Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Nepal ’

Nepal: Maolaiset eivät suostu parlamentin jatkoon

28.5.2010 | Uutiset

Maolaispuolue UCPN-M on päättänyt olla kannattamatta perustuslakiparlamentin jatkoaikaa vallitsevissa olosuhteissa, kirjoittaa NepalNews.

Kolmen pääpuolueen, maolaisen UCPN-M:n, sosiaalidemokraattisen CPN-UML:n ja konservatiivisen kongressipuolueen väliset viimeisimmät neuvottelut kariutuivat keskiviikkona tuloksettomina. Hallituspuolueet UML ja kongressipuolue kieltäytyivät eroamasta, eivätkä maolaiset suostuneet äänestämään parlamentin mandaatin pidentämisen puolesta. Torstaina kokoontunut maolaisjohto päätti pitäytyä puoleen aiemmassa kannassa, jonka mukaan perustuslakiparlamentille myönnetty jatkoaika on turha, ellei voida varmistaa, että se todella johtaa uuden perustuslain laatimiseen.

Vuonna 2008 valitun perustuslakiparlamentin mandaatti päättyy tänään, ilman perustuslain valmistumista. Mandaatin jatkamiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö, joka on mahdoton ilman maolaisia. Hallitus voi kuitenkin jatkaa mandaattia julistamalla poikkeustilan.

Maolaiset ovat vaatineet istuvan hallituksen eroa viime keväästä lähtien, jolloin he itse erosivat pääministerin paikalta armeijan komentajan niskuroitua toistuvasti hallitusta vastaan. Puolue on vaatinut "kansallisen yhtenäisyyden" hallituksen muodostamista.

NepalNews: No extension of CA term under current circumstances: UCPN (M) (27.5.10)

NepalNews: Parties stick to their demands; no consensus at Wednesday's meeting, too (26.5.10)

The Himalayan Times: 6-month lease for CA, emergency possible: PM (16.5.10)

Hindustan Times: Nepal Maoists oppose extension of Constituent Assembly term (16.4.10)



Nepal: Kuuden päivän yleislakko päättynyt

9.5.2010 | Uutiset

Nepalin maolaiset lopettivat kuusi päivää kestäneen yleislakkonsa perjantaina luvaten uusia mielenosoituksia toukokuun lopulle, kirjoittaa República.

Maolaispuolue UCPN-M aloitti viikko sitten määräämättömän pituisen yleislakon, heti vappumielenosoitustensa jälkeen. Yleislakon tavoitteena oli pakottaa nykyinen hallitus eroamaan, ja muodostaa sen tilalle maolaisten johtama "kansallisen yhtenäisyyden hallitus". UCPN-M on perustuslakia säätävän parlamentin suurin puolue.

Puolueen puheenjohtaja Pushpa Kamal Dahal "Prachanda" sanoi, että puolue ei aio lopettaa mielenosoituksiaan, vaan se on ainoastaan vaihtanut taktiikkaa. "Kuusipäiväinen lakko oli vain harjoitusta. Olemme luopuneet agitaatiosta toistaiseksi tehdäksemme uusia valmisteluja ja antaaksemme ihmisille hengähdystauon".

NepalNewsin mukaan lakko oli halvauttanut suuren osan maasta. Tehtaat, virastot ja koulut olivat kiinni ja liikenne pysäytetty. Kaupat ja torit saivat olla auki vain kaksi ja myöhemmin neljä tuntia päivässä. Pitkittynyt lakko ehti ennen lopettamistaan johtaa useisiin yhteenottoihin. Lakon aika järjestettyihin mielenosoituksiin osallistuneen Jed Brandtin mukaan perjantain rauhanmielenosoituksesta irtautunut oikeistoblokki otti yhteen maolaisten kannattajien kanssa.

"Lakia ja järjestystä kannattavia ryhmittymiä [vigilante gangs] irtautui kansalaisjärjestöjen rauhanmarssista ja hyökkäsi mielenosoittajien kimppuun kivin ja kepein. Poliisi vastasi ampumalla kyynelkaasua ja hakkaamalla hyökkäykseen vastanneita maolaisia. Hindusovinistiryhmät hyökkäsivät maolaisten ja erityisesti heidän johtajiensa kimppuun poliisien avustamana Teraissa. Ei kannata uskoa valtavirtalehtiä, ne pyrkivät esittämään liikkeen huonossa valossa, ja kuvaavat oikeistoryhmittymiä paikallisina asukkaina ja mielenosoittajia ulkopuolisina."

Perustuslakia säätävän parlamentin tulisi saada uusi perustuslaki valmiiksi toukokuun 28. päivään mennessä. Dahal lupasi uusia mielenosoituksia määräpäivän lähestyessä, jos "kansallista hallitusta" ja perustuslakia ei saada aikaiseksi.

