Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ PJ Stone ’

Irlannin hallitus varoittaa poliiseja lakkoaikeista

11.12.2009 | Uutiset

Poliisien lakkoaikeet haastavat valtion auktoriteetin eikä hallitus aio tällaista suvaita, sanoi Irlannin oikeusministeri Dermot Ahern viime maanantaina.

Irlannin poliisien ammattiliitto ilmoitti maanantaina selvittävänsä jäsenistönsä lakkovalmiuden, kun neuvottelut julkisen sektorin ammattiliittojen ja hallituksen välillä olivat edellisellä viikolla kariutuneet. Oikeusministeri Dermot Ahern vastasi poliisien ilmoitukseen jo samana päivänä sanoen, että näiden aikomukset haastavat valtion auktoriteetin, ja että poliiseilla on vielä aikaa harkita asiaa. Mahdollinen lakko johtaisi ministerin mukaan vakaviin seurauksiin, kirjoittaa Irlannin yleisradioyhtiö RTÉ.

Irlannin lain mukaan poliisit eivät saa lakkoilla, mutta ammattiliiton puheenjohtaja PJ Stone sanoi, ettei hallitus saa enää kieltää poliiseilta tätä oikeutta. Asian periaatteellisen luonteen vuoksi liitto ei myöskään ole tiedustellut lainopillisia näkemyksiä asiassa.

Liitto kysyy nyt jäseniltään, olisivatko he valmiita pidättäytymään työnteosta maan ammattillisen keskusjärjestö ICTU:n mahdollisesti tulevaisuudessa järjestämien toimintapäivien aikana. ICTU on uhannut maan hallitusta pitkäkestoisilla toimenpiteillä, jos tämä ei peräänny aikeistaan leikata julkisen sektorin palkkamenoja.

Irish Times: Taoiseach reiterates warning over public sector pay strikes (10.12.09)

Irish Independent: Union says stoppages to force pay cut rethink (9.12.09)

RTÉ: GRA ballot 'challenge to authority of State' (7.12.09)