Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Pohjois-Irlanti ’

INLA: “Aseellinen taistelu on ohi”

17.10.2009 | Uutiset

Irlannin kansallinen vapautusarmeija INLA on ilmoittanut, että sen aseellinen taistelu on ohi, ja että ryhmä on valmis alkamaan neuvottelut aseidensa luovutuksesta.

Ilmoitus tehtiin INLA:n poliittisen siiven, Irlannin tasavaltalaisen sosialistipuolueen (IRSP) järjestämässä muistotilaisuudessa Irlannin tasavallassa. "Pitkällisten keskustelujen ja analyysin jälkeen INLA on päättänyt aseellisen taistelun olevan ohi, ja että kaikki 32 maakuntaa käsittävä sosialistinen tasavalta saavutetaan parhaiten puhtaasti rauhanomaisen poliittisen taistelun avulla", tilaisuudessa kerrottiin.

INLA on ylläpitänyt tulitaukoa vuodesta 1998, jolloin Pohjois-Irlannissa solmittiin Belfastin sopimuksen nimellä tunnettu rauhansopimus. INLA ja sitä lähellä oleva IRSP kuitenkin vastustavat sopimusta yhä periaatteellisesti, vaikka ovatkin tunnustaneet sopimuksesta järjestetyn myönteisen kansanäänestystuloksen heijastelevan Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin asukkaiden tahtoa. IRA:ta lähellä oleva puolue, Sinn Féin, oli tärkein sopimuksen allekirjoittanut tasavaltalaisosapuoli.

Sopimuksessa Irlannin tasavalta luopui perustuslakinsa aluevaatimuspykälästä Pohjois-Irlantiin, ja saaren yhdistäminen edellyttää nyt sekä Irlannin tasavallan että Pohjois-Irlannin väestöjen enemmistön tahtoa. Monet tasavaltalaiset eivät ole hyväksyneet tähän ehtoon liittyvän veto-oikeuden antamista Pohjois-Irlannin brittimielisille. Heidän mielestään sillä hyväksytään vuonna 1920 perustettu Pohjois-Irlanti, joka rajattiin nimenomaisesti brittienemmistöiseksi muun Irlannin itsenäistyessä.

The Guardianin tietojen mukaan pieni osa INLA:n jäsenistä on ilmoituksen vuoksi loikannut Todellisen IRA:n (RIRA) ja Jatkuvuus-IRA:N (CIRA) leiriin, mutta järjestön enemmistön uskotaan olevan päätöksen takana.

INLA perustettiin vuonna 1974, kun se erosi ns. virallisesta IRA:sta (OIRA) tämän julistettua tulitauon. Nykyisen valtavirta-IRA:n edeltäjä, ns.Väliaikainen IRA (Provisional IRA, PIRA) oli eronnut OIRA:sta jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

An Phoblacht: INLA statement welcomed by Adams (15.10.09)

Belfast Telegraph: INLA statement in full (12.10.09)

NY Times: IRA Splinter Group Renouncing Violence in Ireland (11.10.09)

The Guardian: Irish National Liberation Army to disband and give up weapons (11.10.09)

IRSM: Statement on behalf of the Leadership of the Irish National Liberation Army (21.3.09)



Valtuutettu syyttää Sinn Féiniä periaatteiden myymisestä

22.7.2009 | Uutiset

Dublinin kaupunginvaltuuston jäsen Louise Millihan on ilmoittanut eroavansa puolueestaan Sinn Féinistä, koska sen politiikka on ajautunut liian kauas tasavaltalaisen sosialismin ihanteista.

Viime perjataina puolueesta eronnut Millihan sanoi jatkavansa kaupunginvaltuustossa Ballyfermotin alueen edustajana, mutta itsenäisenä valtuutettuna. Millihan on aiemmin kuulunut Sinn Féinin puoluehallitukseen.

