Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Jyrki Yrttiaho ’

VAS:n kentästä 40% äänesti hallitusta vastaan

23.6.2011 | Eurooppa, Uutiset
Vasemmistoliiton valtuuston äänestyksessä hallitusohjelmasta yli 40 prosenttia kentän edustajista oli sitä vastaan, sanoo kansanedustaja Jyrki Yrttiaho. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti viime sunnuntaina äänestyksen jälkeen liittyä Jyrki Kataisen johtamaan sateenkaarihallitukseen äänin 40-23, kolmen äänestäessä tyhjää. Kokouksessa myös puolueen eduskuntaryhmällä oli äänioikeus. Jos heidät jätetään pois laskuista ja katsotaan vain puolueen kenttäväkeä edustavan valtuuston äänestysjakaumaa, huomataan, että näistä 29 äänesti puolesta ja 21 vastaan. "Yli 40 prosenttia kantansa ilmaisseista piirijärjestöjen edustajista oli hallitukseen menoa vastaan", hallitukseen menoa vastustanut kansanedustaja Jyrki Yrttiaho huomauttaa. Yrttiaho pitää hallitusohjelman linjauksia leikkauksista, Natosta ja EU-tuista puolueen linjan vastaisina. "Kokousväen raju vastustus kohdistui sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden leikkauksiin, joiden valtionosuuksia hallitus leikkaa 631 miljoonaa vuodessa", hän perustelee. "Myös perusturvan 100 euron korotus jää työmarkkinatuella elävien osalta tosiasiassa 25 euroon kuukaudessa (80 senttiä päivässä) tukien yhteensovittamisesta johtuen." Jyrki Yrttiaho: TIEDOTE: Puoluekentässä vahva vastustus kokoomusvetoiseen hallitukseen osallistumisesta (19.6.11)


Vasemmiston vaalit

10.5.2011 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine ja Miika Salo
Kuva: Arhinmäki
Viime eduskuntavaalit olivat vasemmiston heikoin tulos koskaan. Vaikka tappion syyt ovat monimutkaisia ja puolueiden omat analyysit vielä suurimmaksi osaksi tekemättä, käy joistakin ensikommenteista - "loistava tulos", "lempeä pudotus" - selväksi tappion hyväksymisen vaikeus, ehkä tietynlainen neuvottomuuskin. Sosialismi.netin vaalianalyysi käy läpi vasemmiston eduskunta- ja pienpuolueiden vaalitulokset ja kiinnittää huomiota vaaleissa ja vaaliselityksissä esiin nousseisiin ilmiöihin. (lisää...)


Mitä työväenpuolueet tavoittelevat elvytyksellä?

13.10.2009 | Artikkelit
Toimittaja: Joonas Laine
Kuva: http://www.flickr.com/photos/tuija/ / CC BY-NC-SA 2.0

Elvytys on sana, joka talouskriisin puhjettua on noussut kaikkien huulille. Eduskunnan työväenpuolueet haluavat lisää ja parempaa elvytystä, ja porvaritkin ovat periaatteessa elvytyksen kannalla, joskin tietysti varovaisemmin kuin oppositio. Vasemmistoliitto on vasenta siipeään myöten mukana elvytyskuorossa, mutta harvemmin on nähnyt tekstiä, jossa olisi pohdittu sitä, mistä elvytyksessä on kyse. (lisää...)



Vasemmistoliitto alle kuuden prosentin puolueeksi

9.6.2009 | Uutiset

Vasemmistoliitto menetti europarlamenttipaikkansa, kun puolueen kannatus putosi 5,9 prosenttiin. Vasemmistoliiton ohella koko suomalainen vasemmisto kärsi selvän tappion.

Ruotsalainen kansanpuolue, jota pidettiin todennäköisempänä paikan menettäjänä, nousi yllättäen Vasemmistoliiton ohi saaden 6,1 prosenttia annetuista äänistä. Valinta RKP:n Carl Haglundin ja Vasemmistoliiton Annika Lapintien välillä oli kiinni alle 3 000 äänestä.

