Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ siirtolaisuus ’

Ennätysmäärä siirtolaisia pyrkii Välimeren yli Eurooppaan

30.12.2008 | Uutiset

Tämän vuoden aikana ainakin 33 000 ihmistä on pyrkinyt Pohjois-Afrikan kautta Välimeren yli Italiaan ja Eurooppaan, kertovat YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tuoreet tilastot.

Määrä on kasvanut 50 prosenttia viime vuodesta, jolloin määrä oli noin 20 000. Nyt Välimerta lähdetään ylittämään myös talvisaikaan kovemmasta merenkäynnistä huolimatta, kun aikaisemmin ylityksiä on yritetty enimmäkseen kesäisin. Ylitys kestää tyypillisesti neljä tai viisi päivää.

Pääministeri Silvio Berlusconin oikeistohallitus on joutumassa tukalaan asemaan, sillä sen vaalilupauksiin kuului siirtolaiskysymyksen hoitaminen pois päiväjärjestyksestä. Myöskään heinäkuussa Libyan kanssa allekirjoitettuun sopimukseen liittyneet suuret odotukset eivät ole toteutuneet, sillä Italian parlamentti ei ole vahvistanut Libyalle luvattuja korvauksia sen menneisyydestä Italian siirtomaana. Ennen vahvistusta Libya ei kuitenkaan ole ollut valmis antamaan rannikkoaan Italian vartioitavaksi.

Euroopan rajoilla on kuollut kahdenkymmenen viime vuoden aikana yli 13 000 ihmistä.

The Guardian: Thousands more migrants reach Italy's shores (30.12.08)

The Independent: Hundreds of immigrants land on Italian island (28.12.08)

Fortress Europe: Immigrants dead at the frontiers of Europe



Ratsioita maalta muuttaneita vastaan Indonesiassa

9.10.2008 | Uutiset

Kaupungin hallinto on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin maaseudulta muuttaneita paperittomia siirtolaisi vastaan Indonesian pääkaupungissa Jakartassa. Varakuvernööri Prijanto sanoi ratsioiden ulottuvan myös paremmin toimeentuleville asuinalueille, mutta huomautti, että niiden ei anneta häiritä liikemiehiä tai muita henkilöitä, jotka haluavat sijoittaa kaupunkiin tai laajentaa verkostoaan siellä.

"Tällaisia henkilöitä ei joudu ratsioiden kohteeksi," hän sanoi.

Jakartaan muuttaa joka vuosi yli 100 000 ihmistä.

Jakarta Post: City to crack down on unskilled newcomers (8.10.08)



Sata muslimia sai potkut taistelussa rukoiluoikeuden puolesta

20.9.2008 | Uutiset

Yhdysvaltalainen lihanpakkausyhtiö on antanut potkut noin sadalle muslimille, jotka olivat ryhtyneet työtaisteluun saadakseen oikeuden rukoilla työssä Ramadan-kuukauden aikana. Ammattiliitto aikoo riitauttaa asian.

Aiemmin coloradolaisen tehtaan työnjohto oli epävirallisesti sallinut rukoilun, mutta työpaikan ei-muslimit ryhtyivät vastustamaan asiaa vedoten tauoista heille koituivaan lisätyömäärään. Tämän jälkeen käytäntö kiellettiin, mistä seurasi työtaistelu.

Suurelta osin Somaliasta lähtöisin olevat muslimit ovat korvanneet tehtaalla yli 250 latinotaustaista työtekijää, jotka pidätettiin laittomina siirtolaisina ratsiassa vuonna 2006.

LA Times: Colorado meatpacking plant lays off 100 Muslim workers (11.9.08)



Rakennusliiton työ puolalaisten rakentajien puolesta tuotti tulosta

19.9.2008 | Uutiset

Rakennusliiton Olkiluoto 3:n reaktorityömaalle julistama lakkouhka peruuntui tiistai-iltana, kun liitto pääsi työntekijöitä tyydyttävään neuvottelutulokseen. Elokuun lopulla noussut kiista koski työmaalla työskentelevien puolalaisten rakennustyöntekijöiden palkkaukseen ja verotukseen liittyviä epäselvyyksiä. Keskipisteessä oli kyprokselle rekisteröity työvoimavuokrausyhtiö Rimec, joka ei useista pyynnöistä huolimatta ollut suostunut selvittämään asioita.

"Neuvotteluissa saatiin riittävät selvitykset siitä, että maksut on suoritettu ja tullaan suorittamaan lain ja rakennusalan työehtosopimuksen mukaisesti", liitto toteaa tiedotteessaan viime tiistaina.

