Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Lee Myung-bak ’

Etelä-Korean hallitus sulkee ammattiliiton toimistot

24.11.2009 | Uutiset

Etelä-Korean hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin valtion virkailijoiden ammattiliittoa vastaan tämän uhmattua hallituksen määräystä erottaa jäseniään.

Hallitus on julistanut virkalijoiden ammattiliitto KGEU:n laittomaksi, sillä liitto kieltäytyi erottamasta työttömiksi jääneitä jäseniään viime syyskuussa, kertoo The Korea Times. "Ohjeidemme vastustamisesta seuraa ankara rangaistus", julkishallinto- ja turvallisuusministeriön edustaja sanoi lehden mukaan sunnuntaina.

Myös opettajien ammattiliitto KTU on joutunut kuritoimenpiteiden kohteeksi kesällä käymänsä kampanjan vuoksi. Hallitus pitää kampanjaa lainvastaisena poliittisena toimintana, sillä kampanjaan osallistuneet opettajat arvostelivat vetoomuksessa hallituksen yksipuolista toimintaa valtiota koskevissa asioissa.

"Vetoomus arvosteli [presidentti] Lee Myung-bakin hallintoa demokratian tukahduttamisesta ja kritisoi sen koulutuspolitiikkaa opiskelijoiden ajamisesta armottomaan kilpailuun kunnon koulutuksen sijasta, samalla kun koulutuksen kustannukset nousevat taivaisiin", kirjoittaa The Korea Herald. "Koulutusministeriö on valinnut kovan linjan ja julistanut, että asiassa on rikottu lakia, joka kieltää opettajilta joukko- ja poliittisen toiminnan", lehti jatkaa.

Toimenpiteiden kohteeksi on nyt joutumassa näillä näkymin 74 opettajaa, joista osa saa potkut ja osa erotetaan määräajaksi.

Vuonna 2007 valittu presidentti Lee Myung-bak on johtanut varsin kovaa ammattiliittojen vastaista politiikkaa. Ennen valintaansa Lee toimi Hyundai Engineering and Constructionin toimitusjohtajana, ja vaalikampanjansa aikana hän lupasi "hankkiutua eroon poliittisista ammattiliitoista, kovan linjan ammattiliitoista sekä laittomista lakoista", kirjoittaa The Hankyoreh -lehden kolumnisti Kim Jong-cheol.

The Korea Herald: Teachers to be punished for campaign (23.11.09)

The Korea Times: Civil Servant Union Offices Forced to Close (22.11.09)

The Korea Times: Anti-Gov't Teachers Face Punishment (22.11.09)

The Hankyoreh: What are Lee Myung-bak's true Colors? (25.8.07)