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvosteli puoluettaan Kansan uutisissa esittäen, että se on rakennettava kokonaan uudestaan. "Vasemmistoliitto ei pysty osoittamaan ihmisille olevansa sellainen, että sitä olisi syytä äänestää", hän sanoi. Myös Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja Jussi Saramo on samoilla linjoilla.

Karvas vaalitappio asettaa paineita puheenjohtaja Martti Korhoselle, jonka vaihtoa on puolueen sisällä vaadittu jo ennen eurovaaleja. Muunmuassa kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on toistuvasti vaatinut puoluejohdon vaihtamista arvostellen puolueen ja sen eduskuntaryhmän toimintakulttuuria nukahtaneeksi. Myös puolueen entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen ja kansanedustaja Markus Mustajärvi ovat vaatineet Korhosen eroa.

Myös laitavasemmisto pettyi vaalitulokseen

Vasemmistoliitosta vasemmalle sijaitsevien puolueiden menestys oli niin ikään huono. Suomen kommunistinen puolue (SKP) sai 0,5 prosentin kannatuksen, jossa laskua viime eurovaalien äänisaaliiseen nähden oli 0,1 prosenttiyksikköä. Puolue sai nyt kaikkiaan 8 106 ääntä, mikä on noin kaksituhatta ääntä vähemmän kuin viisi vuotta sitten. SKP:n ylivoimainen ääniharava oli sitoutumaton rockmuusikko Kari Peitsamo, joka sai 2 478 ääntä, lähes kolmanneksen koko listan äänisaaliista. Seuraavaksi eniten ääniä sai ay-juristi Arjo Suonperä, jonka 795 ääntä ovat kuitenkin roimasti Peitsamoa vähemmän.

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen peräänkuulutti vaalianalyysissaan vasemmiston yhteistyötä. "Vasemmistoliitto olisi säilyttänyt paikan europarlamentissa, jos se olisi tehnyt vaaliliiton SKP:n kanssa", hän huomautti ja sanoi esimerkiksi Euroopan vasemmiston vaaliohjelmien olevan hyvä pohja mainitun kaltaiselle yhteistyölle.

Suomen työväenpuolueen (STP) kannatus oli 0,2 prosenttia ja se sai kaikkiaan 3 179 ääntä. Sen listoilla eniten ääniä, 549, keräsi erityisesti suomalaista kansallismielisyyttä arvostellut ja vironvenäläisten oikeuksia värikkäällä tavallaan puolustanut dosentti Johan Bäckman.

STP:n varapuheenjohtaja Antti Siika-aho julisti puolueen kuuluvaksi vaalien voittajiin. "Näissä vaaleissa Suomen Työväenpuolue löi itsensä läpi", hän kirjoitti blogissaan. STP osallistui nyt ensimmäistä kertaa eurovaaleihin. Puolueen kannatus viime eduskuntavaaleissa vuonna 2007 oli 0,06 prosenttia.

Kommunistinen työväenpuolue (KTP) ei osallistunut eurovaaleihin, vaan kehotti äänestäjiä boikotoimaan niitä. "Älä äänestä itseäsi vastaan", puolue varoitti ja sanoi EU-vaaleissa olevan kyse vain hyväksynnän hakemisesta rahavallan ja kapitalistien Euroopalle. KTP:n kannatus viime eduskuntavaaleissa oli 0,07 prosenttia.

Kaleva: Rökäletappio ajoi Korhosen ahtaalle (9.6.09)

Kansan uutiset: Edes seksi ja kuolema eivät riittäneet (9.6.09)

Yrjö Hakanen: EU-vaalit ja vasemmiston kriisi (8.6.09)

Kansan uutiset: Vasemmistoliitto menetti meppinsä (7.6.09)

Korpikommunistin päiväkirja: STP yksi vaalien voittajista! (7.6.09)

YLE: Eurovaalit 2009 tulospalvelu

Kansan uutiset: Vasemmistoliiton syytä katsoa peiliin (28.4.09)

KTP: Puolusta kansanvaltaa - boikotoi EU-vaalia!