Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ rasismi ’

Hakuaika umpeutui, äärioikeisto jäi ilman EU-rahaa

15.11.2009 | Uutiset

Äärioikeiston europuolue AENM ei saa lainkaan EU-rahaa vuodelle 2010, sillä se ei jättänyt hakemustaan ennen hakupäivämäärän umpeutumista.

Euroopan kansallisten liikkeiden liitto AENM perustettiin Budapestissa lokakuun loppupuolella, eikä ryhmä ehtinyt hakea euroopanlaajuisten puolueryhmien käyttöön tarkoitettua rahaa ennen hakuajan umpeutumista marraskuun alussa. AENM:ään kuuluvat mm. Britannian kansallinen puolue BNP, Kansalliset rintamat Ranskasta ja Belgiasta sekä Unkarin Jobbik. Saamatta jäänyt rahasumma on 400 000 euroa, kertoo EUobserver.

AENM ilmoittaa kannattavansa mm. "voimakasta perhemyönteistä politiikkaa, joka ratkaisee Euroopan väestön pienenemisongelman ja joka edistää perinteisiä arvoja koko yhteiskunnassa". Ryhmä myös vastustaa keskitettyä EU:ta sekä "uskonnollista, poliittista tai taloudellista imperialismia".

Ns. europuolueen muodostaminen on helpompaa kuin puolueryhmän muodostaminen EU-parlamentissa, jossa kansallismielisellä äärioikeistolla on kahdeksan edustajaa. Tämä ei riitä parlamenttiryhmän perustamiseen, sillä vaatimuksena on vähintään 25 edustajaa 7 eri maasta.

AENM:ää ei ole vielä virallisesti hyväksytty europuolueeksi, ja hyväksymisprosessin aikana esimerkiksi BNP:n jäsenrajaus vain valkoihoisiin saattaa muodostua kynnyskysymykseksi. Puolueen laajeneminen voi myös pysähtyä nopeasti, sillä eri kansallismieliset puolueet eivät välttämättä tule kovin hyvin toimeen keskenään.

"Miljoonia unkarilaisia asuu [Unkarin ulkopuolella], eikä Jobbik tule koskaan tekemään yhteistyötä puolueiden kanssa, jotka eivät ole isänmaallisia tai kansallismielisiä, vaan ainoastaan kansalliskiihkoisia", julisti Jobbik-puolueen europarlamentaarikko Zoltįn Balczó. Sekä Jobbik että Slovakian kansallinen puolue vastustavat romaneja ja juutalaisia, mutta tämän lisäksi slovakialaispuolue vastustaa myös unkarilaisia.

EUobserver: Far-right alliance fails to get EU parliament cash (12.11.09)

ABhaber.com: Political Declaration European Alliance of National Movements (12.11.09)



BNP väittelee sääntöjensä “rotupykälästä”

13.9.2009 | Uutiset

Britannian kansallinen puolue BNP on oikeusjuttujen uhatessa aloittanut keskustelut sääntöjensä kohdasta, jonka mukaan puolueen jäseneksi voidaan hyväksyä vain valkoihoisia.

Puolueen säännöt on pitänyt ottaa tarkastelun alaiseksi, sillä Iso-Britannian tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomissio kertoi elokuussa haastavansa puolueen oikeuteen syrjinnästä. Puolueen puheenjohtaja Nick Griffin on vedonnut jäsenistöön, että sääntöjä muutettaisiin, sillä muuten hänen mukaansa on edessä kalliita oikeusjuttuja, jotka saattavat tuhota puolueen.

Kyseessä on puolueen sääntöjen kohta, jossa puolueen jäsenyys rajataan "syntyperäisiin kaukaasialaisiin (indigenous Caucasian) ja tästä rodusta polveutuviin etnisiin ryhmiin". 'Kaukaasialainen' on yksi saksalaisen lääkärin, J. F. Blumenbachin, 1800-luvun alussa laatimista ns. klassisista rotuluokituksista, joka perustui kallonmittaustuloksiin. Nykyään käsitteellä tarkoitetaan valkoihoisia ihmisiä.

