Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Jed Brandt ’

Nepal: Kuuden päivän yleislakko päättynyt

9.5.2010 | Uutiset

Nepalin maolaiset lopettivat kuusi päivää kestäneen yleislakkonsa perjantaina luvaten uusia mielenosoituksia toukokuun lopulle, kirjoittaa República.

Maolaispuolue UCPN-M aloitti viikko sitten määräämättömän pituisen yleislakon, heti vappumielenosoitustensa jälkeen. Yleislakon tavoitteena oli pakottaa nykyinen hallitus eroamaan, ja muodostaa sen tilalle maolaisten johtama "kansallisen yhtenäisyyden hallitus". UCPN-M on perustuslakia säätävän parlamentin suurin puolue.

Puolueen puheenjohtaja Pushpa Kamal Dahal "Prachanda" sanoi, että puolue ei aio lopettaa mielenosoituksiaan, vaan se on ainoastaan vaihtanut taktiikkaa. "Kuusipäiväinen lakko oli vain harjoitusta. Olemme luopuneet agitaatiosta toistaiseksi tehdäksemme uusia valmisteluja ja antaaksemme ihmisille hengähdystauon".

NepalNewsin mukaan lakko oli halvauttanut suuren osan maasta. Tehtaat, virastot ja koulut olivat kiinni ja liikenne pysäytetty. Kaupat ja torit saivat olla auki vain kaksi ja myöhemmin neljä tuntia päivässä. Pitkittynyt lakko ehti ennen lopettamistaan johtaa useisiin yhteenottoihin. Lakon aika järjestettyihin mielenosoituksiin osallistuneen Jed Brandtin mukaan perjantain rauhanmielenosoituksesta irtautunut oikeistoblokki otti yhteen maolaisten kannattajien kanssa.

"Lakia ja järjestystä kannattavia ryhmittymiä [vigilante gangs] irtautui kansalaisjärjestöjen rauhanmarssista ja hyökkäsi mielenosoittajien kimppuun kivin ja kepein. Poliisi vastasi ampumalla kyynelkaasua ja hakkaamalla hyökkäykseen vastanneita maolaisia. Hindusovinistiryhmät hyökkäsivät maolaisten ja erityisesti heidän johtajiensa kimppuun poliisien avustamana Teraissa. Ei kannata uskoa valtavirtalehtiä, ne pyrkivät esittämään liikkeen huonossa valossa, ja kuvaavat oikeistoryhmittymiä paikallisina asukkaina ja mielenosoittajia ulkopuolisina."

Perustuslakia säätävän parlamentin tulisi saada uusi perustuslaki valmiiksi toukokuun 28. päivään mennessä. Dahal lupasi uusia mielenosoituksia määräpäivän lähestyessä, jos "kansallista hallitusta" ja perustuslakia ei saada aikaiseksi.

República: Ball in ruling parties' court: Dahal (8.5.10)

Jed Brandt: General Strike in Nepal Called off (7.5.10)

Nepali Times: Maoists withdraw strike (7.5.10)

NepalNews: Nation paralysed as Maoist called bandh enters sixth day (7.5.10)

NepalNews: Maoist general strike strangling business community (4.5.10)