Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Kolumbia ’

Oikeus: USA:n joukot Kolumbiassa laittomia

19.8.2010 | Uutiset

Kolumbialaisen oikeusistuimen mukaan hallituksen tekemä sopimus yhdysvaltalaisjoukkojen sijoittamisesta maassa sijaitseviin tukikohtiin on laiton, kertoo Bloomberg.com.

Kolumbian entinen presidentti Álvaro Uribe solmi Yhdysvaltain kanssa vuosi sitten sopimuksen, jonka mukaan Yhdysvallat saa sijoittaa joukkojaan seitsemään maassa sijaitsevaan tukikohtaan. Maan kansanedustuslaitos ei saanut tilaisuutta käsitellä sopimusta, sillä Uriben mukaan asia kuului jo olemassa olevan kansainvälisen sopimuksen piiriin.

Nyt kuitenkin Kolumbian perustuslakituomioistuin on päättänyt, että tämä ei pidä paikkaansa, eikä Uriben tekemä sopimus siten ole lainmukainen. Tuomion mukaan kaikki tähän mennessä tukikohtiin sijoitettu sotilas- ja siviilihenkilökunta on vedettävä pois.

"Kolumbian hallitus ilmoitti kunnioittavansa oikeusistuimen tuomiota, puolustusministeri Rodrigo Rivera sanoi tiedotteessaan", Bloomberg.com kirjoittaa. "Tiedote ei kertonut, pyrkiikö hallitus saamaan sopimukselle kongressin hyväksynnän, mutta se mainitsi Yhdysvaltain vuosikymmeniä jatkuneen tuen olevan erittäin tärkeää terrorismin ja huumeiden salakuljetuksen vastaisessa taistelussa."

Useiden Etelä-Amerikan valtioiden johtajat ovat arvostelleet Kolumbian tekemää sopimusta. Brasilian presidentti Luiz Inácio "Lula" da Silvan lisäksi Venezuelan, Bolivian, Uruguayn, Ecuadorin ja Argentiinan presidentit ilmaisivat vähintäänkin varauksellisen kannan Kolumbian suunnitelmiin niiden tultua julki noin vuosi sitten. BBC:n mukaan Peru kannatti hanketta, kun taas Chile ja Paraguay olivat sitä mieltä, että kyseessä on Kolumbian oma asia.

"Yhdysvallat on pyrkinyt hillitsemään alueellisia jännitteitä sanomalla, ettei sen joukkojen ja siviilihenkilökunnan määrä maassa ylitä 1 400:aa", Bloomberg.com kirjoittaa. "Katto on asetettu Plan Colombia -sopimuksessa, jonka kautta Yhdysvallat on tukenut huumeiden ja kapinallisten vastaisia hankkeita yli 7 miljardilla dollarilla vuodesta 2000 lähtien."

Bloomberg.com: Colombia Court Blocks U.S. Military Accord Behind Regional Fight (18.8.10)

BBC: Uribe and Lula discuss base use (7.8.09)



Chávez arvostelee Kolumbian sissiliikkeitä

27.7.2010 | Uutiset

Kolumbialaisten sissiliikkeiden, FARC:n ja ELN:n, tulisi harkita aseellisen toimintansa mielekkyyttä, Venezuelan presidentti Hugo Chávez sanoi perjantaina.

Presidentti Chávez arvosteli kolumbialaisten sissiliikkeiden toimintamallia puheessaan ammattiliittojen edustajille viime perjantaina. Samalla viikolla Venezuela oli katkaissut diplomaattiset välinsä Kolumbian hallitukseen, kun tämä oli toistanut aiemminkin esittämänsä syytökset siitä, että Venezuela tukee Kolumbian hallitusta vastaan taistelevia sissiliikkeitä, FARC:ia ja ELN:iä.

"Uskoakseni kolumbialaisten sissien tulisi vakavasti tarkastella, mitä me toiset olemme tehneet. Kaikella kunnioituksella, mutta maailma ei ole tänään enää sama kuin 1960-luvulla", Chávez sanoi. "En usko, että Kolumbiassa vallitsevat olosuhteet sallivat heidän nousta valtaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Tämän sijaan heistä on tullut Yhdysvaltain tärkein tekosyy, jolla se voi lisätä sotilaallista läsnäoloaan Kolumbiassa hyökätäkseen sieltä Venezuelaan, Ecuadoriin, Nicaraguaan ja Kuubaan."

FARC ja ELN ovat taistelleet Kolumbian hallitusta vastaan 1960-luvulta lähtien.

