Metalliliiton ylimääräinen liittokokous päätti keskiviikkona vetäytyä hankkeesta, jonka tarkoitus oli perustaa teollisuuden suurliitto TEAM.
Liittokokouksen päätös merkitsee, että alunperin kuuden liiton uutta suurliittoa ei ainakaan kaavaillun kaltaisena synny, sillä Metalliliitto oli hankkeen selvästi suurin osanottaja. Aiemmin keväällä Sähköliitto oli jo tehnyt päätöksen jättäytyä sivuun, ja tähän saakka mukana ovat Metallin lisäksi olleet Kemianliitto, Puuliitto, Rautatieläisten liitto sekä Viestintäliitto. Kemianliitto päättää perjantaina jatkamisesta omalta osaltaan, ja näyttää todennäköiseltä, että sekin päättää vetäytyä.
Viestintäliitto oli jo muuttanut nimensä ja sääntönsä vastaamaan teollisuusliittoa, jonka oli tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2011.
Jäsenäänestyksissä vaisu osanotto
Kemianliitto järjesti alkuvuodesta sitovan jäsenäänestyksen, jossa kysyttiin jäsenistöltä, pitäisikö Kemian olla mukana TEAM-liiton perustamisessa. Äänestäneistä enemmistö kannatti mukanaoloa, mutta edellytyksenä oli, että "uudessa TEAM-hankkeen mukaisessa teollisuuden ammattiliitossa" olisivat kaikki kuusi liittoa mukana. Sähköliiton vetäytymisen jälkeen ehto ei enää täyttynyt, mutta Metallin poisjäänti sekoittaa pakan täysin.
Äänestysinto jäi vaimeaksi, sillä Kemian 35 800 äänioikeutetusta jäsenestä äänesti vain reilu 10 000. Heistä 60 prosenttia kannatti liittofuusiota.
Myös Metalliliitto järjesti liittofuusiosta jäsenäänestyksen, mutta toisin kuin Kemialla, Metallin säännöt eivät tunteneet sitovan jäsenäänestyksen periaatetta. Näin äänestyksen tulokseen voitiin viitata ainoastaan moraalisesti velvoittavana. Metallin kaikkiaan 167 000 jäsenestä vain 24 500 äänesti liittofuusion puolesta ja 19 500 sitä vastaan. Jäsenistön valtaosan mielipide jäi näin epäselväksi.
Loppuvuoden purkukokousta ei kutsuta koolle
Metalliliiton sääntöjen mukaan liiton lakkauttaminen ja varojen siirtäminen vaatii 3/4:n enemmistön liittokokousedustajista. Tätä kokousta oli alunperin suunniteltu loppuvuodeksi, mutta nyt käydyssä kokouksessa äänestettiin määrävähemmistövaatimuksen vuoksi myös siitä, kannattaako purkukokousta ylipäätään kutsua koolle.
Viimekesäisten liittokokousvaalien tulos oli 303 paikkaa sosiaalidemokraateille ja 181 vasemmistoliittolaisille, minkä lisäksi kommunistit ja Keskusta saivat yhden paikan kumpikin. Näiden voimasuhteiden vallitessa nyt paikalla olleet kokousedustajat äänestivät sekä TEAM:iin yhdistymisestä että loppuvuoden purkukokouksen koolle kutsumisesta. TEAM:iin yhdistymistä kannatti 306 edustajaa ja vastusti 179, kun taas purkukokouksen koollekutsumista kannatti 303 ja vastusti 181 edustajaa.
Kun 122 äänen määrävähemmistö riittäisi estämään Metalliliiton lakkauttamisen ja siten sen yhdistymisen TEAM:iin, liittokokous päätti näiden äänestysten perusteella, että Metalliliitolla ei ole edellytyksiä jatkaa TEAM-hankkeessa.
Metallin demarit julmina
Metallin vasemmistoryhmä oli saanut liiton sosiaalidemokraattien riveistä rankkaa arvostelua jo ennen kokousta. Liiton puheenjohtaja Riku Aalto syytti vasemmistoryhmää vuosien työn tuhoamisesta, ja kuultiinpa puheenvuoroissa mainintoja telaketjukommunisteista ja viittauksia Pohjois-Koreaankin.
Vasemmistoryhmän lehdistötiedotteen mukaan Sähköliiton poisjäänti on muuttanut tilannetta, samoin kuin viime aikoina saadut tiedot muiden liittojen taloudellisesta tilanteesta: ainoastaan Metalliliitto on tullut toimeen omillaan, ja muiden kulut ovat viime vuosina olleet tuloja suuremmat. Samoin alunperin 330 000 jäsenen mahtiliittona mainostettu TEAM on kuihtunut tosiasiassa n. 230 000 maksavan, täysivaltaisen jäsenen liitoksi.
Merkittävä osa sosiaalidemokraattien kritiikistä kohdistui jäsenäänestystuloksen sivuuttamiseen, sillä demarit eivät nyt onnistuneet laimean jäsenäänestyksen avulla kiertämään liiton sääntöjen määräenemmistöpykälää. Jos näin olisi tapahtunut, 110-vuotias 167 000 jäsenen Metalliliitto olisi 3/4:n enemmistön sijaan lakkautettu vain noin 5 000 äänen marginaalilla.
Osanotoltaan laimean jäsenäänestystuloksen kunnioittamisen vaatiminen onkin sosialidemokraateilta jokseenkin erikoista, sillä heidän johdollaan Metalliliitto on käyttänyt jäsenäänestystä erittäin säästeliäästi. Edellisen kerran sellainen järjestettiin lähes 20 vuotta sitten.
"Vuonna 1990 äänestimme työehtosopimusesityksen hylkäämisen puolesta lähes 63 prosentin voimalla", kertoi helsinkiläisen Metalli 5:sen aktiivi Kai Laaksonen Voima-lehdelle vuonna 2005. "Tästä huolimatta liiton johto meni hyväksymään sen", hän sanoi.
Metallin vaikuttajat: Metalli ei yhdisty TEAMiin, Mäkelä peräänkuuluttaa yhtenäistä Metallia (3.6.09)
Uutispäivä Demari: Metalli äänesti kahdesti suurliitosta - vastustajia kahdesti liikaa (3.6.09)
Kansan uutiset: Metallissa kuumaa keskustelua TEAMista (3.6.09)
Metalliliitto: Metalli irtautuu TEAMista (3.6.09)
Uutispäivä Demari: Riku Aalto pettyi liittonsa vasemmistolaisiin (29.5.09)
Uutispäivä Demari: Kommentti: Prkl! (29.5.09)
Metallin vaikuttaja: Metallin vasemmisto: TEAM on omantunnon kysymys (8.5.09)
Metalliliitto: Metalliliitto jatkaa TEAM-hankkeessa (19.2.09)
Kemianliitto: Vallitun ja Siltalan kommentit jäsenäänestyksen jälkeen (19.2.09)
Kemianliitto: Vallittu ja Siltala: Jäsenet ratkaisevat TEAM-kannan (4.2.09)
Metalliliitto: Metallin demareille vaalivoitto (29.4.08)
Voima: Metalli tahtoo demokratiaa (2/2005)