Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Robert Zoellick ’

Latvian hallitus kaatuu, Itä-Eurooppa vaikeuksissa

22.2.2009 | Uutiset

Latvian pääministeri Ivars Godmanis on perjantaina pyytänyt hallituksensa eroa, kun kaksi parlamentin suurinta puoluetta päätti vaatia sen eroa. Hallitus oli saanut luottamuslauseen helmikuun alussa.

Latvia on ensimmäinen EU:n jäsenmaa, jonka hallitus joutuu eroamaan talouskriisin vuoksi. Kriisi on kohdellut Itä-Euroopan maita erittäin pahoin, mistä on Latviassakin ollut seurauksena mielenosoituksia ja mellakointia. Maan talous supistui vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä 10,5 prosenttia vuotta aiempaan nähden, ja kuluvana vuonna bruttokansantuotteen odotetaan laskevan vielä 12 prosenttia.

Uusia vaaleja ei kuitenkaan näillä näkymin järjestetä. Kaatuneen hallituksen suurin puolue, Kansanpuolue, ja suurin oppositiopuolue, Uusi aika, ovat ilmoittaneen halukkuutensa yhteistyöhön.

Maailmanpankki varoittaa Euroopan hajoamisesta

Samanaikaisesti Maailmanpankki on vaatinut Itä-Euroopan maiden pelastamista. "Eurooppa yhdistyi vasta 20 vuotta sitten, vuonna 1989. Olisi vahinko, jos se päästettäisiin jälleen hajoamaan", pankin johtaja Robert Zoellick sanoi viime keskiviikkona.

Pelastusvaatimuksia on esitetty muiltakin tahoilta, sekä Itä- että Länsi-Euroopassa. Viime tiistaina luottoluokituksia antava Moody's kertoi, että joidenkin länsieurooppalaisten pankkien luokitusta tultaneen alentamaan, sillä näiden itäeurooppalaiset tytäryhtiöt ovat ajautuneet erittäin haavoittuvaan asemaan.

Al Jazeera: Latvia's ruling coalition collapses (21.2.09)

EUobserver: Latvian government falls (20.2.09)

EUobserver: World Bank calls for eastern Europe bail-out (19.2.09)