Eroamisen syyksi Millihan ilmoitti puolueen arvomaailman muutoksen. "Kun liityin Sinn Féiniin vuonna 1998, olin kuusitoistavuotias. Tuolloin uskoin puolueen olevan sitoutunut sen ohjelmassa mainittuihin tavoitteisiin, joihin kuului brittihallinnon lopettaminen Irlannissa sekä demokraattisen sosialistisen tasavallan perustaminen. On selvää, että asia ei tänä päivänä enää ole näin", hän sanoi lehdistötiedotteessaan.

Millihanin mukaan puolue on harjoittanut väärää politiikkaa mm. kansallisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa kysymyksissä, mistä johtuen puolueella ei enää ole paljonkaan annettavaa työtätekeville ihmisille. "Sinn Féin on viimeisen 12 vuoden aikana etääntynyt irlantilaisen tasavaltalaisen sosialismin arvoista, eikä enää ole valmis - tai kykenevä - haastamaan Britannian miehitystä pohjoisen Irlannin kuudessa maakunnassa tai vastustamaan läpimätää kapitalistista järjestelmää, joka aiheuttaa paljon vaikeuksia työtätekeville perheille kaikkialla Irlannissa", Millihan sanoi.

Sinn Féin on ollut tiiviissä yhteydessä Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:han, joka kävi kolme vuosikymmentä kestäneen sodan Iso-Britannian miehitystä vastaan Pohjois-Irlannissa. Sota päättyi vuonna 1998 solmittuun Belfastin sopimukseen, mutta sen aikaiset tapahtumat ovat edelleen kiinteä osa paikallista politiikkaa. Myös Irlannin tasavallan puolella pientä kannatusta nauttiva Sinn Féin on sittemmin noussut Pohjois-Irlannin toiseksi suurimmaksi puolueeksi, missä se on parhaillaan yhteishallituksessa brittiläismielisen Demokraattisen unionistipuolueen kanssa.

Indymedia Ireland: Cllr Louise Minihan resigns from Sinn Féin (17.7.09)



Belfastin tehtaanvaltaajat hyväksyivät eropaketin

11.5.2009 | Uutiset

Lakkautettavia tehtaita vallanneet työntekijät Pohjois-Irlannissa ja Englanissa ovat hyväksyneet yhtiön tarjoaman eropaketin, mutta sen sisältämä työntekijäryhmien eriarvoinen kohtelu herättää ärtymystä.

Viikko sitten sunnuntaina Belfastin-tehtaalla järjestetyssä äänestyksessä 147 työntekijää kannatti neuvoteltua eropakettia ja 34 vastusti sitä. Eniten närää herätti erotettavien työntekijöiden eriarvoinen kohtelu, sillä osa työntekijöistä saa vain puolet siitä mitä muut.

Autonosia Fordille valmistava tehdas oli alunperin osa Fordia, mutta vuonna 2000 se ulkoistettiin omaksi Visteon-nimiseksi yksikökseen. Tehtaat sijaitsevat Belfastissa, Pohjois-Irlannissa, sekä Enfieldissä ja Basildonissa, Englannissa, ja niiden koko tuotanto lakkautetaan. Alunperin työntekijät aiottiin erottaa välittömästi ilman niitä korvauksia, jotka heille oli luvattu yritysjärjestelyiden yhteydessä vuonna 2000.

Belfastin-tehtaan työntekijät päättivät huhtikuun alussa vallata tehtaansa saadakseen paremmat irtisanomisehdot, ja Englannin-tehtaat seurasivat heitä. Noin kuukauden kestäneiden valtausten seurauksena erotettavien työntekijöiden saamat korvaukset nousivat huomattavasti siitä, mitä heille alunperin tarjottiin.

Jo Fordin palkkalistoilla töissä olleet saavat kuitenkin nyt paremmat edut kuin yrityksen uudelleenjärjestelyjen jälkeen töihin tulleet. Huonommin eduin erotetaan 100 henkeä yhteensä 610:stä työntekijästä Pohjois-Irlannissa ja Englannissa. Ammattiliitto Uniten edustaja Brian Burnsin mukaan Fordin aikana mukana olleet työntekijät saavat keskimäärin 18 kuukauden palkan, kun taas Visteon-ajan työntekijät keskimäärin vain 32 viikon palkan.