República: Ball in ruling parties' court: Dahal (8.5.10)

Jed Brandt: General Strike in Nepal Called off (7.5.10)

Nepali Times: Maoists withdraw strike (7.5.10)

NepalNews: Nation paralysed as Maoist called bandh enters sixth day (7.5.10)

NepalNews: Maoist general strike strangling business community (4.5.10)



Nepal vallankumouksen tiellä 3

7.5.2010 | Artikkelit
Toimittaja: Joonas Laine
Kuva: James C Farmer: Maoist Party Flags
http://www.flickr.com/photos/25813477@N07/ / CC BY-NC-ND 2.0

Vallankumoukselliset prosessit ja tapahtumat esimerkiksi Venezuelassa, Chiapasissa ja Nepalissa voivat toimia innoituksen lähteinä ja samastumisen kohteina monille vasemmistolaisille ympäri maailmaa. Monesti innostus kuitenkin johtaa myös niihin liittyvien tapahtumien idealisointiin ja kiillottamiseen, ja puutteet ja vääryydet lakaistaan maton alle. Kutenkin pimittämällä epämukavia tosiseikkoja annetaan aseet vastustajien käsiin, sillä tiedon puutteessa ainoaksi keinoksi jää torjua ihannekuvaan sopimattomat kielteiset seikat porvarillisena propagandana. Nepal-artikkelisarjan viimeisessä osassa tarkastellaan Nepalin vallankumousprosessia sen kritiikin valossa, jota on esitetty sekä liberalistisesta että vallankumouksellisesta näkökulmasta.

(lisää...)


Baburam Bhattarain haastattelu

7.5.2010 | Artikkelit

Kuva: dnanjaan: Dr. Baburam Bhattarai (photobucket)



Maolaisen World People's Resistance Movementin brittiläisen osaston jäseniä vieraili Nepalissa elo-syyskuussa 2009. Matkan aikana he haastattelivat useita Nepalin yhdistyneen kommunistisen puolueen (maolainen) (UCPN-M) johtoon lukeutuvia, mukana puolueen politbyroon jäsen Baburam Bhattarai. Haastattelut julkaistiin kokoelmana, joka on ladattavissa täältä.

Tässä Sosialismi.netin suomentamassa haastattelussa Bhattarai selvittää puolueensa valintoja Nepalin vallankumouksen edistämiseksi. Nepalin olosuhteet ja poliittinen kulttuuri poikkeavat suuresti Suomesta, mikä voi vaikeuttaa Bhattarain ajatusten välittymistä suomalaisille lukijoille. Lisäksi "omilleen" suunnatussa haastattelussa hänen kielenkäyttönsä sekä tapansa perustella kantoja ovat korostuneen 'maolaisia'. Näillä varauksillakin tämä haastattelu kuitenkin arviomme mukaan valottaa hyvin Nepalin suurimman puolueen taktiikkaa ja tavoitteita. (lisää...)



Nepal: Omatkin vaativat jo pääministerin eroa

3.5.2010 | Uutiset

Joukko pääministeripuolue CPN-UML:n vaikutusvaltaisia jäseniä on vaatinut pääministeri Madhav Kumar Nepalia eroamaan, kertoo NepalNews.

Pääministeri Madhav Kumar Nepalin ja tämän johtaman hallituksen eroaminen tehtävästään on kuulunut maolaisen pääoppositiopuolue UCPN-M:n vaatimukseen jo viime vuodesta lähtien. UCPN-M:n ja CPN-UML hallitustiet erosivat viime keväänä, jolloin CPN-UML asettui kannattamaan armeijan komentajan niskurointia.

Jo tuolloin puolueen varapuheenjohtaja Bam Dev Gautam arvosteli puoluettaan kyseisen linjapäätöksen vuoksi, ja sanoi sen merkitsevän liittoutumista oikeiston kanssa. Maolaisten järjestämien, kuukausia kestäneiden mielenosoitusten yhä jatkuessa Gautam ja kuutisenkymmentä muuta vaikutusvaltaista CPN-UML:n jäsentä ja aktiivia ovat nyt vieneet pääministerin erovaatimuksen sisältävän vetoomuksen puolueensa puheenjohtajalle. Allekirjoittaneiden joukossa on mm. useita puolueen keskuskomitean jäseniä.

"Heidän mukaansa pääministeri Nepal ei voi jatkaa vallassa, sillä perustuslain säätäminen suunnitellussa aikataulussa tai rauhanprosessin menestyksekäs vieminen päätökseen näyttää nykyisessä tilanteessa vaikealta", kirjoittaa NepalNews. Sittemmin osa vaatimukseen yhdistetyistä henkilöistä on kieltänyt kannattaneensa sitä.

