Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ luokkataistelu ’

Työläisten protestit kiihtyvät Kiinassa

5.10.2010 | Uutiset
Kesän aikana Etelä-Kiinassa työläiset ovat osoittaneet mieltään surkeita työoloja vastaan lakoin - ja itsemurhin. Lakkojen saavutukset innostavat muitakin Kiinan työläisiä työtaisteluihin. Taiwanilainen Foxconn on perustanut eteläkiinalaiseen Shenzhenin kaupunkiin tehtaita, joissa työskentelee satoja tuhansia työntekijöitä. Aiemmin tänä vuonna yhtiö sai julkisuutta työläisten itsemurha-aallon myötä, johon eräänä syynä oli tehtaiden armeijamainen kuri. NPR:n haastattelema Li sanoo jokaisen tietävän, että järjestelmä on ankara. "Jokainen tietää, että Foxconnin johtamisjärjestelmä on kaikkein tiukin. Joskus on työskenneltävä koko kuukausi ilman vapaapäiviä, vähintään 12 tuntia päivässä", kertoo Li. Foxconn ei myöskään anna samasta kaupungista kotoisin olevien elää yhdessä, joka vähentää työläisten yhteistoimintaa. Hondan autotehtaassa Foshanissa työläiset järjestivät hyvin organisoituja lakkoja ja vaativat parempaa palkkaa ja työoloja. Tehtaiden omistajat ovat vastanneet mielenosoitusten vaatimuksiin toteuttamalla uudistuksia. Siirtotyöläiset ovat osoittaneet mieltään Shenzenissä jo vuosia. Yritysten yhteiskuntavastuuta tarkkailevaa kansalaisjärjestöä Institute for Contemporary Observationia johtava Liu Kaiming pitää nykyisiä tapahtumia kuitenkin käännekohtana. Sekä Foxconnin että Hondan tapauksessa tehtaiden johtajat ovat vastanneet palkkoja nostamalla ja työoloja parantamalla. "Tämä kaikki on mahdollista ensinnäkin koska uusi, nuorempi siirtotyöläisten sukupolvi ei hyväksy vallitsevia huonoja oloja", hän sanoo. "Toiseksi työvoimasta on pulaa, joten he tietävät heillä olevan enemmän vaikutusvaltaa. Ja kolmanneksi kännyköiden ja internetin avulla he tietävät enemmän muusta maailmasta ja voivat myös helpommin järjestäytyä." NPR:n haastattelema 30-vuotias siirtotyöläinen Liu Dechang suunnittelee tovereineen lakkoa Songgang Jiashan tehtaaseen. "Tietenkin meihin on vaikuttanut se mitä tapahtui Foxconnissa ja Hondalla", Liu kertoo. Hän sanoo työläisten saaneen siitä itseluottamusta. "Ajattelimme, että jos he pystyvät siihen, pystymme mekin". Liu Dechang sanoo tehtaan olosuhteiden olevan järkyttäviä, mutta taiwanilaiset johtajat eivät kuuntele valituksia. Hän kertoo että johtajilla on hyvät suhteet kommunistisen puolueen toimihenkilöihin. Työntekijät vaikuttavat järjestäytyvän kommunistisin keinoin Kiinan kommunistisen puolueen hallintoa vastaan. "Karl Marx oli oikeassa. Meidän pitäisi kamppailla kuten hän sanoi 1800-luvun Euroopassa. Kiinan tehtaat ovat kuten 1800-luvun Euroopan tehtaat. Ja kuten Karl Marx sanoi, vain kapitalistien kanssa käytävän taistelun kautta me voimme saada oikeutemme", Liu sanoo. Työntekijät joutuvat järjestäytymään salaisesti ja poliisi hajottaa lakkoja usein väkivalloin. Kiinalaisen ammattiyhdistysliikkeen kamppailu on kiihtynyt toiminnan vaikeuksista huolimatta. Tänä vuonna Kiinassa on ollut 73 suurta hyvin organisoitua lakkoa. NPR: Momentum Builds Behind Chinese Workers' Protests Institute for Contemporary Observation Al Jazeera: China labour strikes gain momentum


Karl Marx: Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista

31.5.2010 | Kirjasto
Vuodenvaihteessa 1851-1852 kirjoittamassaan esseessä Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista (Der achtzehnte Brumaire des Louis Bonaparte) Karl Marx analysoi Ranskan vuosien 1848-1851 vallankumoustapahtumia ja tarkastelee porvarillisen valtion poliittista olemusta, esittäen materialistisen tulkinnan tapahtumien kulusta ja valtiosta. (lisää...)