Rakennusliitto: Olkiluodon reaktorityömaan rakennustyöt lakkoon (26.8.08)

Rakennusliitto: Lakonuhka siirtyi Olkiluodossa (9.9.08)

Rakennusliitto: Olkiluodon lakonuhka peruuntui (16.9.08)



Lähes 600 pidätetty siirtolaisratsiassa Yhdysvalloissa

28.8.2008 | Uutiset

Yhdysvaltain siirtolaisuuspoliisi on pidättänyt lähes 600 siirtolaista erääseen tehtaaseen tehdyssä suurratsiassa Mississippin osavaltiossa. Kyseessä on suurin Yhdysvalloissa koskaan tehty laitonta siirtolaisuutta valvova ratsia.

Viime lokakuun alusta lukien siirtolaisuusvalvonta on pidättänyt yli 4 000 laitonta siirtolaista työpaikoille tehdyissä iskuissa. Yhdysvalloissa arvioidaan asuvan noin 12 miljoonaa laitonta siirtolaista, joiden panos maan talouteen on huomattava.

Reuters: U.S. immigration cops nab 595 in largest-ever raid (26.8.08)

CNN: Illegal workers: good for U.S. economy (1.5.06)



Etelä-Amerikka tuomitsee EU:n siirtolaislain

23.6.2008 | Uutiset

Amerikan valtioiden järjestö OAS on voimakkaasti tuominnut Euroopan parlamentin viime keskiviikkona hyväksymän siirtolaislain, joka koventaa laittomien siirtolaisten kohtelua ja helpottaa karkottamista EU:n alueelta.

OAS:n pääsihteeri José Miguel Insulza tuomitsi EU:n nyt säätämät "sortotoimenpiteet" ja ihmetteli, että samalla kun EU vaatii globalisaation edistämistä, se myös poliittisista syistä pyrkii torjumaan siirtolaisuutta, joita samainen globalisaatio aiheuttaa.

Bolivian ja Venezuelan presidentit, Evo Morales ja Hugo Chįvez, nostivat esille vastatoimenpiteinä mm. eurooppalaisten sijoitusten karkottamisen Etelä-Amerikasta sekä oleskeluehtojen säätämisen Etelä-Amerikassa asuville eurooppalaisille.

Venezuelanalysis: Venezuela and OAS Reject EU Anti-Immigrant “Law of Shame” (21.6.08)

The Guardian: Evo Morales: 42 days? Try 18 months (16.6.08)



Otteet laittomia siirtolaisia vastaan kovenevat Yhdysvalloissa

21.6.2008 | Uutiset

Presidentti George W. Bushin hallinto on koventanut otteita laitonta siirtolaisuutta vastaan Meksikon rajalla viime vuoden aikana, kertoo Syracusen yliopiston viime tiistaina julkaisema tutkimus. "Maahanmuuttorikokset" muodostavat nyt jo puolet liittovaltiotasolla käsiteltävistä rikoksista.

Viime maaliskuussa syytteeseen joutui lähes 10.000 siirtolaista. Määrä on miltei kolminkertaistunut vuoden takaisesta, ja liittovaltion edustajat ovat ilmoittaneet edelleen lisäävänsä voimavaroja tällä sektorilla.

LA Times: Federal prosecution of illegal immigrants soars (18.6.08)



Ecuador arvostelee EU:n siirtolaispolitiikkaa

13.6.2008 | Uutiset

Ecuadorin maahanmuuttoministeri Lorena Escudero on arvostellut EU:n aikeita helpottaa kolmansista maista muuttavien siirtolaisten karkotusta Unionin alueelta. "Suurin osa siirtolaisuutta koskevista laeista on säädetty EU:n oman turvallisuuden, ei suinkaan ihmisoikeuksien kunnioituksen vuoksi", hän sanoi.

Ecuadorin viranomaisten arvion mukaan Espanjaan on muuttanut noin 700.000 maan kansalaista.

Ecuador Rising: Ecuador urges EU to abolish laws against irregular immigration (11.6.08)



EU helpottamassa laittomien siirtolaisten karkotusta

13.6.2008 | Uutiset

Euroopan parlamentti äänestää kesäkuun 18. päivänä niin sanotun palautuslain hyväksymisestä, jonka ministerineuvosto hyväksyi viime viikolla. Laki helpottaa laittomien siirtolaisten lähettämistä takaisin lähtömaihinsa. Samanaikaisesti helpotetaan koulutetun työvoiman pääsyä Unionin alueelle.

Laittomia siirtolaisia kannustetaan lähtemään "vapaaehtoisesti" ensimmäisen kuukauden aikana kiinnijääntinsä jälkeen, minkä jälkeen otteet kovenevat. Karkotetulle voidaan myös asettaa määräaikainen kielto palata EU:n alueelle.

RTÉ News: EU agrees on illegal immigration policy (5.6.08) Euroopan parlamentti: "Return" directive: first reading vote in the European Parliament (11.6.08) Euroopan parlamentti: Encouraging immigrants to return voluntarily (11.6.08)