Lauantaina puhunut pääministeri Nepal sanoi, ettei hallituksen ole mahdollista erota vallitsevan tilanteen kriittisyyden vuoksi. Maolaiset ovat sanoneet vappuna aloittamansa yleislakon jatkuvan, kunnes hallitus antaa periksi kysymyksessä uuden hallituksen muodostamisesta.

NepalNews: Senior UML leaders ask PM Nepal to resign (2.5.10)

NepalNews: UML leaders deny consent to memorandum (2.5.10)

NepalNews: PM Nepal addresses the nation; says govt 'cannot step down in this critical situation' (2.5.10)

NepalNews: Indefinite strike to continue until govt gives in: Dr Bhattarai (2.5.10)



Nepal: Ilmapiiri kireä vapun kynnyksellä

30.4.2010 | Uutiset

Hallitus on uhannut säilyttää järjestyksen "hinnalla millä hyvänsä", jos maolaisten vappumielenosoitukset karkaavat käsistä, kirjoittaa NepalNews.

Maolaispuolue UCPN-M:ää kannattavien mielenosoittajien virta on jatkunut maaseudulta Kathmanduun, jossa puolue valmistelee suurta vappumielenosoitusta sekä toukokuun 2. päivänä alkavaa määräämättömän pituista yleislakkoa. Poliisin keräämien tietojen mukaan noin miljoonan asukkaan Kathmanduun oli saapunut eiliseen mennessä lähes 100 000 maolaisten kannattajaa vappua varten.

Puolustusministeri Bidhya Devi Bhandarin mukaan hallitus aikoo säilyttää lain ja järjestyksen "hinnalla millä hyvänsä" - jopa armeijan komentamisella kaduille, jos mielenosoitukset ja yleislakko uhkaavat "maan yhtenäisyyttä ja suvereniteettia". Hallituskoalition kaikki 14 puoluetta ovat vaatineet ministereitään ryhtymään "kaikkiin tarvittaviin toimiin", jos mielenosoitukset muuttuvat väkivaltaisiksi.

Maolaiset taas ovat vaatineet hallitusta olemaan puuttumatta rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Puolueen edustaja Dina Nath Sharma kertoi torstaina puolueen päätöksestä kehottaa kaadereitaan iskemään rajusti takaisin, jos poliisi tai armeija yrittää tukahduttaa liikkeen.

Maolaiset ovat vaatineet uuden hallituksen muodostamista, sillä heidän mukaansa nykyinen hallitus ei kykene laatimaan kansan haluamaa perustuslakia sovitussa aikataulussa.

NepalNews: Govt will maintain law and order at any cost during Maoist protests: Defence Minister (29.4.10)

NepalNews: Maoist cadres continue to enter Kathmandu in large numbers (29.4.10)

NepalNews: EU diplomats urge UCPN (M) to withdraw general strike, UN calls for restraint (29.4.10)

NepalNews: UCPN (M) urges govt not to suppress its 'peaceful protests' (29.4.10)

NepalNews: Ruling parties ask govt to take 'all steps' if Maoist stir turns violent (29.4.10)



Nepal: Ex-komentaja uhkaa armeijan väliintulolla

22.4.2010 | Uutiset

Armeija ei jää toimettomaksi, jos parlamentin kyvyttömyys laatia uusi perustuslaki johtaa väkivaltaan, sanoo armeijan entinen komentaja Rookmangud Katawal.

Katawal puhui lehdistön edustajille viime perjantaina. Hänen mukaansa "demokraattiset voimat" ovat heikentyneet kongressipuolueen pitkäaikaisen johtajan, Girija Prasad Koiralan, kuoleman jälkeen maaliskuun lopulla. NepalNewsin mukaan Katawalia pidetään kuningasmielisenä.

Vuosi sitten tuolloin armeijan komentajana toiminut Katawal ajautui vastahankaan maolaisen päähallituspuolue UCPN(M):n kanssa. Syynä oli mm. sisällissotaa hallitusta vastaan käyneiden maolaississien integroiminen Nepalin armeijaan. Maan presidentin tuettua komentajan niskurointia hallitusta vastaan maolaiset erosivat hallituksesta ja aloittivat mielenosoitukset vaatien "siviilivallan palauttamista".

Nepalin perustuslakia säätävän kokouksen on määrä laatia maalle uusi perustuslaki toukokuun 28. päivään mennessä. Maolaiset eivät pidä nykyistä hallitusta kykenevänä tehtävään, ja ovat uhanneet kaataa sen mielenosoituksilla, ellei se eroa.

