Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Puola ’

Zlotyn arvon romahdus ajaa Puolan ahdinkoon

16.3.2009 | Uutiset

Sveitsin frangiin sidottua halpaa lainaa ottaneet puolalaiset ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin, kun maan valuutan, zlotyn, arvo frangiin nähden on romahtanut puoleen aikaisemmasta.

Viime syyskuussa kansainvälisen talouskriisin seurauksena alkaneen valuutan arvonlaskun vuoksi kaikkiaan 2/3 puolalaisista asuntovelallisista on nyt joutunut maksuvaikeuksiin. Puolan asuntolainakriisi muistuttaa Yhdysvaltain vastaavaa kriisiä, joka paljasti talousjärjestelmän ja -kasvun lepäävän kuplan varassa. Yhdysvalloissa oli myönnetty helppoa asuntolainaa todellisuudessa maksukyvyttömille asiakkaille.

Valuuttakeinotteluun perustuvaa lainausta on harjoitettu myös muissa Itä-Euroopan maissa, mm. Unkarissa, Romaniassa ja Ukrainassa. Niissä Sveitsin frangiin tai euroon sidotut, aiemmin halpakorkoiset lainat ovat nyt muuttuneet raskaaksi taakaksi paikallisten valuuttojen arvon romahduksen myötä.

Itä-Euroopan maiden maksuvaikeudet ovat asettaneet eräiden länsieurooppalaisten pankkien olemassaolon vaakalaudalle. Erityisesti Itävallan, Italian ja Saksan pankit ovat lainanneet valtavia summia maille, joiden maksukyky on nyt osoittautunut erittäin epävarmaksi.

Washington Post: Currency-Exchange Gamble Is Costing Polish Consumers (15.3.09)



Puola ja Tshekki tukevat edelleen Yhdysvaltain ohjuskilpihanketta

17.11.2008 | Uutiset

Puola ja Tshekin tasavalta ovat torjuneet Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn esityksen, joka pyrki estämään Yhdysvaltain ohjuskilven rakentamisen näihin maihin ja Venäjää sijoittamasta ohjuksia Kaliningradiin. Sarkozy teki esityksensä perjantaina Washingtonissa pidetyssä EU-Venäjä -huippukokouksessa.

Puolan presidentti Donald Tuskin mukaan Sarkozy on vain esittänyt mielipiteensä, eikä se muuta hankkeen toteutusta millään tavalla. "Kyseessä on ennen kaikkea amerikkalainen projekti", hän sanoi.

Tshekin entinen presidentti Vaclav Havel puolestaan sanoi olevansa "yllättynyt" ja "kiusaantunut" Sarkozyn ehdotuksen vuoksi. Maan varapääministeri Aleksandr Vondra sanoi Sarkozyn ylittäneen valtuutensa EU:n puheenjohtajamaan päämiehenä nostamalla ohjuskilven esille kokouksessa.

Yhdysvallat aloitti 2007 viralliset neuvottelut Puolan ja Tshekin kanssa ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittamisesta maiden alueelle. Venäjä vastasi aikomuksilla sijoittaa ohjuksia Baltiassa sijaitsevaan tukikohtaansa Kaliningradiin.

EUbusiness: Poles, Czechs brush aside Sarkozy missiles plea (15.11.08)

Eurasia Daily Monitor: Russia Warns of Missile Forward-Deployment in Kaliningrad Region (6.7.07)