BNP:n jäsenille osoittamassaan vetoomuksessa viime viikolla puheenjohtaja Griffin piti oikeusjuttujen sijaan parempana keinona palkata huippujuristit muotoilemaan säännöt uusiksi siten, että "samanaikaisesti sekä vastaamme lain vaatimuksia että pidämme kiinni ydinperiaatteistamme".

Sääntömuutoksesta seurannee katkera taistelu, sillä monet puolueen johtavista jäsenistä ovat jäsenehtojen liberalisointia vastaan, kirjoittaa The Guardian. Sääntöjen muuttamiseen vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö.

BNP tavoittelee sääntöjensä mukaan "Britannian kansan etnisten ja kansallisten ominaispiirteiden säilyttämistä ja vastustaa brittiläisten ja ei-eurooppalaisten kansojen rodullista integraatiota sen kaikissa muodoissa". Puolue vastustaa marxilaisuutta ja vapaata globaalikapitalismia, ja se sai kesän eurovaaleissa 6,3 prosentin kannatuksella kaksi paikka europarlamenttiin.

BBC: BNP must change rules - Griffin (3.9.09)

The Guardian: BNP must adapt membership rules or be crushed, says Nick Griffin (3.9.09)

EHRC: BNP: Commission takes action over potential breach of race discrimination law (23.6.09)

BNP: Constitution 10th Edition



Aasialaiset opiskelijat kärsivät rasismista Australiassa

19.6.2009 | Uutiset

Noin viisituhatta aasialaista opiskelijaa marssi Melbournessa rasismia ja rasistista väkivaltaa vastaan toukokuun lopulla.

Poliisi myöntää, että intialaiset opiskelijat ovat yliedustettuina väkivallan uhreja käsittelevissä tilastoissa. Viranomaisten neuvo opiskelijoille on kuitenkin aiheuttanut raivoa, sillä väkivallan välttämiseksi heitä on kehotettu olemaan puhumatta kovaäänisesti omaa kieltään ja pitämään vaurauden merkit kuten iPodit ja matkapuhelimet piilossa.

Poliisi on myös suhtautunut kielteisesti opiskelijoiden järjestäytymiseen itsensä puolustamiseksi. Joukko intialaisia opiskelijoita on viime aikoina kerääntynyt rautatieasemalle iltamyöhään varmistaakseen, että kaikki pääsevät turvallisesti kotiin. Viikon kuluttua poliisi kuitenkin uhkasi osanottajia 200 dollarin sakoilla, jos toiminta jatkuu, kertoi The Green Left Weekly.

Asenteet Australiassa asuvia aasialaisia vastaan ovat koventuneet vuoden 2001 jälkeen, jolloin Yhdysvaltain johdolla aloitettiin "terrorismin vastainen sota", lehti jatkaa. Sen mukaan näissä asenteissa kuultavissa kaikuja Australian siirtokuntamenneisyydestä, jolloin valkoiset siirtokuntalaiset pyrkivät alistamaan mantereen alkuperäisasukkaat.

GLF: Indian students speak: Stop the racist attacks! (13.6.09)

Indian Express: Behave to ward off robbers, Indians in Australia told (20.2.09)



Kansallismielisten marssi peruuntui Tukholmassa

8.6.2009 | Uutiset

Ruotsin kansallispäivänä Tukholmassa järjestetty kansallismielisten marssi peruuntui ensi kertaa neljään vuoteen äärioikeiston sisäisten erimielisyyksien vuoksi.

Kesäkuun kuudentena eli Ruotsin kansallispäivänä järjestetty niin sanottu Kansan marssi on ollut kansallismielisen Salem-marssin ohella ruotsalaisen äärioikeiston tärkeimpiä julkisia tapahtumia. Kansan marssin peruuntuminen ensimmäistä kertaa käynnistämisensä jälkeen vuonna 2005 herätti riemua samana päivänä järjestetyn rasismin vastaisen marssin osanottajissa, joita oli saapunut paikalle noin 800-900 henkeä. Marssin tunnuksiin kuului mm. "Pysäyttäkää oikeisto ja äärioikeisto".

