“Iranin oppositiolla kaksi päätä”
29.7.2009 | UutisetIranin oppositio on jakautunut järjestelmää kannattavaan Musavin ja Khatamin leiriin sekä järjestelmän kumoamista vaativaan kansanliikkeeseen, sanoo freelancetoimittaja Reza Fiyouzat.
Iranilaisamerikkalaisen Fiyouzatin mukaan järjestelmälle uskollisen opposition mielestä kyse on vain pelkästä vaalihuijauksesta, eivätkä he halua tunnustaa, että mielenosoittajien enemmistö haluaa mennä paljon pitemmälle. "Kansanliike haluaa korvata nykyisen teokratian jollakin inhimillisemmällä ja demokraattisemmalla", Fiyouzat sanoo The Iranianiin kirjoittamassaan artikkelissa. "Ne, jotka edelleen kuvaavat kansanliikettä jonkinlaisena palatsivallankaappauksena lukevat tilannetta täysin väärin".
Fiyouzatin mukaan myös vuonna 2005 järjestettyjen presidentinvaalien yhteydessä oli huijausta, mutta tuolloin uudistajat taipuivat hakemaan oikaisua virallisia kanavia pitkin. Näin prosessi pystyttiin tukahduttamaan vähin äänin.
Nyt kuitenkin vaalituloksen julkistamisen jälkeen noussut kansanliike on pannut kaikki laskelmat uusiksi. "Sen rohkea toiminta on pakottanut 'uudistajat' ottamaan yhteen vaalikaappauksen johdon kanssa", Fiyouzat sanoo, ja painottaa iranilaisen vasemmiston tunnusten selkeyttämistä. "Toivottavasti tämänkertainen perinpohjaista muutosta ajava liike ei jälleen ajaudu yläkerran harhaanjohtamaksi".


