Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Iran ’

Iran: “Fordon ydinlaitoksessa ei mitään laitonta”

16.1.2012 | Lähi-itä, Pohjois-Amerikka, Uutiset

Iranin ilmoitus uraanin rikastamisesta ydinlaitoksessaan Fordossa on saanut vastaansa tarpeettoman propagandahyökkäyksen, kirjoittaa professori Juan Cole.

Iran ilmoitti viikko sitten, että se on aloittanut uraanin rikastamisen ydinlaitoksellaan Fordossa lähellä Qomin kaupunkia. Ilmoitus antoi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonille aiheen syyttää Irania "törkeästä vastuuttomuudesta", mutta professori Juan Colen mukaan Iranin ydinlaitoksessa tapahtuvassa uraaninrikastamisessa ei ole mitään ihmeellistä saati laitonta.

"Iranilaisten mukaan he yrittävät rikastaa uraania 19,75-prosenttiseksi laitoksellaan Fordossa. Rikastustaso on matala, ja vastaa Iranin lääketieteellisen reaktorin vaatimuksia, jossa tuotetaan syövän hoitoon tarvittavia isotooppeja. Iran oli hankkinut Yhdysvalloista saamaansa reaktoriin polttoainetta Argentiinasta, mutta se on loppunut, eikä Argentiina jatkanut toimintaansa uraanibisneksessä. On epäselvää, miksi länsimaat haluavat evätä iranilaisilta syöpäsairailta heidän sädehoitoonsa välttämättömät isotoopit."

19,75-prosenttinen uraani ei ole lähelläkään noin 95 prosentin rikastusastetta, joka tarvittaisiin ydinpommin valmistamiseen, sanoo Cole. Clintonin "propagandan" sijaan hän viittaa Kiinan uutistoimisto Xinhuan raporttiin, joka asiallisesti mainitsee Fordon ydinlaitoksen olevan avoin kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tarkastuksille. Xinhua siteeraa Iranin IAEA-edustaja Ali-Asghar Soltaniehia, jonka mukaan laitos on ollut IAEA:n seurannassa jo kahden vuoden ajan. Myös IAEA:n itsensä mukaan kaikki Fordon ydinlaitoksen ydinmateriaali on sen valvonnassa.

Cole panee merkille Clintonin lausuntojen ristiriitaisuuden Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panettan lausuntojen kanssa, joiden mukaan Iran ei ole kehittämässä ydinasetta. Lisäksi Cole pitää erikoisena Washington Postin haastatteleman viranomaisen lausuntoa, jonka mukaan pakotteiden tarkoituksena on herättää vihaa Iranin hallintoa kohtaan. WP:n alkuperäisessä uutisessa tiedusteluviranomaisen sanottiin kertoneen "hallinnon romahduksen" olevan maata vastaan säädettyjen pakotteiden tavoitteena, mutta uutisen päivitetyssä versiossa tämän sanottiin olleen virheellinen tulkinta.

Informed Comment: Iran Hype undermined by Obama Administration Admissions (11.1.12)

Reuters: Clinton slams Iran nuclear move, urges serious talks (10.1.12)

Xinhua: Iran says Fordo uranium enrichment site runs under IAEA watch: TV (10.1.12)

The Washington Post: Public ire one goal of Iran sanctions, U.S. official says (10.1.12)

Turkish Weekly: IAEA Confirms Iran Started Enriching Uranium at Fordo Plant (10.1.12)



USA: “Iran ei kehitä ydinaseita”

10.1.2012 | Lähi-itä, Pohjois-Amerikka, Uutiset

Iran ei ole kehittämässä ydinaseita, Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta myönsi TV-haastattelussa sunnuntaina.

Yhdysvallat, EU ja niiden muodostama niin sanottu kansainvälinen yhteisö on ollut jo pitkään huolissaan Iranin ydinohjelmasta, jonka on annettu ymmärtää tähtäävän ydinaseen kehittämiseen. Iran on kiistänyt väitteet ja sanoo pyrkivänsä vain kehittämään ydinvoimaloiden rakentamiseen tarvittavaa teknologiaa.

