Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Nigeria ’

Nigeria johtaa tupakkakieltoa vaativia maita WHO-kokouksessa

20.11.2008 | Uutiset

Nigeria johtaa tiukempia tupakanvastaisia toimia vaativaa maaryhmää parhaillaan käynnissä olevassa kokouksessa Durbanissa, Etelä-Afrikassa. Neuvottelujen ydinkysymys on päättää, miten pitkälle tupakkayhtiöiden annetaan vaikuttaa tupakan saatavuuteen, mainostukseen ja muihin sen käyttöön liittyviin tekijöihin eri maissa.

Vaikka vuonna 2005 voimaan astuneen Maailman terveysjärjestön tupakanrajoitussopimuksen on allekirjoittanut 160 maata, sen toimeenpanoa ovat eniten heikentäneet nimenomaan kansainvälisten tupakkayhtiöiden lobbaus. Ne ovat erityisesti Yhdysvaltain avustuksella onnistuneet vesittämään useita rajoitussopimuksen kohtia.

"Afrikassa tupakointi oli suhteellisten vähäistä, mutta nyt tilanne on huonontumassa jatkuvasti monikansallisten tupakkayhtiöiden valtavien mainoskampanjoiden takia", sanoi Adeola Akinremi, tupakanvastaisen kansalaisjärjestöjen liiton, FCA:n, Afrikka-koordinaattori.

Afrikan valtiot ovat olleet tupakanrajoittamisen eturintamassa siitä lähtien, kun keskustelut siihen tähtäävästä sopimuksesta alkoivat 1999.

AfricaNews: Nigeria, others suffocate tobacco industries (19.11.08)

The Framework Convention Alliance for Tobacco Control: Bulletin COP3 Issue 82 (19.11.08)

The Framework Convention Alliance for Tobacco Control: Africa tobacco control activists gather forces for sustained battle (14.11.08)

CAI: Implementation and Enforcement of the Treaty



Nigerian oppositio vastustaa Maailmanpankin lainaa

18.11.2008 | Uutiset

Nigerian edustajainhuoneen oppositio on äänestyksessä asettunut liittohallitusta vastaan asiassa, joka koskee kolmen miljardin dollarin lainan ottamista Maailmanpankilta infrastruktuurin kehittämiseksi. Oppositio piti lainaa vaarallisena, koska Nigeria on vasta äskettäin onnistunut saamaan anteeksi osan veloistaan lontoolaisille ja pariisilaisille pankeille.

Hylkäystä kannattanut edustaja Dino Melaye vaati presidenttiä ja valtiovarainministeriä lopettamaan lainaneuvottelut Maailmanpankin kanssa, koska se ei hänen näkemyksensä mukaan palvele maan tavoitteita. Jos Maailmanpankki olisi aidosti kiinnostunut nigerialaisten hyvinvoinnista, sijoitukset tehtäisiin asumiseen ja muuhun kansalaisia välittömästi koskettavaan, Melaye sanoi.

Lainan hyväksyminen tarkoittaisi hänen mukaansa Nigerian joutumista maailman velkaisten maiden listalle.

Africa News: House Asks FG to Reject $3bn World Bank Loan (14.11.08)



Nigerian öljytyöläiset uhkaavat estää yksityistämisen lakolla

13.10.2008 | Uutiset

Kaksi Nigerian öljytyöläisten ammattiliittoa on uhannut käynnistää määrittelemättömän pituisen lakon, ellei hallitus luovu kahden viikon kuluessa aikeistaan yksityistää kaksi valtion omistamaa öljy- ja kaasyhtiötä. Ammattiliitot vaativat myös valtio-omisteisia yhtiöitä hallinnoivan viraston johtajan eroa.

Hallituksen tavoite on yksityistämällä tehdä yrityksistä tehokkaampia ja voittoatavoittelevampia. Asiantuntijoiden mukaan se voi kuitenkin johtaa valtaviin irtisanomisiin.

VOA News: Nigerian Oil Workers to Strike (10.10.08)