Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Ricardo Dorado ’

Venezuelan työministeriö painosti tehtaanvaltaajia

30.3.2009 | Uutiset

Lähes kaksi kuukautta kestänyt autotehtaan valtaus Venezuelassa, Anzoįteguin osavaltiossa on päättynyt sopimukseen työministeriön painostuksen alla.

Valtaus alkoi tammikuun 20. päivänä, kun Mitsubishi Motor Company (MMC) aikoi irtisanoa tehtaalla toimineen alihankkijan, Induservisin, 135 työntekijää. Tehtaan työntekijät äänestivät miltei yksimielisesti valtauksen aloittamisesta ja vaativat Induservisin työntekijöiden ottamista takaisin. He myös vaativat japanilaisomisteisen tehtaan kansallistamista ainoana ratkaisuna asiaan.

Viikko sitten sunnuntaina allekirjoitetussa sopimuksessa MMC:n työntekijät saavuttivat osan tavoitteistaan. Kaikki Induservisin työntekijät otetaan takaisin, vaikkakaan ei suoraan MMC:n työvoimaksi, kuten alkuperäinen vaatimus kuului; he saavat kuitenkin saman palkan ja samat työehdot kuin MMC:n työntekijätkin. Kaikille maksetaan valtauksen ajalta täysi palkka, ja kahden poliisien ampuman valtaajan perheille taataan toimeentulo.

Eräät tärkeimistä vaatimuksista, tehtaan kansallistaminen ja työvoiman ulkoistamisen lopettaminen, eivät kuitenkaan toteutuneet. Varatyöministeri Ricardo Doradon mukaan työvoiman ulkoistamisen kielto merkitsisi, että käytäntö olisi lopetettava myös valtion omissa laitoksissa, kuten öljy-yhtiö PDVSA:ssa, terästehdas SIDOR:issa ja paikallishallinnossa.

On myös esitetty, että Venezuelan samanaikaiset neuvottelut Japanin kauppaministerin kanssa olisivat vaikuttaneet asiaan. Neuvotteluja käytiin Japanin osallistumisesta Orinocon öljyalueen hankkeisiin.

IDM: Mitsubishi Venezuela: Under pressure an agreement is reached to put an end to the occupation (25.3.09)

IDM: Venezuela: Impressions from Mitsubitshi and Vivex – Workers take destiny into their own hands (25.3.09)

El Militante: MITSUBISHI: ACUERDO CON PRESIONES PARA FINALIZAR LA TOMA DE LA EMPRESA (24.3.09)

El Universal: Japan, Venezuela sign cooperation deal (19.3.09)