Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ opiskelijat ’

Yliopisto erottaa rauhanhäiritsijät Japanissa

11.6.2009 | Uutiset

Tokiolainen Hosei-yliopisto on erottanut joukon poliittisesti aktiivisia opiskelijoita ja kieltänyt vetelehtimisen, julisteiden kiinnittämisen ja puheiden pitämisen yliopiston lähettyvillä.

Yliopiston ja opiskelijoiden välinen kiista on ollut käynnissä kolme vuotta, ja sen aikana poliisi on pidättänyt 107 opiskelijaa. Heistä 24 on tuomittu, ja viime perjantaina viisi opiskelijaa lisää sai syytteen mm. luvattomasta tunkeutumisesta ja poliisin vastustamisesta. Taustalla on yliopiston vuonna 2006 aloittama käytäntö, jonka mukaisesti ilmoitustauluilta alettiin poistaa opiskelijaryhmien ilmoituksia. Joukko radikaaleja opiskelijoita, joihin käytäntö alunperin kohdistuikin, ovat vastustaneet sitä raivokkaasti.

Opiskelijoita edustava asianajaja Tatsuo Suzuki sanoo opiskelijoita vastaan käytettävän 1920-luvulta peräisin olevaa lakia, jota aiemmin on käytetty mm. lakkojen murskaamiseen. Muodollisesti lailla voidaan puuttua joukkomittaiseen väkivaltaan ja sillä painostamiseen. "On uskomatonta, että tällainen laki on vielä olemassa, puhumattakaan että sitä käytetään opiskelijoita vastaan", Suzuki kertooiThe Japan Timesille.

The Japan Times: Rumpus on campus (9.6.09)



EK haluaa rajoittaa opiskelun vapautta

27.6.2008 | Uutiset

Aikuisena opiskeltavan toisen korkeakoulututkinnon tulisi aina olla maksullinen, vaatii Elinkeinoelämän keskusliitto torstaina julkaisemassaan tiedotteessa. Sen mukaan korkeakoulutettujen aikuiskoulutukseen tarvitaan "perustavanlaatuisia uusia ratkaisuja", koska nykyinen käytäntö ei EK:n mukaan vastaa työelämän tarpeita.

Liitto pitää epäkohtana, että opiskelijalle on edullisempaa suuntautua tutkintoon johtavaan koulutukseen, vaikka lyhytkestoinen täydennyskoulutus olisi työelämän kannalta parempi vaihtoehto. Samoin perustein liitto kritisoi yliopisto-opintojen myöhäistä aloitusikää.

EK: Korkeakoulujen aikuiskoulutukseen tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja (26.6.08)