EU vaikenee nolosta Kosovo-raportista
19.12.2010 | Eurooppa, UutisetEU on ollut vaitelias tuoreesta raportista, jonka mukaan Kosovon pääministeri on ollut elinkauppaa harjoittavan rikollisjoukon johtaja, kirjoittaa EUobserver.
Toimittajat tiukkasivat EU:n ulkoasiaintiedottaja Maja Kocijančičilta 20 minuutin ajan EU:n kantaa Dick Martyn Euroopan neuvostolle laatimaan raporttiin, jonka mukaan Kosovon pääministeri Hashim Thaçi, joka toimi Jugoslavian hajoamissotien aikana Kosovon albaanien vapautusarmeija UÇK:n johtajana, osallistui vankien elimillä käytävään salakauppaan.
"Martyn tutkimuksissa selvisi Albaniassa olleen joukko pidätyskeskuksia, missä väitteiden mukaan sekä UÇK:n kosovolaisia vastustajia että serbeja säilytettiin sen jälkeen, kun vihollisuudet Kosovossa olivat ohi vuonna 1999, mukaanlukien 'ykkösluokan vastaanottokeskus järjestelmällistä, rikollista elinkauppaa varten'", uutistoimisto AP:n julkaisema uutinen summaa Martyn raportin sisältöä.
Raportin mukaan uudet asiakirjalöydökset vahvistavat aiempia epäilyjä UÇK:n osallistumisesta elin- ja huumekauppaan.
"Erityisen hämmentävää on, että koko Kosovossa läsnäoleva kansainvälinen yhteisö - Yhdysvallat, kaikki muut länsivallat, EU:n oikeusviranomaiset - epäilemättä pitää hallussaan näitä samoja asiakirjoja ... mutta kukaan ei näy olevan valmis reagoimaan tilanteeseen ja saattamaan syyllisiä vastuuseen", raportti sanoo.
EU:n ulkoasiaintiedottaja Kocijančič kommentoi tiedotusvälineille ainoastaan, että EU:ssa syytöksiin suhtaudutaan erittäin vakavasti, ja hän myös pyysi Martya esittelemään konkreettista todistusaineistoa.
"Dick Marty laati Euroopan neuvostolle aiemmin raportin myös CIA:n sieppaamien ihmisten kuljettamisesta lentokoneilla Euroopan alueella. Näitäkin väitteitä pidettiin naurettavina, mutta myöhemmin Yhdysvallat vahvisti ne todeksi, ja asian oikea tila paljastui myös WikiLeaksin julkaisemista diplomaattisähkeistä", EUobserver kirjoittaa.
Marty esittelee raporttinsa Euroopan neuvostolle ensi torstaina.
EUobserver: EU wary of handling explosive Kosovo report (16.12.10)




