Nepal: Maolaiset sallivat budjetin hyväksymisen
Nov 23rd, 2009 | Category: UutisetMaolaispuolue UCPN-M on päättänyt keskeyttää mielenosoitukset maan parlamentissa kolmeksi päiväksi, jotta parlamentti voisi käsitellä ensi vuoden budjetin.
Nepalin yhdistyneen kommunistisen puolueen (maolainen), UCPN-M:n puheenjohtaja Pushpa Kamal Dahal "Prachanda" ilmoitti sunnuntaina, että budjettikäsittelyn salliminen on puolueen velvollisuus maan virkamiehiä ja turvallisuushenkilöstöä kohtaan. Muussa tapauksessa mainittujen ryhmien palkat tulisivat jäädytetyksi, kirjoittaa NepalNews.
Maolaisten kansanedustajien mielenosoitukset ovat estäneet maan parlamenttia toimimasta viime elokuusta lähtien. Muutamaa kuukautta aikaisemmin UCPN-M, Nepalin parlamentin ylivoimaisesti suurin puolue, oli eronnut hallituksesta, sillä se ei hyväksynyt Nepalin presidentin toimintaa armeijan komentajan erottamiskysymyksessä. Tuolloin presidentti Ram Baran Yadav sivuutti hallituksen päätöksen asiassa, ja sai asiassa sittemmin tukea myös UCPN-M:n hallituskumppaneilta.
Käänteen jälkeen pääministeripuolueena ollut UCPN-M päätti siirtyä oppositioon, sillä puolue piti ja pitää presidentin puuttumista asiaan perustuslain vastaisena. Sen mukaan seremoniaalisella presidentillä ei ollut mitään sananvaltaa asiaan.
Nyt oppositiossa oleva UCPN-M ja parisenkymmentä pienempää, uuden hallituksen muodostanutta puoluetta ovat käyneet tuloksettomia neuvotteluja jo useita kuukausia. Maolaisten näkemyksen mukaan kyse on siviilivallan palauttamisesta, ja he vaativat muita puolueita tunnustamaan presidentin menetelleen erottamiskysymyksessä väärin. Muut eivät ole tähän toistaiseksi suostuneet.
Kertoessaan viime viikonloppuna parlamentin mielenosoitusten keskeyttämisestä maanantain ja keskiviikon väliseksi ajaksi UCPN-M julkisti myös aikataulun muista mielenosoituksista, joita ei aiota keskeyttää. Puolue ja sen kannattajat ovat jokin aika sitten siirtyneet mielenosoitusliikkeen "kolmanteen vaiheeseen", jonka aikana mm. autonomisten alueiden perustaminen on mahdollista.
AsiaNewsin mukaan "toisen vaiheen" aikana pääkaupungissa Katmandussa järjestettyihin, hallituksen toiminnan halvauttaneisiin mielenosoituksiin osallistui noin 150 000 mielenosoittajaa.
NepalNews: Maoists three-day reprieve for passage of budget from Nov 23 (22.11.09)
RevSA: Nepal: Maoists Will Declare Autonomous States During Third Phase (17.11.09)
CounterPunch: The Andolan in Kathmandu and the Revolution to Follow (16.11.09)
AsiaNews: As Maoists hold sway over Kathmandu, Nepals enemy camps turn to India and China (13.11.09)