Uniten paikallisihteeri Jimmy Kelly puolusti neuvottelutulosta sanoen, että huonommatkin erottamisehdot ovat nyt 10 kertaa paremmat kuin mitä ne olivat alunperin. "23 henkeä olisi saanut vain kahden viikon palkan, nyt he saavat palkan ainakin puolelta vuodelta", hän sanoi Irish Timesille viitaten Belfastin tehtaalta irtisanottuihin.

Puolen vuoden tilin saaneet kuitenkin tuntevat tulleensa petetyiksi. "Miksi meille ei vaadittu tasavertaista korvausta? Tunnen olevani kuin kolmannen luokan kansalainen tämän sopimuksen vuoksi", tilitti seitsemän vuotta Visteonilla työskennellyt Fra Gillen Belfast Telegraphille.

Belfast Telegraph: ‘I think the Visteon deal for workers stinks with inequality’ (5.5.09)

Irish Times: Visteon car parts workers accept better pay-off deal (5.5.09)

Newsletter: Visteon protestors continue sit-in (2.4.09)

Unite: Visteon workers win justice - and show fighting back works (1.5.09)

Morning Star: Stunning win for Visteon workers (1.5.09)



Brittimiehitys piinaa edelleen Pohjois-Irlantia

7.5.2009 | Artikkelit
Toimittaja: Joonas Laine
Kuva: Slugger O'Toole (flickr) - CC-lisenssi
Time For Peace Time To Go
Maaliskuun alkupuolella Pohjois-Irlannin tasavaltalaisten aseelliset ryhmät surmasivat kahden päivän aikana kaksi brittisotilasta ja yhden poliisin. Ensimmäiset tapaukset yli vuosikymmeneen ovat herättäneet epäilyksiä 1998 alkaneen Pohjois-Irlannin rauhanprosessin kestävyydestä. Ongelman ydin on edelleen Iso-Britannian sotilaallinen läsnäolo alueella, jossa se on ollut siirtomaaherrana vuosisatoja. (lisää...)


Belfastin tehtaanvaltaajat yhä asemissaan

25.4.2009 | Uutiset

Autonosia valmistavan tehtaan huhtikuun alussa vallanneet, irtisanottavat työläiset pitävät tehdasta yhä hallussaan Belfastissa, Pohjois-Irlannissa.

Tehtaan omistajaa edustava KPMG yritti menneellä viikolla hankkia oikeuden päätöksen valtaajien häätämiseksi, mutta päätöksen saaminen lykkääntyi perjantaina. Sen sijaan valtaajien asianajajat saivat viikon lisäajan keskusteluihin valtaajien kanssa näiden tulevasta toiminnasta.

Menneellä viikolla valtaajat päättivät olla noudattamatta omistajan antamaa häätökäskyä, ja samalla he kieltäytyivät tulemasta oikeuden eteen, johon heidät oli haastettu. Haasteessa ei ollut mainittu ketään nimeltä, ja myös ammattiliitto Unite ilmoitti, ettei kukaan sen edustaja aio lähteä oikeuteen edustamaan valtaajia.

Ratkaisuyritykset raukesivat myös sikäli, että työntekijöiden edustajat hylkäsivät omistajan tarjouksen eropaketista. Työntekijöiden mukaan tarjous ei ole sitä vastaava, mitä heille luvattiin kun tehdas irrotettiin emoyhtiö Fordista pelkäksi alihankkijayritykseksi yhdeksän vuotta sitten.

