Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ pankkikriisi ’

Islanti: Tuhannet protestoivat pankkisopimusta vastaan

17.8.2009 | Uutiset

Yli 3 000 mielenosoittajaa oli kokoontunut perjantaina Islannin parlamentin eteen vaatimaan, että kansanedustajat eivät hyväksy pankkien tappioiden peittämistä verorahoilla.

Islannin hallitus erosi tammikuussa, kun islantilaisia pankkeja oli mennyt konkurssiin talouskriisin ja valtavan keinottelun vuoksi, ja niiden tappiot olivat kaatuneet valtion syliin. Keväällä valittu uusi vasemmistovihreä hallitus on valintansa jälkeen pohtinut kuukausikaupalla, pitäisikö valtion taata islantilaispankkeihin tallettaneiden brittien ja hollantilaisten talletukset. Icesave-nimellä Englannissa ja Hollannissa toiminut islantilainen internetpankki onnistui toimintansa aikana houkuttelemaan 320 000 tallettajaa näistä maista lupaamalla talletuksille erittäin korkeita korkoja.

Kun pankki meni konkurssiin ja kansallistettiin loppuvuodesta 2008, vain islantilaisten talletukset taattiin. Iso-Britannia ja Hollanti ovat vaatineet myös omien kansalaisensa talletusten turvaamista, mutta viime vuoden lopulta saakka mieltään osoittaneet islantilaiset ovat olleet sitä mieltä, että pankkien keinottelutappioita ei tule paikata islantilaisten veronmaksajien rahoilla.

Islannin hallitus sopi kaikesta huolimatta kesäkuussa, että se korvaa ulkomaalaisten talletukset osittain. Maan parlamentti ei kuitenkaan ole vielä hyväksynyt sopimusta, mikä samalla merkitsisi 4 miljardin euron velan ottamista. Myös hallituksen rivit ovat rakoilleet.

Pääministeri Jóhanna Siguršardóttirin mukaan Islannilta vaadittava takuu on peräti 50 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mutta hän sanoo islantilaisten olevan valmiita tekemään uhrauksia. "Suunnittelemme hallituksen rahoittaman toiminnan supistamista 30 prosentilla, mihin sisältyy suuria leikkauksia infrastruktuurin ylläpitoon ja palkkoihin", Siguršardóttir kirjoitti kolumnissaan Financial Timesissa.

EUobserver: Icelanders protest bank repayment package (14.8.09)

Iceland Review: Thousands Protest Icesave Deal at IcelandÂ’s Parliament (14.8.09)

Economist: The Icesave bill (13.8.09)

Financial Times: Icelanders are angry but will make sacrifices (13.8.09)