Colombia Reports: Colombian guerrillas should 'reconsider' armed strategy: Chavez (24.7.10)



Ay-aktiivien murhat kasvaneet 30% viime vuonna

12.6.2010 | Uutiset

Vuonna 2009 murhattiin 101 ammattiyhdistysaktiivia, mikä tarkoittaa 30 prosentin nousua edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo ITUC:n tuore raportti.

Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:n raportin mukaan lähes puolet vuonna 2009 murhatuista henkilöistä, 48, murhattiin Kolumbiassa. Seuraavaksi vaarallisimpia paikkoja olivat Guatemala (16), Honduras (12), Meksiko ja Bangladesh (6), Brasilia (4), Dominikaaninen tasavalta sekä Filippiinit (3). Intiassa, Irakissa ja Nigeriassa tapettiin kussakin yksi ay-aktiivi. Tapahtuneiden murhien lisäksi raportti pani merkille 10 murhan yritystä ja 35 vakavaa tappouhkausta, enimmäkseen Kolumbiassa ja Guatemalassa.

Ay-aktiivien pidätyksistä raportti mainitsee Hondurasin, Pakistanin, Etelä-Korean, Turkin ja Zimbabwen. Lisäksi ay-oikeudet ovat raportin mukaan jatkaneet huonontumistaan mm. Egyptissä, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Turkissa.

Euroopan ay-tilanteesta huomio kiinnittyi erityisesti Turkkiin ja Valko-Venäjään, joissa pidätettiin eniten ay-aktiiveja Euroopassa. Georgiassa ja Ukrainassa oli käynnissä suurhyökkäys ammattiliittoja vastaan, kun työnantajat nostivat yhteensä 106 oikeusjuttua liittoja ja niiden johtoa vastaan järjestöjen tuhoamiseksi. Iso-Britanniassa paljastui laajalle levinnyt mustien listojen laatimisoperaatio.

Työpaikan siirtojen, palkanalennusten ja yleisen häirinnän lisäksi suurimmat ongelmat Euroopassa liittyvät raportin mukaan ay-aktiivien irtisanomiseen. "Tätä taktiikkaa käytettiin Kroatiassa, Sveitsissä, Puolassa, Ukrainassa eikä suinkaan vähiten Venäjällä, missä 60 ay-aktiivia sai potkut ay-toimintansa vuoksi."

ITUC: 101 Trade Unionists Murdered in 2009; Pressure on Workers’ Rights Grows as Crisis Hits Jobs (9.6.10)

ITUC: Europe: Anti-union discrimination and repression on the rise (2010)



Yhdysvalloista lisää sotilaita Kolumbiaan

22.8.2009 | Uutiset

Yhdysvallat ja Kolumbia ovat päässeet sopimukseen yhdysvaltalaisten lisäjoukkojen sijoittamisesta Kolumbiaan. Joukkojen tehtävänä sanotaan olevan huumeiden vastaisen taistelun tukeminen.

Sopimuksen mukaan yhdysvaltalaisia joukkoja sijoitetaan useaan eri tukikohtaan ympäri Kolumbiaa. Nykyisellään Yhdysvalloilla on Kolumbiassa sotilashenkilökuntaa noin 250 henkeä, ja määrää aiotaan lisätä enintään 1 400:lla. Lisäys merkitsee Yhdysvaltain tarkkailulentojen huomattavaa kasvua Kolumbiassa, huomauttaa The New York Times.

Yhdysvallat pyrkii hankkeen avulla korvaamaan Ecuadorissa menettämänsä tukikohdan, kun maan presidentti Rafael Correa toteutti vaalilupauksensa vuosi sitten eikä enää myöntänyt sille lupaa.

Maan presidentti Įlvaro Uribe kertoi uudesta sopimuksesta elokuun puolivälissä, ja piti joukkojen maahantuloa välttämättömänä. Suunnitelma on kuitenkin myös saanut osakseen kritiikkiä sekä oikeisto- ja vasemmistopuolueiden taholta Kolumbiassa. Arvostelijoiden mukaan presidentillä ei ole valtuuksia sallia ulkomaisten joukkojen tuloa maahan, vaan asia kuuluisi senaatin päätettäväksi. Sopimusta on puolustettu mm. sillä, että yhdysvaltalaisilla ei olisi oikeutta osallistua taistelutoimiin.

