toimiston Tallinnaan, jotta virolaisen työvoiman työehtojen polkeminen Suomessa saataisiin kuriin.
Liiton hallitus päätti asiasta viime perjantaina sen jälkeen, kun liiton pääkaupunkiseudulla tekemän työmaiden tehotarkastuksen tulos oli selvinnyt. Tarkastuksen piiriin kuului 150 työmaata, joilla yhdenkään ulkomaalaisen yrityksen noudattamat työehdot eivät olleet lakien ja alan työehtosopimuksen mukaiset. Liiton mukaan reilusti yli puolet työmaiden vahvuudesta on työssä alihankintayrityksissä, jotka usein on rekisteröity Viroon.
"Rakennusliitto tulee perustamaan toimipisteen Tallinnaan, jotta virolaisille rakentajille voidaan tiedottaa paremmin heidän oikeuksistaan. Toimipiste tulee helpottamaan myös liittymistä liiton ja työttömyyskassan jäseneksi jo Suomessa työskentelyn alusta lukien. Ulkomaisten työntekijöiden käyttämiselle rakennusalan alipalkattuna halpatyövoimana, monesti kaikkein raskaimmissa ja vaarallisimmissa töissä, pitää panna piste", liiton tiedote toteaa.
Rakennusteollisuuden piirissä harmaan talouden on arvioitu merkitsevän vuosittain puolen miljardin euron veronkiertoa.
Taloussanomat: Rakennusliitto aikoo pelastaa virolaiset rakentajat (24.4.09)
Taloussanomat: Suomen harmaa talous joutuu tarkkailuun (3.4.09)



