Peru: Humala ehdottaa Bolivialle valtioliittoa
24.6.2011 | Etelä-Amerikka, UutisetPerun tuleva presidentti Ollanta Humala on ehdottanut Bolivialle valtioliittoa ja kertonut haaveilevansa maiden yhdistämisestä, kirjoittaa MercoPress.
Vasemmistolainen Ollanta Humala voitti kesäkuun alussa Perun presidentinvaalit, ja hänet nimitetään virkaan heinäkuun lopussa. Käydessään kuluneella viikolla tutustumismatkalla Boliviassa hän sanoi unelmoivansa siitä, että tulevaisuudessa Peru ja Bolivia muodostaisivat "jälleen yhden kansakunnan".
MercoPressin mukaan Ollanta ehdotti Bolivian presidentti Evo Moralesille samantapaista valtioliittoa, jollainen maiden välillä vallitsi vuosina 1836-1839. Morales suhtautui keskusteluihin Humalan kanssa myönteisesti, ja piti vierailua rohkaisevana. Myös Morales viittasi Bolivian ja Perun ja niiden kansojen yhteiseen historiaan.
MercoPress: Humala invites Morales to consider the re-unification of Peru and Bolivia (22.6.11)




