Varapresidentti: Israel voi hyökätä Iraniin jos haluaa
7.7.2009 | UutisetYhdysvallat ei voi määrätä, mitä Israel tekee olemassaolonsa turvaamiseksi, maan varapresidentti Joe Biden sanoi viime sunnuntaina TV-haastattelussa.
"Israel voi määritellä itse - kyseessähän on itsenäinen valtio - mikä on heidän etujensa mukaista ja mitä he päättävät tehdä suhteessa Iraniin tai kehen tahansa muuhun", Biden oli sanoi ABC-kanavan haastattelussa Bagdadin-vierailunsa aikana. Ohjelman juontajan tarkentavaan kysymykseen siitä, estäisikö Yhdysvallat Israelia tuhoamasta Iranin ydinlaitoksia Biden toisti, ettei Yhdysvallat voi määrätä itsenäisten valtioiden tekemisistä.
Iranin ydinohjelman on jatkuvasti epäilty pyrkivän ydinaseiden valmistukseen, vaikka todisteita muusta kuin ydinenergiaan liittyvästä tutkimuksesta ei ole. Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanyahu uhkasi helmikuussa estävänsä Irania saamasta ydinasetta keinolla millä hyvänsä.
"Lupaan, että jos minut valitaan, Iran ei tule saamaan ydinaseita. Tähän lupaukseen kuuluvat kaikki keinot, jotka ovat välttämättömiä sen toteuttamiseksi", hän sanoi juuri ennen Israelin vaaleja.
Yhdysvaltain varapresidentti Bidenin valtakirja Israelille näyttää olevan jossakin määrin ristiriidassa presidentti Barack Obaman linjausten kanssa. Obama on painottanut neuvotteluratkaisua Iranin ydinohjelman suhteen, ja mm. varoittanut Israelia, ettei maan tule yllättää Yhdysvaltoja äkillisillä iskuilla Iraniin.
NY Times: Biden Suggests U.S. Not Standing in IsraelÂ’s Way on Iran (5.7.09)
Haaretz: Obama warns Netanyahu: Don't surprise me with Iran strike (14.5.09)