Marssille osallistunut Nuoren vasemmiston Tove Liljeholm viittasi europarlamentissa istuviin äärioikeiston puolueisiin, joilla hän huomautti olevan enemmän paikkoja kuin koko Ruotsilla yhteensä. "Nämä ryhmät puhuvat muslimien maahantunkeutumisesta ja Euroopan islamisoitumisesta - en ollut mukana 30-luvulla, mutta tiedän että vastaavaa on kuultu täällä ennenkin", Liljeholm sanoi Arbetaren-lehdelle.

Arbetaren: Nazisternas demonstration uteblev i Stockholm (6.6.09)

Arbetaren: Stockholm slipper nazistmarsch (12.5.09)

Info14.com: Nationaldagen 2009 (4.5.09)



Unkarin romaneista talouskriisin syntipukkeja

1.5.2009 | Uutiset

Talouskriisin myötä asenteet Unkarin romanivähemmistöä kohtaan ovat koventuneet, mikä on johtanut jopa romanien murhiin, kertovat asiantuntijat.

Talouskriisin ja kasvavan työttömyyden myötä vähemmistöt useissa Euroopan maissa ovat joutuneet äärioikeistolaisten ryhmien vihan kohteeksi. Yksi vaikeimmista on Unkarin 600 000 romanin asema. Viimeisen vuoden aikana äärioikeistolaiset ovat murhanneet seitsemän romania, joita he ovat syyttäneet rikollisuudesta ja sosiaaliturvan väärinkäytöstä. Äärioikeistolaisia epäillään myös kymmenistä polttopullohyökkäyksistä romanikoteja vastaan.

"Viiden viime vuoden aikana asenteet romaneja vastaan Itä-Euroopassa ovat koventuneet, ja uudet ääriliikkeet ovat ottaneet romaniasian käyttöönsä tavalla, joka ei ollut kuviteltavissa aiemmin", kertoi romaniasiain tutkimusverkoston koordinaattori Michael Stewart The New York Timesille.

"On hyvä muistaa, että juutalaisten kansanmurhakaan ei alkanut kaasukammioista", kommentoi lehdelle puolestaan sosiaali- ja työministeriön romaniasiain sihteeri Lajos Korózs.

Erityisesti romanien leimaamisessa on kunnostautunut kansallismielinen Jobbik-puolue, jota lähellä olevaa puolisotilaallista Unkarilaista kaartia on myös syytetty romanivihan lietsomisesta. Jobbik saattaa ylittää viiden prosentin äänikynnyksen ensi vuoden parlamenttivaaleissa.

Jobbik ottaa osaa myös ensi kesän eurovaaleihin. Viime maaliskuussa puheenjohtaja Gįbor Vona ennusti puolueen vaalitilaisuudessa, että Jobbikista on tulossa Unkarissa uusi voima. Hänen mukaansa maa tarvitsee johtajan, joka lopettaa poliittisen, taloudellisen ja mustalaisrikollisuuden. Vona esitti myös, että Unkari tarvitsee vahvan presidenttikeskeisen järjestelmän.

Jobbik kuvaa itseään konservatiiviseksi ja erittäin isänmaalliseksi kristilliseksi puolueeksi.

Kansan uutiset: Keski-Euroopan uusnatsit vauhdissa (29.4.09)

NY Times: As Economic Turmoil Mounts, So Do Attacks on HungaryÂ’s Gypsies (27.4.09)

Politics.hu: Jobbik holds large rally in Downtown Budapest (16.3.09)

Jobbik: About Jobbik (7.9.08)



Rasistiset hyökkäykset lisääntyneet Venäjällä

26.4.2009 | Uutiset

Talouskriisi saattaa johtaa lisääntyneisiin hyökkäyksiin ulkomaalaisia vastaan Venäjällä, arvioi maan sisäministeriön  virkamies.

Sisäministeriön ääriliikkeiden vastaisen osaston johtajan, Juri Kokovin mukaan kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on jo sattunut enemmän rasistisia hyökkäyksiä kuin viime vuonna samana aikana. Yhteensä viranomaisten tietoon tulleita hyökkäyksiä tapahtui tänä aikana 164.

