Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Jemen ’

USA laajentaa salaista sotaa Jemenissä

13.6.2011 | Lähi-itä, Uutiset

Yhdysvallat on jälleen aloittanut hävittäjäkoneiden ja kauko-ohjattavien lentokoneiden iskut Jemenissä, kirjoittaa The New York Times.

Yhdysvallat lopetti ilmaiskujen tekemisen Jemenissä noin vuosi sitten niiden johdettua heikkoihin tuloksiin ja siviiliuhreihin. Viime aikoina Yhdysvallat on kuitenkin taas alkanut iskut uudelleen Jemenin luisuessa kohti sisällissotaa, kirjoittaa The New York Times.

"Yhdysvaltain sodan laajuus Jemenissä on ollut Obaman hallinnon tarkimmin varjeltuja salaisuuksia, sillä viranomaisia huolettaa Yhdysvaltain yksipuolisesti päättämien operaatioiden vaikutus [Jemenin presidentti Ali Abdullah] Salehin pysymiseen vallassa."

Saleh pakeni Jemenistä pari viikkoa sitten Saudi-Arabiaan haavoituttuaan kapinallisten iskussa, eikä julkisuuteen ole kerrottu, kuinka vakavia presidentin vammat ovat. NY Timesin mukaan Yhdysvallat on kuitenkin neuvotellut hänen hallintonsa syrjäyttämisestä.

"Samalla kun [Yhdysvaltain] hallinnon korkea-arvoiset viranomaiset työskentelivät kulissien takana Saudi-Arabian kanssa siirtymähallituksen valtaannousun edesauttamiseksi, vetosi ulkoministeriön tiedottaja keskiviikkona [Jemenin pääkaupunki] Sana'assa istuvaan hallitukseen, jotta se keskittyisi kapinallisten ja Al-Qaidan vastaiseen taisteluun."

Muiden arabimaiden tapaan myös Jemenissä syntyi tammi-helmikuussa suuria mielenosoituksia, joissa ryhdyttiin lopulta vaatimaan presidentin eroa. Salehin kieltäydyttyä useat heimojohtajat asettuivat avoimesti häntä vastaan, mikä johti aseellisiin taisteluihin. Al Qaidaa vastaan taistelleita hallituksen joukkoja siirrettiin tämän johdosta takaisin pääkaupunkiin, ja NY Timesin mukaan Yhdysvallat pitää ilmaiskuja yhtenä harvoista keinoista estää terroristeja käyttämästä näin syntynyttä tilaisuutta hyväkseen.

Tilannetta monimutkaistaa vielä sekin, että hallitusta vastaan asettuneet heimojohtajat ja vuoden alusta lähtien kaduilla mieltään osoittaneet kansanjoukot eivät ole samoilla linjoilla.

"Mutta kaduilla kuukausia mieltään osoittaneiden edustajat sanovat, että heidän liikkeensä on väkivallaton ja että he aikovat jatkaa rauhallista vallankumousta samalla kun heimojohtajat ja hallituksen joukot taistelevat", CNN uutisoi toukokuun lopulla.

NY Times: U.S. Is Intensifying a Secret Campaign of Yemen Airstrikes (8.6.11)

Christian Science Monitor: Ali Abdullah Saleh may be hurt worse than previously thought: Sources (7.6.11)

Christian Science Monitor: US, worried about Al Qaeda in Yemen, urges Saleh to step down immediately (7.6.11)

CNN: Clashes near Sanaa airport lead to restrictions on flights (25.5.11)



Jemen: Osa armeijasta mielenosoittajien tueksi

22.3.2011 | Lähi-itä, Uutiset

Useita Jemenin armeijan komentajia on ilmoittanut tukevansa presidentin eroa vaativia mielenosoituksia, kertoo Al Jazeera.

Jemenin viikkoja jatkuneet mielenosoitukset saivat dramaattisen käänteen viime perjantaina, kun hallituksen tukijat avasivat tulen mielenosoittajajoukkoon ja kymmeniä ihmisiä kuoli. Eilen useita armeijan komentajia reagoi tapahtuneeseen ilmoittaen tukensa mielenosoittajille, jotka ovat vaatineet presidentti Ali Abdullah Salehin eroa. Saleh on ollut presidenttinä vuodesta 1978.

"Kenraalimajuri Ali Mohsen Saleh, luoteisen sotilasalueen ja ensimmäisen divisioonan päällikkö, kertoi maanantaina lähettäneensä armeijan yksiköitä suojaamaan mielenosoittajia", Al Jazeera raportoi. Muut upseerit seurasivat Salehin aloitetta ilmoittamalla tukevansa häntä ja näin vaihtaneensa puolta.

Perjantain verilöylyn jälkeen presidentti Saleh erotti koko hallituksensa. Samanaikaisesti joukko Jemenin enimmäkseen arabimaihin sijoitettuja suurlähettiläitä on jättänyt toimensa.

