Sotilasvallankaappaus Hondurasissa
29.6.2009 | UutisetHondurasin armeija pidätti sunnuntaina maan presidentin Manuel Zelayan, juuri ennen kuin Zelaya oli aikeissa toteuttaa mielipidekyselyn peruslain muuttamisesta.
Noin sadan sotilaan ryhmä piiritti Zelayan asunnon sunnuntaiaamuna, pidätti hänet ja pakotti nousemaan Costa Ricaan lähtevään lentokoneeseen. Syyksi ilmoitettiin, että armeija ei voi osallistua samana päivänä kaavaillun mielipidetiedustelun järjestämiseen, koska se olisi vastoin maan perustuslakia. Se kieltää mielipidekyselyjen järjestämisen vaalivuonna.
Neuvoa-antavan mielipidekyselyn tarkoituksena oli selvittää, haluavatko hondurasilaiset äänestää perustuslakia säätävän kokouksen koollekutsumisesta, jonka tehtävä olisi laatia maalle uusi perustuslaki. Hondurasin nykyinen perustuslaki on vuodelta 1982, jolloin vain viikkoa aikaisemmin oli siirrytty pitkästä sotilashallituksien kaudesta siviilihallintoon. Perustuslain laati sotilasvallan alla vuonna 1980 valittu 71-henkinen ryhmä, ja eräitä sen kohtia ei voida demokraattisella menettelyllä muuttaa.
Maan armeija, kongressi ja korkein oikeus ovat vastustaneet Zelayan ajatusta perustuslakia säätävän kokouksen koollekutsumisesta, ja väittävät hankkeessa olevan tosiasiassa kyse vain presidentin toimikausirajoitusten poistamisesta ja vallantavoittelusta. Nykyisellään presidentti voi toimia vain yhden nelivuotiskauden, ja rajoitus on yksi nykyisen perustuslain niistä määräyksistä, joita ei voida muuttaa.
Zelaya valittiin presidentiksi vuonna 2006, jolloin hän edusti keskustalaista liberaalipuoluetta, mutta on sittemmin siirtynyt vasemmalle. Uutistoimisto IPS:n mukaan hänen kannattajiinsa kuuluu nykyään kansainvälinen talonpoikaisjärjestö Via Campesina, useita ammattiliittoja, alkuperäiskansojen edustajia ja ihmisoikeusjärjestöjä. Myös vasemmistolainen Demokraattinen yhdistymispuolue UD kuuluu Zelayan kannattajiin. Puolueen kansanedustaja Marvin Ponce kertoi IPS:lle viime viikolla, että sunnuntain mielipidekysely antaisi opetuksen valtapiireille ja oikeistokonservatiiveille.
Zelayan pidätyksen jälkeen maan kongressissa luettiin presidentin kirjoittamaksi väitetty erokirje, ja kongressin puhemies Roberto Micheletti nimitettiin maan johtajaksi. Amerikan valtioiden liitto OAS ei ole tunnustanut Michelettiä ja on tuominnut vallankaappauksen. Myös Yhdysvallat on ilmoittanut pitävänsä Zelayaa maan laillisena presidenttinä.
Honduras on yksi Etelä-Amerikan köyhimmistä valtioista, joka saa puolet tuloistaan banaanien ja kahvin viennistä. Banaanituontoa hallitsee kaksi yhdysvaltalaista suuryhtiötä, Chiquita International Brands sekä Dole Foods.
IPS: HONDURAS: President Overthrown in Military Coup (28.6.09)
Postcards from the Revolution: UPDATE 5:00PM ILLEGAL SWEARING IN OF DE FACTO PRESIDENT INÂ HONDURAS (28.6.09)
Postcards from the Revolution: UPDATE: 3:44PM FAKE RESIGNATION LETTER FROM ZELAYA DATED 3 DAYS AGO (28.6.09)
BBC: Honduran leader forced into exile (28.6.09)
IPS: HONDURAS: Referendum Row Rocks Democracy (26.6.09)