Vuonna 2008 rasistit tappoivat 122 henkilöä, ja ainakin 380 loukkaantui hyökkäyksissä, joiden kohteena ovat useimmiten entisistä neuvostotasavalloista Kaukasukselta ja Keski-Aasiasta tulleet henkilöt.

Venäläisten skinheadien väkivalta maahanmuuttajia ja vähemmistöjä vastaan on yleistä Moskovassa ja Pietarissa. MosNews kertoo esimerkkinä tapauksen, jolloin viime maanantaina joukko miehiä tunkeutui moskovalaiselle rakennustyömaalle aseistautuneina puukoin ja haulikoin. Hyökkäyksen seurauksena seitsemän ulkomaalaista rakennustyöläistä loukkaantui vakavasti.

MosNews: Racist attacks become more frequent in Moscow - official (23.4.09)



Vihreät ja VAS yllättävän valmiita karkoituksiin

22.3.2009 | Artikkelit
Toimittaja: Joonas Laine
Somalimaa1.jpg

Viime joulukuussa Suomesta karkotettiin kaksi somalitaustaista nuorta, jotka olivat syyllistyneet useisiin rikoksiin. He olivat tulleet Suomeen lapsina ja asuneet täällä yli puolet elämästään. Tavoittamiemme Vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajien keskuudessa korkeimman hallinto-oikeuden karkotuspäätös nautti yllättävän suurta ymmärrystä. Vaikka monet arvostelivatkin Suomen maahanmuuttopolitiikkaa, ei KHO:n tekemää päätöstä pidetty epäoikeudenmukaisena. (lisää...)



Brittivasemmistoa ja ay-järjestöjä EU-vaaleihin omalla listalla

21.3.2009 | Uutiset

Iso-Britannian kuljetusalojen ammattiliitto RTM on asettanut ehdokaslistan ensi kesän eurovaaleihin, joihin sen kanssa osallistuu useita radikaalivasemmiston ryhmiä.

Listan nimi on No2EU - Yes to Democracy (Ei EU:lle - kyllä demokratialle), ja RTM:n kanssa ovat yhteistyöhön tähän mennessä jo sitoutuneet Sosialistinen puolue SP, Britannian kommunistinen puolue CPB ja skotlantilainen Solidarity. Tukijalistalla on myös useita eri ay-järjestöissä luottamusasemissa olevia henkilöitä.

Listan tunnuksiin kuuluvat mm. Lissabonin sopimuksen torjuminen, EU:n työlainsäädännön vastustaminen, yksityistämisen pysäyttäminen, EU:n militarisoinnin vastustaminen sekä suurimpien pankkien kansallistaminen ja demokraattinen valvonta. Lista myös asettautuu selväsanaisesti EU-vastaisuudella ratsastaneita oikeistopuolueita, Britannian kansallista puoluetta (BNP) ja Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuoluetta (UKIP) vastaan.

"Poliitikkojen luoma kasvava kyynisyys on johtamassa äärioikeiston ja BNP:n kaltaisten fasistipuolueiden nousuun. BNP:llä ei kuitenkaan ole vastauksia, vaan he lietsovat vihaa ja pyrkivät kaivamaan maata työtätekeville ihmisille tärkeiden instituutioiden kuten ammattiyhdistysliikkeen alta. BNP väittää vastustavansa Euroopan unionia, mutta sen johtaja, joka on holokaustin kieltäjä, odottaa tosiasiassa pääsyä europarlamentin uraputkeen verkostoituakseen mm. Italian ja Ranskan fasistipuolueiden kanssa", listan nettisivulla todetaan.

Lista lupaa, että sen ehdokkaat kieltäytyvät voittaessaan paikasta europarlamentissa. "Niin kutsuttu europarlamentti on rahaa nielevä petos, jolla ei ole lakia säätäviä tai parlamentaarisia valtuuksia. Kaikki EU-lait tulevat komission esityksinä, ja komissio taas kuuntelee herkällä korvalla yhtiöiden ja liike-elämän lobbareita."