Al Jazeeran haastatteleman, myös toimestaan eronneen valtion uutistoimiston johtajan, Hakim Al Masmarin mukaan komentajien ilmoitus merkitsee presidentti Salehin loppua. "Se on nyt virallisesti ohi, kun 60 prosenttia armeijasta on liittoutunut mielenosoittajien kanssa", hän kertoi.

Al Jazeera: Top army commanders defect in Yemen (21.3.11)



Jemen: Jo lähes 100 kuollut mielenosoituksissa

19.3.2011 | Lähi-itä, Uutiset

Ainakin 40 mielenosoittajaa on kuollut hallituksen kannattajien avattua tulen mielenosoittajia kohti perjantaina, kirjoittaa The New York Times.

Kymmenien kuolonuhrien lisäksi yli 200 mielenosoittajaa on haavoittunut perjantairukousten päätyttyä alkaneessa ammuskelussa, NY Times raportoi. Lehden mukaan Jemenin hallitus on julistanut maahan hätätilan ja kieltänyt osallistuutensa surmiin. Mielenosoitukseen osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä.

"Väkivalta alkoi lähes välittömästi kadulla suoritetun mielenosoittajajoukon yhteisen keskipäivän rukouksen jälkeen", NY Times kuvaa. "Kun he nousivat rukouksen jälkeen, siviilivaatteiset hallituksen kannattajat avasivat tulen katoilta ja ikkuinoista mielenosoituksen eteläpäässä, kun taas turvallisuusjoukot ampuivat aseilla ja vesitykillä, ilmeisesti yrittäen estää mielenosoittajia pääsemästä lähemmäs pääkapungin keskustaa."

Mielenosoitukset Jemenissä ovat jatkuneet jo useita viikkoja. Alun perin taloudellisia vaikeuksia vastaan järjestetyt mielenosoitukset ovat viime aikoina vaatineet maata yli 3o vuotta hallinneen Ali Abdullah Salehin eroa. Ennen perjantaina mielenosoituksissa eri puolilla maata on kuollut ainakin 40 ihmistä, NY Times kertoo.

NY Times: At Least 40 Protesters Are Killed in Yemen (18.3.11)



Brittikenraali ei sulje pois hyökkäystä Jemeniin

6.11.2010 | Eurooppa, Lähi-itä, Uutiset

Iso-Britannian asevoimien päällikkö, kenraali sir David Richards ei sulje pois hyökkäystä Jemeniin, kirjoittaa Telegraph.

Kenraali Richards kertoi Telegraphille tämän viikon alussa, että Iso-Britannialla ei nykyisellään ole aikeita hyökätä Jemeniin, ja lehden mukaan hän sulki pois hyökkäyksen mahdollisuuden, mutta sanoi myös kuitenkin, että Afganistan-tyylinen operaatiokin saattaa olla tarpeen.

"Kysyttäessä onko Afganistan-tyylinen sotilasoperaatio oikea lähestymistapa, kenraali Richards sanoi: 'Saattaa olla, mutta juuri nyt tilanteen ei katsota vaativan sitä, ja selvästikään Jemenin hallitus ei usko tarvitsevansa apuamme", hän kertoi Telegraphille.

Richardsin mukaan nykyisellään tiedustelu- ja koulutustoiminta Jemenissä riittää ja asevoimien voimavarat on kohdistettava Afganistaniin.

Jemen nousi otsikoihin viime viikolla, kun se paljastui englantilaisella lentokentällä Yhdysvaltoihin matkalla olleesta lentokoneesta löytyneen pommin alkuperämaaksi. Maasta oli samanaikaisesti lähetetty Yhdysvaltoihin toinenkin pommi, joka löytyi Dubaista.

Telegraph: Army 'might need to intervene in Yemen' (2.11.10)

Telegraph: Cargo plane bomb plot: Afghanistan cannot 'become new Yemen' (1.11.10)

Telegraph: Cargo plane bomb plot: al-Qaeda terrorists 'threatened another Lockerbie' (31.10.10)



Yhdysvaltain erikoisjoukot tiukasti läsnä Jemenissä

30.1.2010 | Uutiset

Yhdysvaltain salaiset sotilas- ja tiedusteluoperaatiot ovat kiinteä osa Jemenissä käytävää terrorismin vastaista taistelua, kertoo The Washington Post.

Yhdysvallat on lähettänyt Jemeniin useita kymmeniä sotilas- ja tiedusteluasiantuntijoita, joiden tärkein tehtävä on jäljittää ja surmata maassa toimivia terroristijohtajia. "Yhdysvaltain osallistumisen laaja-alaisuus saattaa osoittautua haasteeksi Jemenin presidentille, Ali Abdullah Salehille", The Washington Post kirjoittaa. "Hänen on onnistuttava tasapainottamaan haluamansa amerikkalainen tuki sen mahdollisuuden kanssa, että heimo-, poliittis- tai uskonnollispohjaiset ryhmät ärsyyntyvät Yhdysvaltain osallisuudesta maan asioihin."