Kolumbian naapurimaista Ecuador ja Venezuela pitävät yhdysvaltalaisjoukkojen lisäystä turvallisuusuhkana. Maiden välit Kolumbiaan eivät ole kovin hyvät, ja erityisersti Ecuadoria närästää Kolumbian viime vuonna sen alueelle tekemä hyökkäys Kolumbian hallitusta vastaan taistelevia FARC-sissejä vastaan.

Venezuelanalysis: Uribe Apologises, Venezuela Says Repaired Relations Impossible (17.8.09)

NACLA: Colombia: U.S. Bases Stoke the Flames of Regional Conflict (10.8.09)

NY Times: Increased U.S. Military Presence in Colombia Could Pose Problems With Neighbors (22.7.09)

Washington Post: Ecuador Giving U.S. Air Base the Boot (4.9.08)



Venezuelan ja Kolumbian välit paranevat

22.4.2009 | Uutiset

Venezuelan presidentti Hugo Chįvez ja hänen kolumbialainen kollegansa Įlvaro Uribe ovat allekirjoitaneet sarjan sopimuksia, joiden odotetaan parantavan maiden välejä.

Viime vuoden lopulla Venezuela ja Kolumbia ajautuivat jyrkkään sanasotaan, kun Kolumbian armeija iski maan hallitusta vastaan taistelevien FARC-sissien tukikohtaan Ecuadorin puolella. Uribe syytti Chįvezia sissien tukemisesta, ja Chįvez puolestaan Uribea oikeistolaisten kuolemanpartioiden tukemisesta Venezuelan horjuttamiseksi.

Kolumbia on Yhdysvaltain tärkein liittolainen Etelä-Amerikassa. Vielä maaliskuun alussa Chįvez sanoi Venezuelan olevan valmis sotaan Kolumbiaa vastaan, jos tämä yrittäisi provokaatiota.

Viime viikolla allekirjoitetut sopimukset merkitsevät mm. 200 miljoonan dollarin yhteisrahaston perustamista, josta rahoitetaan liikenne-, energia- ja terveydenhuoltohankkeita. Maat sopivat myös yhteishankkeesta Venezuelan puolella sijaitsevaan Orinocon öljyalueen hyödyntämisessä. Jälkimmäiseen suunnitelmaan kuuluu öljyputki Venezuelasta Kolumbian halki Tyynelle valtamerelle, josta venezuelalainen öljy voitaisiin helpommin vielä Kiinaan.

Venezuelanalysis: Presidents of Venezuela and Colombia Pledge Peace and Economic Development (15.4.09)

Energy Tribune: Hugo Chavez Says Venezuela Ready for War With Colombia (9.3.09)

Venezuelanalysis: Venezuela and China Strengthen Energy-Based Economic and Political Alliance (10.4.09)



ITUC: Myös Euroopan ay-oikeuksissa parantamista

3.12.2008 | Uutiset

Maailmassa murhattiin viime vuonna 91 ay-aktiivia, kertoo ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC:in marraskuun loppupuolella julkaisema raportti. Vaarallisimpia maita ay-liikkeen kannalta olivat Kolumbia, Burma ja Zimbabwe, joissa ay-toiminta on hengenvaarallista, mutta myös Euroopassa on raportin mukaan huolestuttavia piirteitä.

"Ongelmia on EU:n jäsenmaissakin, mutta erityisen huolestuttava ay-oikeuksien tila on Itä-Euroopassa", sanoo SAK:n kansainvälisen osaston johtaja Marjaana Valkonen. Ay-liikkeen vastaiset asenteet ovat yleistymään päin, ja lakko-oikeuksia on evätty esimerkiksi Virossa. Valko-Venäjällä vapaan ay-liikkeen painostaminen jatkuu, ja Georgiassa taas on säädetty uusi työsopimuslaki, jonka mukaan työntekijöitä voidaan irtisanoa ilman perusteita.

"Työntekijöiden perusoikeudet, kuten työtaisteluoikeus, eivät saa olla alisteisia EU:n perusvapauksille kuten pääoman liikkuvuudelle ja firmojen sijoittautumisvapaudelle", Valkonen tähdentää. Viime vuosina annetuissa EY-oikeuden päätöksissä ja komission linjauksissa asia on kuitenkin ollut juuri näin.

SAK: Vuonna 2007 maailmassa murhattiin 91 ay-aktiivia (20.11.08)

Uusi vasemmisto: Komissio vastaan Luxemburg, UV 4/2008



Bolivia arvostelee EU:ta hajotuspolitiikasta

13.11.2008 | Uutiset

Bolivian presidentti Evo Morales on arvostellut Euroopan unionia pyrkimyksestä hajottaa Andien talousliittoa. EU-komissio ilmoitti tiistaina pyrkivänsä kahdenvälisiin neuvotteluihin vain Perun ja Kolumbian kanssa, koska se ei onnistunut pääsemään mieleiseensä sopimukseen koko liiton kanssa.