No2EU.com

Socialist Unity: Socialist Party Statement on No2EU (20.3.09)



Saksa: Kansallismielisten NPD vararikon partaalla

12.3.2009 | Uutiset

Saksan kansallisen puolueen, NPD:n, olemassaolo on vaarassa sen talousvaikeuksista johtuen, puheenjohtaja Udo Voigt myönsi viime maanantaina.

Der Spiegelin tietojen mukaan NPD saattaa joutua pian selvitystilaan, sillä puolue ei todennäköisesti selviydy lähes kahden miljoonan euron sakoista, jotka sille on langetettu kirjanpitoepäselvyyksien vuoksi. Samanaikaisesti valtion myöntämää puoluetukea, 300 000 euroa, ollaan jäädyttämässä. Puolueen on onnistuttava todistamaan vakavaraisuutensa ennen kuin tuen maksua voidaan jaksaa.

NPD:llä on kansanedustajia Saksin ja Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltioissa, ja Saksissa se sai 9,2 prosenttia äänistä vuoden 2004 vaaleissa. Puolue vastustaa maahanmuuttoa, Turkin EU-jäsenyyttä, liberaalia kapitalismia ja kommunismia.

NPD:ta vastustetaan Saksassa voimakkaasti juuri sen ulkomaalaisvastaisina ja rasistisina pidettyjen näkemysten vuoksi. Jürgen Gansel, puolueen kansanedustaja Saksin osavaltiossa, luonnehti Barack Obaman valintaa Yhdysvaltain presidentiksi "juutalaisten ja neekerien salaliitoksi".

NPD:n veljesjärjestö Suomessa on Suomen Sisu.

Spiegel Online: German Far-Right Party Says its Survival Is at Risk (9.3.09)

Spiegel Online: Germany's Far-Right NPD in Self-Destruct Mode (19.2.09)

JTA: German pol decries ‘Jewish-Negro’ alliance (11.11.08)

Suomen Sisu: Matkaraportti Euroopaan suurimmilta kansallismielisiltä festivaaleilta (10.10.05)



Guadeloupen lakkojohtajaa syytetään “rotuvihan lietsomisesta”

10.3.2009 | Uutiset

Viime viikolla työntekijöiden voittoon päättyneen Guadeloupen yleislakon johtohahmo, Elie Domota, on joutunut rasismisyytteiden kohteeksi hänen arvosteltuaan "valkoisia isäntiä orjuuden palauttamisesta".

Domotan mukaan viime torstaina televisioidun haastattelun perusteella esitetyt väitteet ovat täysin perättömiä. France24:n mukaan Domota varoitti haastattelussa Guadeloupella toimivia työnantajia, että he joko "alkavat noudattaa sopimusta, tai poistuvat Guadeloupelta. Olemme vakaasti asian takana. Emme salli joukon valkoisia isäntiä palauttaa orjuutta".

Saarella asuvia valkoisia yleislakko on suututti, ja sen iskulauseissa oli heidän mielestään valkoisten vastaista rasismia. Myös muilla Ranskan merentakaisilla alueilla Karibialla oli vastaavia levottomuuksia, sillä Ranskan kautta myös EU:hun kuuluvien saarten olosuhteet ovat pitkälle samat. Uutistoimisto AP:n mukaan "suurimmalta osin valkoinen eliitti muodostaa noin prosentin väestöstä, ja hallitsee valtaosaa liiketoiminnasta".

Guadeloupen 44 päivää kestänyt yleislakko päättyi viime keskiviikkona lakkolaisten järjestö LKP:n, Ranskan hallituksen ja työnantajien edustajien allekirjoittamaan sopimukseen. Sopimus takasi lakkolaisille suurimman osan heidän vaatimuksistaan, joihin sisältyivät mm. useiden peruselintarvikkeiden hintojen alentaminen ja 200 euron korotus minimipalkkoihin.

LKP on sanonut olevansa valmis käynnistämään taistelun uudelleen, jos hallitus ja työnantajat yrittävät luistaa sopimuksen noudattamisesta.

France24: Strike leader denies allegations of inciting racial hatred (8.3.09)

Libcom.org: Guadeloupe general strike comes to an end (7.3.09)

BBC: What next for Guadeloupe? (5.3.09)

AP: Clashes exacerbate strike in French Caribbean (16.2.09)