Liike-elämä pelkää kiinteistökuplaa Kiinassa
14.2.2010 | UutisetToimistorakennuksia rakennetaan Kiinassa velkarahalla lisää, vaikka olemassa olevatkaan eivät mene kaupaksi, kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg.
Bloomberg haastatteli useita Kiinassa toimivia liike-elämän edustajia, joista suurin osa pelkäsi jonkinlaista kiinteistökuplaa. "Kiinassa on tällä hetkellä tekeillä valtava kiinteän omaisuuden sijoituskupla, jonka tyhjentäminen on parhaimmillaankin vaikeata", riskirahastoa hoitava James Chanos kertoi. Chanos jopa ennusti Kiinalle "sata- tai tuhatkertaista Dubaita"; Dubaissa kiinteistöjen hinnat ovat romahtaneet lähes puoleen vuoden 2008 huippuarvoista.
Toimistotilojen käyttöastetta mittaavan CB Richard Ellis Group Inc:n mukaan yli 20 prosenttia Pekingin toimistotiloista on tyhjillään. Se on yhdeksänneksi eniten niistä yli sadasta maasta, joista yhtiö kerää tietoja. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden ostamat, mahdollisesti tyhjät kiinteistöt eivät kuitenkaan sisälly lukemaan.
Vallitsevasta tilanteesta huolimatta pilvenpiirtäjiä rakennetaan edelleen lisää. Bloombergin mukaan Pekingissä rakenteilla oleva toimistotila vastaa 6 800 -kertaisesti äskettäin Dubaissa avatun maailman korkeimman pilvenpiirtäjän kapasiteettia. Kuluvan vuoden aikana Pekingin toimistopinta-ala kasvaa lähes kymmenen prosenttia, arvioi Jones Lang LaSalle Inc.
"Valtion omistamien yritysten käyttämä elvytykseen annettu velkaraha kohottaa maan hintaa - eikä edes kovin hyvän maan - Pekingissä tähtitieteellisiin lukemiin", sanoo puolestaan kaupungin Tshinghua-yliopiston professori Patrick Chovanec. "Samanaikaisesti yli 30 prosenttia tiloista on tyhjillään ja kaupallisten kiinteistöjen vuokrat laskevat, joten kyse on vain siitä, missä vaiheessa tappiot tunnustetaan.. tai ei tunnusteta." Tappiot voivat johtaa lainoja ottaneiden yritysten maksuvaikeuksiin ja sitä kautta pankkien ongelmiin.
Bloomberg.com: Beijing Seen Vacant for 50% as Chanos Predicts Crash (Update1) (12.2.10)



