Posts Tagged ‘ Rick Ellis ’

“Poliisin OWS-hyökkäykset koordinoituja”

Nov 17th, 2011 | Category: Pohjois-Amerikka, Uutiset

Poliisin eri puolilla Yhdysvaltoja tekemät hyökkäykset Occupy-leirien purkamiseksi oli koordinoitu, kirjoittaa Rick Ellis Examiner.comissa.

Marraskuun puolivälissä poliisit hyökkäsivät useiden Occupy-mielenosoittajien leirejä vastaan niiden purkamiseksi mm. New Yorkissa, Oaklandissa ja Portlandissa. Examiner.comiin kirjoittava Rick Ellis viittaa erään oikeusasioiden kanssa työskentelevän viranomaisen kanssa käymäänsä keskusteluun, jonka mukaan hyökkäykset oli koordinoitu Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden osaston sekä liittovaltion poliisin, FBI:n, kanssa. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi New Yorkissa virallinen perustelu leirin purkamiseksi oli alueen siivoaminen, paloturvallisuus ja se, että valtaajat estivät muita ihmisiä käyttämästä puistoa.

"'New York on kaupunki, johon voi tulla ilmaisemaan mielipiteensä, kaupunginjohtaja [Michael Bloomberg] sanoi", kirjoittaa The New York Times. "'Se mitä Zucotti-puistossa oli tekeillä, oli jotain muuta.' Hänen mukaansa mielenosoittajat olivat vallanneet puiston, 'jolloin muiden ei ollut mahdollista käyttää sitä'." Puiston omistaa Brookfield Properties -niminen yhtiö.

Bloombergin mukaan päätös puiston tyhjentämisestä oli hänen itsenäisesti tekemänsä, mutta Ellisin haastatteleman virkailijan kertomus antaisi syytä olettaa muuta.

"Kyseisen viranomaisen mukaan paikallista poliisia neuvottiin useiden konferenssipuheluiden ja muiden tapaamisten aikana etsimään laillinen syy telttakylien asukkaiden häätämiseksi, keskittyen maankäyttölakeihin ja olemassaoleviin ulkonaliikkumiskieltosääntöihin", Ellis kirjoittaa. "Poliiseja neuvottiin myös järjestämään voimankäyttö näyttävästi suuren joukon ja mellakkavarustuksen voimin." Hänen mukaansa FBI ei ole toistaiseksi suostunut kommentoimaan asiaa, kuten eivät myöskään ne 14 paikallispoliisiasemaa, joilta asiaa on oli Ellisin artikkelin julkaisuhetkellä kysytty.

Washington Postin julkaisema Associated Pressin uutinen antaa vahvaa tukea Ellisin haastatteleman viranomaisen tiedoille. "Ajoitus ei tuntuisi olleen sattumaa. Tiistaina viranomaiset myönsivät, että poliisilaitokset kautta maan olivat yhteyksissä keskenään sen tiimoilta, miten purkaa leirit rauhanomaisesti. Konferenssipuheluissa oli mukana poliiseja jopa 40 kaupungista."

New Yorkin mielenosoituksissa mukana ollut Pham Binh on sitä mieltä, että hyökkäys paljasti karulla tavalla Occupy-liikkeen valmistautumattomuuden. "Poliisi hajotti valtaajien rivit antamalla ennakkovaroituksen, minkä ansiosta ihmiset saattoivat valita jäävätkö pidätettäviksi vai lähtevätkö vapaina. Työryhmät ovat sekaisin, sillä niillä ei ollut suunnitelmia tällaisen varalle." Poliisin ennakkoilmoituksen vuoksi valtausta jäi puolustamaan vain noin satakunta mielenosoittajaa.

Binh suhtautuu kuitenkin liikkeen tulevaisuuteen toiveikkaasti ja huomauttaa, että tällä hetkellä poliisi pitää puistoa ja Liberty-aukiota hallussaan laittomasti.

"Kello 6:30 [marraskuun 15. päivänä] New Yorkin osavaltion korkeimman oikeuden tuomari antoi määräyksen, joka kieltää ilman perusteita annettavat häädöt samoin kuin valtauksen jälkeen luotujen puiston sääntöjen toimeenpanemisen. Liberty-aukion lainrikkoja on nyt New Yorkin poliisivoimat (NYPD), joka valtaa laittomasti yksityisessä omistuksessa olevaa puistoa vastoin oikeuden määräystä. Mielenosoittajat ovat yrittäneet lähestyä puistoa ympäröiviä barrikaadeja tuomarin määräyksen teksti käsissään, mutta heidät on aina lähetetty takaisin."

Binh uskoo, että nyt käynnissä oleva kukistamisyritys päättyy liikkeen kasvamiseen, sillä hänen mukaansa näin on käynyt edellisilläkin kerroilla.

"Joka kerta kun NYPD on hyökännyt liikkeen kimppuun, se on kasvanut. Kun Anthony Bologna suihkutti pippurikaasua nuorten naisten päälle Union Squarella syyskuun 24. päivänä, kasvoimme. Kun 700 aktivistia houkuteltiin ansaan Brooklyn-sillalla lokakuun 1. päivänä, kasvoimme. Kun Irak-veteraani Scott Olson haavoittui vakavasti Oaklandin poliisin ammuttua häntä kasvoihin kyynelkaasukranaatilla lokakuun 25. päivänä, vastasimme marraskuun 2. päivänä yleislakolla.

"Kukistamisyritysten jälkeinen kasvu ei ole ollut vain määrällistä, vaan myös laadullista. Kuukausi sitten kukaan ei olisi uskonut, että yksikään Occupy-mielenosoitus pystyisi toteuttamaan yleislakon."

Yleislakolla Binh viittaa Occupy Oaklandin järjestämään mielenosoitukseen Oaklandin satamassa, jonka toiminta estyi useiden tuntien ajaksi.

The Examiner: Update: 'Occupy' crackdowns coordinated with federal law enforcement officials (15.11.11)

NY Times: City Reopens Park After Protesters Are Evicted (15.11.11)

Washington Post: Police crackdowns reach epicenter of Occupy Wall Street movement, raise doubts about future (15.11.11)

Metro: (UPDATED) Were this week's Occupy movement crackdowns a coordinated effort? (15.11.11)

Pham Binh: You Can’t Evict a Revolution (15.11.11)

CBS New York: Brookfield Properties Letter Lit Fuse For Bloomberg To Move Against ‘Occupy Wall Street’ (13.11.11)

San Francisco Chronicle: Occupy Oakland throng closes down port (3.11.11)