Morales vaati pitämässään tiedotustilaisuudessa EU:ta kunnioittamaan Andien talousliiton tekemiä sisäisiä sopimuksia, että neuvotteluja käytäisiin liittona.

Perun ja Kolumbian lisäksi liittoon kuuluvat Bolivia ja Ecuador. Näissä maissa valtaa pitävät vasemmistolaiset presidentit, kun taas Peru ja Kolumbia ovat ilmaisseet halukkuutensa noudattaa EU:lle mieleisempää, vapaampaa kauppapolitiikkaa.

EUbusiness.com: Bolivia angry at EU bid for trade talks with Peru, Colombia (11.11.08)



Kolumbian armeijan komentaja eroaa murhaskandaalin vuoksi

6.11.2008 | Uutiset

Kolumbian armeijan komentaja, kenraali Mario Montoya, joutui eroamaan tiistaina siviilien murhiin liittyneen skandaalin vuoksi. Ero seurasi tutkimuksia, joiden löydösten mukaan useita Montoyan alaisia oli sekaantunut siviilien murhiin, joiden tarkoituksena näyttäisi olleen tehokkaamman kuvan antaminen armeijan toiminnasta rikollisuutta ja kapinallisia vastaan.

Maan presidentti Įlvaro Uribe erotti jo viime viikolla useita upseereja, kun heidän oli raportoitu houkutelleen asukkaita bogotįlaisesta slummista tapettavaksi taistelukentällä "kapinallisina".

Skandaali on kiinnittänyt huomiota myös Yhdysvaltain tukeen Kolumbian armeijalle. Yhdysvallat myöntää Kolumbialle vuosittain 500 miljoonaa dollaria tukea huumeiden ja kapinallisten vastaiseen taisteluun, ja maan vastuulla on ollut sen valvonta, ettei Kolumbian armeija syyllisty ihmisoikeusrikkomuksiin.

Viime vuonna Los Angeles Times käsiinsä saaman CIA-muistion mukaan kernaali Montoya oli sekaantunut oikeistolaisten puolisotilaallisten järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön kapinallisten nujertamiseksi.

NY Times: Colombian Army Commander Resigns in Scandal Over Killing of Civilians (4.11.08)



Jo 38 ay-aktiivia murhattu Kolumbiassa tänä vuonna

6.9.2008 | Uutiset

Kolumbiassa on tähän syksyyn mennessä murhattu 38 ay-liikkeen aktiivia, mikä on jo nyt yhtä paljon kuin koko viime vuoden aikana. 80-luvun puolivälistä lukien Kolumbiassa on murhattu noin 4 000 ay-liikkeen aktiivia.

Kolumbian viranomaiset eivät maan ammattiliittojen keskusjärjestön mukaan panosta murhien tutkimuksiin, ja suurin osa tekoihin syyllistyneistä oikeistolaisten puolisotilaallisten järjestöjen jäsenistä ei koskaan joudu oikeuden eteen.

PSI: Already 38 assassinations of trade unionists in Colombia this year (26.8.08)

CILR: Labor Rights in Colombia (2002)



Fidel Castro kehottaa FARC:ia vapauttamaan kaikki panttivankinsa

8.7.2008 | Uutiset

FARC:in tulisi vapauttaa kaikki panttivankinsa, kehotti Kuuban entinen presidentti Fidel Castro kirjoittamassaan kolumnissa viime lauantaina. Kehotus seuraa Kolumbian armeijan viimeviikkoista operaatiota, joka vapautti entisen presidenttiehdokkaan, Ingrid Betancourtin ja 14 muuta Kolumbian hallitusta vastaan taistelevan sissijärjestön vankeudesta.

Castro pitää panttivankien ottamista julmana taktiikkana, ja toivoo heidän luovuttamistaan Kansainväliselle Punaiselle Ristille ilman ehtoja. "Mutta en kehota ketään luopumaan aseistaan, sillä kaikki jotka ovat viimeisen 50 vuoden aikana tehneet niin, eivät ole eläneet nähdäkseen rauhaa", hän kuitenkin varoitti.

Fidel Castro: PAX ROMANA (5.7.08)

Green Left Weekly: Colombia: Behind the freeing of Betancourt (5.7.08)