NepalNews: Timely constitution possible if unity govt formed immediately: Maoist chairman (20.4.10)

NepalNews: PM's resignation a must for consensus: UCPN (M) (19.4.10)

NepalNews: Army will come out of barracks if there's bloodshed after May 28: Katawal (17.4.10)



Nepal: Perustuslakikomitea hätäkokoukseen

8.3.2010 | Uutiset

Nepalin perustuslakikomitea on kutsunut koolle hätäkokouksen, sillä toukokuulle suunniteltu uuden perustuslain hyväksyminen uhkaa viivästyä.

Perustuslakikomitean oli määrä saada perustuslain ensimmäinen luonnos valmiiksi viime perjantaina. Komitean alaisista työryhmistä kuitenkin vain kaksi toimitti raporttinsa ajoissa, ja useita tärkeitä kysymyksiä kuten liittovaltion ja valtioelinten muoto on vielä sopimatta.

Hätäkokoukseen kutsutaan kaikki perustuslakiparlamentin puolueet, joiden on määrä pohtia etenemistä. Vuonna 2008 työnsä aloittaneen perustuslakiparlamentin mandaatin mukaisesti perustuslakikomitean tulee saada perustuslaki valmiiksi toukokuun 28. päivään mennessä.

NepalNewsin mukaan vain harva on tähän mennessä esittänyt aikarajan siirtämistä, sillä perustuslakiparlamentin mandaatin pidentäminen puolella vuodella vaatisi väliaikaisen perustuslain mukaan poikkeustilan julistamista.

NepalNews: Constitutional Committee calls emergency meeting (7.3.10)



Nepal vallankumouksen tiellä osa 2

27.2.2010 | Artikkelit
Toimittaja: Joonas Laine
Kuva: darra_khan: .303 (Photobucket)

Nepalin sisällissota alkoi vuonna 1996, kun maolaiskapinalliset polttivat Rolpan maakunnassa Maaseudun kehityspankin myöntämistä lainoista todistavat asiakirjat. Jo muutamassa vuodessa vaatimattomasti aseistautuneesta ja vähälukuisesta joukkiosta oli kasvanut tuhatpäinen sissiarmeija, joka oli onnistunut syrjäyttämään maan hallituksen suuresta osasta maaseutua. Nepalin vallankumousta tarkastelevan artikkelisarjan toisessa osassa seurataan sisällissodan kulkua ja maolaisten menestykseen liittyviä tekijöitä, joiden ansiosta he nousivat rauhanjälkeisissä vaaleissa vuonna 2008 parlamentin ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi. (lisää...)


Nepal: Lapsisotilaat viimein ulos leireiltä

12.2.2010 | Uutiset

YK-hanke maolaisten sissiarmeijassa taistelleiden n. 3 000 alaikäisen sotilaan kotiuttamiseksi on viimein saatu päätökseen.

Kun maolaiset solmivat rauhansopimuksen Nepalin hallituksen kanssa vuonna 2006, vapautusarmeijan sissit sijoitettiin leireille odottamaan joko kotiuttamista tai yhdistämistä Nepalin armeijaan. YK:n johtama, rauhansopimuksen allekirjoitushetkellä alle 18-vuotiaiden sissien kotiuttamiseen tähtäävä hanke on nyt viimein saatu päätökseen. Sen tuloksena viimeinenkin lähes 3 000:sta vuonna 2006 alaikäisestä sissistä on nyt lähtenyt leireiltä, mutta 19 000 aikuista jää vielä odottamaan vuoroaan.

YK:n uutistoimiston haastattelema 13-vuotiaana sissiarmeijaan liittynyt Shanta Karki kertoi olevansa epävarma tulevaisuudestaan, mutta ei ollut kiinnostunut hallituksen rehabilitaatio-ohjelmasta. "Olen ollut seitsemän vuotta elämästäni vapautusarmeijassa, ja tuntuu pahalta tulla näin työnnetyksi sivuun. Minulta on viety mahdollisuus auttaa kansani vapauttamisessa vallitsevalta sorrolta", hän sanoi. "YK:n rehabilitaatiopaketti ei paranna asioitani. He haluavat opettaa meille kuinka punoa koreja ja tehdä kynttilöitä."

Maolaispuolue UCPN-M on pyrkinyt lähestymään nyt leireiltä poistuvia nuoria tarjoamalle heille mahdollisuutta jatkaa toimintaansa jossakin joukkojärjestössä, jos se heitä kiinnostaa. "Maolaisjohtajien mukaan heitä ei kuitenkaan aiota pakottaa mukaan politiikkaan tai puolueeseen, jos he haluavat elää omaa elämäänsä", kirjoittaa Nepal News.

NepalNews: Maoists plan to recruit discharged combatants in YCL (10.2.10)

Thaindian News: Nepal Maoists free all child soldiers (8.2.10)

IRIN News: NEPAL: Shanta Karki, "I don’t need rehabilitation" (5.2.10)