NewsLetter: Delay over Visteon legal move (24.4.09)

The Independent: Visteon workers to ignore eviction order (21.4.09)

Sosialismi.net: Autotehdas vallattu Pohjois-Irlannissa (2.4.09)

Sosialismi.net: Belfastin tehtaanvaltaus leviää Englantiin (3.4.09)



Irlannin ministerit: minimipalkka liian korkea

14.4.2009 | Uutiset

Useat Irlannin hallituksen ministerit ovat sitä mieltä, että maan minipalkka on liian korkea ja että se ylläpitää korkeaa työttömyyttä. Asiasta kertoi Sunday Tribune.

Minimipalkka on Irlannissa 8,65 euroa tunnilta, ja se on lajissaan toiseksi korkein Euroopassa. Minimipalkkakysymys on vielä työtuomioistuimen käsittelyssä, mutta viimeinen sana on kuitenkin maan hallituksella. Ammattiliitot esittivät viime vuonna työtuomioistuimelle minimipalkan korotusta.

Asiasta mielipiteensä lausuneet ministerit ovat perustelleet minimin alentamista mm. sillä, että nykyinen taso rampauttaa pienten työnantajien kykyä palkata työvoimaa. Myös Isoon-Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin lähes 2 euroa alhaisempaa minimipalkkaa on käytetty perusteena Irlannin tasavallan minimitason alentamiselle.

Sunday Tribune: Reduction in minimum wage of €8.65 is 'inevitable' (12.4.09)



Belfastin tehtaanvaltaus leviää Englantiin

3.4.2009 | Uutiset

Maaliskuun lopussa Belfastissa, Pohjois-Irlannissa alkanut autotehtaan valtaus on levinnyt yhtiön kahteen Englannissa sijaitsevaan tehtaaseen, jotka myös aiotaan sulkea.

Fordille autonosia valmistavan Visteonin Englannin-tehtaat sijaitsevat Enfieldissä, Pohjois-Lontoossa ja Basildonissa, Essexissä. Kummassakin noin sata työntekijää osallistuu valtaukseen, ja yhdessä Belfastin valtaajien kanssa he vaativat kaikkiaan 560 työpaikan säilyttämistä kyseisillä kolmella tehtaalla.

Valtaajat myös vetoavat muihin tehtaisiin, joilta Ford hankkii osia autoihinsa. Näiden toivotaan kieltäytyvän toimittamasta Fordille sellaisia osia, joita Visteonin tehtaat ovat tähän mennessä sille valmistaneet.

Ford ulkoisti osan tuotannostaan Visteonille vuonna 2000, ja työntekijöiden mukaan sen jälkeen alkaneen alihankinnan aikana työehtoja on pyritty jatkuvasti polkemaan Fordin vastaavia huonommaksi.

Socialist Appeal: Visteon workers occupy! (1.4.09)

Socialist Worker: Visteon protests spread as Enfield workers occupy (1.4.09)



Autotehdas vallattu Pohjois-Irlannissa

2.4.2009 | Uutiset

Autotehtaan irtisanotut työntekijät ovat vallanneet tehtaansa Belfastissa, Pohjois-Irlannissa. Ammattiliitto Uniten mukaan valtauksessa on mukana yli 100 työntekijää.

"Tehtaan johto vain tuli ja ilmoitti, että työntekijät irtisanotaan", Uniten paikallinen toimitsija Davy McMurray kertoi BBC:lle. "Heidät aiottiin passittaa ulos samana iltana."

Irtisanomiset koskevat noin kahtasataa tehtaalla työskentelevää, ja loputkin aiotaan irtisanoa alasajotoimien päätyttyä. Autoyhtiö Ford on ollut ainoa alihankkija entisellä tehtaallaan, jossa vuodesta 2000 lähtien on toiminut Fordista ulkoistettu Visteon -niminen yhtiö. Sulkemassa ollaan myös kahta Englannissa sijaitsevaa tehdasta.

"Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vallata tehdas työpaikkojemme suojelemiseksi belfastilaisten puolesta", Uniten John Maguire sanoi.

BBC: Sacked workers occupy car factory (31.3.09)