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pyrkinyt ottamaan etäisyyttä presidentti George W. Bushin kauden julmiin kuulustelumenetelmiin ja Guantánamon vankileiriin, mutta samalla hän on laajentanut Bushin kaudella aloitetun terrorisminvastaisen sodan alaa. "Yhteistyö Jemenin kanssa antaa toistaiseksi selvimmän vahvistuksen Obaman hallinnon pyrkimyksille laajentaa terrorisminvastaisia operaatioita myös Irakin ja Afganistanin sota-alueiden ulkopuolella", Washington Post huomauttaa. Lehti muistuttaa Obaman myös lähettäneet armeijan joukkoja hetkeksi Somaliaan terroristijahtiin.

Yhdysvaltain ja Jemenin sotilas- ja tiedusteluyhteistyö on johtanut jo pariin kymmeneen ratsiaan ja ilmaiskuun Jemenissä. Yhdysvallat jakaa tiedustelutietojaan jemeniläisten kanssa, joista osa osallistuu myös tiedustelutiedon analyysiin Yhdysvalloissa.

WP: U.S. military teams, intelligence deeply involved in aiding Yemen on strikes (27.1.10)



Yhdysvallat aloittanut salaisen sodan Jemenissä

29.12.2009 | Uutiset

Yhdysvallat on kaikessa hiljaisuudessa aloittanut salaisen sodan Al-Qaidaa vastaan Jemenissä, kirjoittaa The Boston Globe.

Lehden tietojen mukaan Yhdysvallat aikoo käyttää seuraavan puolentoista vuoden aikana 70 miljoonaa dollaria Jemenin armeijan, sisäministeriön ja merivartioston kouluttamiseen. Tukien määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu aiempaan verrattuna.

"Hallinnon virkailijat ja amerikkalaiset lainsäätäjät sanoivat, että Jemenistä saattaa tulla Al-Qaidan seuraava operationaalinen ja koulutuskeskus. Se vetäisi vertoja lain ulkopuolella oleville Pakistanin heimoalueille, missä järjestön johtajat toimivat", The Boston Globe kirjoittaa. "Jemenin kaukaiset alueet ovat tunnetusti lain ulkopuolella, mutta maassa vallitseva kaaos on pahentunut viimeisen kahden vuoden aikana, kun hallituksen on täytynyt taistella aseellista kapinaa vastaan maan luoteisosassa sekä separatistista liikettä vastaan etelässä."

Yhdysvaltain ja Jemenin hallitukset pääsivät sopimukseen yhteistyön lisäämisestä viime kesänä, kun Yhdysvaltain armeijan alueellinen komentaja, kenraali David Petraeus sekä presidentti Barack Obaman terrorisminvastaisten toimenpiteiden neuvonantaja John O. Brennan kävivät maassa salaisella vierailulla.

Sittemmin Yhdysvallat on osallistunut useiden ilmaiskujen suorittamiseen maassa. "Joulukuun 17. päivänä Yhdysvaltain hävittäjät ampuivat risteilyohjuksia Sana'an ja Abyanin maakunnissa sijaitseviin kohteisiin, joiden Washingtonissa väitettiin olevan Al-Qaidan koulutusleirejä", kirjoittaa WSWS. "Jemeniläisten virkamiesten mukaan hyökkäyksissä kuitenkin kuoli yli 60 siviiliä, joista 28 oli lapsia."

"[Yhdysvaltain] hallinnon virkailijoiden haluttomuus kommentoida väitettä, että amerikkalaiset olisivat laukaisseet ohjuksia Jemeniin näytti heijastelevan halua osoittaa, että Jemenin hallitus oli itse vastuussa terrorismin vastaisista operaatioista rajojensa sisällä", The New York Times arvioi joulukuun 18. päivänä julkaistussa artikkelissa.

Joulukuun 24. päivänä suoritettiin uusi isku Shabwaan, jonka myös sanottiin suuntautuneen Al-Qaidaa vastaan. Iskussa kuoli ainakin 30 kapinallisiksi epäiltyä, Washington Post raportoi.

WSWS: In wake of airline incident: Drumbeat for US war in Yemen (29.12.09)

The Boston Globe: US forces quietly open covert front in Yemen (28.12.09)

Washington Post: U.S.-aided attack in Yemen thought to have killed Aulaqi, 2 al-Qaeda leaders (25.12.09)

BBC: Dozens killed in Yemen air strike on al-Qaeda suspects (24.12.09)

CSM:Yemen's air strike on Al Qaeda may signal new US focus (24.12.09)

NY Times: U.S. Aids Yemeni Raids on Al Qaeda, Officials Say (18.12.09)