Sunnuntaina Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta myönsi ohimennen TV-haastattelussa, ettei Iran ole kehittämässä ydinasetta.

"Luulen että pakotteista johtuva paine, diplomaattinen paine kaikkialta, Euroopasta, Yhdysvalloista ja muualta, toimii heidän painostamisekseen", Panetta kuvasi tilannetta. "Heidän on ymmärrettävä, etteivät he voi jatkaa sitä mitä ovat tekemässä. Yrittävätkö he kehittää ydinasetta? Eivät, mutta tiedämme, että he yrittävät kehittää ydinteknologiaa (nuclear capability), ja se meitä huolettaa."

BBC: Iran enriching uranium at Fordo plant near Qom (10.1.12)

RawStory: Panetta admits Iran not developing nukes (9.1.12)

Asia Times: Ex-inspector rejects IAEA Iran bomb claim (22.11.11)

Haaretz: Ashton: World powers 'disappointed' with Iran's stance in nuclear talks (22.1.11)



Tiedonantaja ja arabimaiden kansannousut

14.3.2011 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine
Kuva: Br3nda: Fungus on rotten wood (CC-lisenssi)

Arabimaailman mielenosoitukset ovat nostaneet asialistalle kysymyksen suhtautumisesta köyhien maiden hallituksiin, joiden itsevaltaisia johtajia vastustavat sekä näissä maissa toimivat kansanliikkeet että Yhdysvaltain ja/tai EU:n muodostama 'kansainvälinen yhteisö'. Ydinkysymys on: pitäisikö näille hallituksille antaa 'tukea' sikäli kuin ne ovat 'kansainvälisen yhteisön' vihakampanjan kohteena? Mikä on näitä hallituksia vastustavien kansanliikkeiden luonne? Ovatko ne aitoja kansanliikkeitä vai CIA:n ohjaamia käsinukkeja - ja jos ovatkin riippumattomia, pelaavatko ne silti imperialistien pussiin? Kirjoituksessa pohditaan aihetta käyttäen Erkki Suden kirjoituksia Tiedonantajassa varoittavana esimerkkinä 'anti-imperialismista', joka haluaisi viedä köyhien maiden väestöltä oikeuden kapinoida hallituksiaan vastaan, jos maa sattuu olemaan Yhdysvaltain ja EU:n vihalistalla. (lisää...)



Iranin vihreä liike odottaa ihmettä

10.8.2010 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine
Kuva: Shreen Ayob: untitled (CC-lisenssi)

Iranin vihreän liikkeen protestit maan poliittista järjestelmää vastaan ovat viime kuukausina olleet syvenevissä vaikeuksissa. Viime helmikuussa valtaapitävät onnistuivat tukahduttamaan uudistusliikkeen mielenosoitukset, eikä presidentinvaalien vuosipäivästäkään kesäkuussa 2010 onnistuttu tekemään mahtavaa näyttöä liikkeen voimasta.


Helmikuusta lähtien enimmäkseen kaupunkien keskiluokasta koostuva liike on pannut enenevää toivoa työväen mukaantuloon, mutta tämä on kaikkea muuta kuin varmaa, kirjoittaa Amsterdamissa toimivan kansainvälisen sosiaalihistorian instituutin tutkija Mohammad Maljoo. Yhtenä syynä tähän ovat hänen mukaansa vihreän liikkeen johdon kannattama iranilainen versio "pöydältä putoavien murujen" teoriasta. (lisää...)



Iran: Uudistusliikkeen johto perääntyy

18.6.2010 | Uutiset

Iranin uudistusliikkeen johdon päätös perua kesäkuun 12. päivän mielenosoitus on herättänyt katkeruutta liikkeen piirissä, kirjoittaa LA Times.

Presidentti Mahmud Ahmadinejadin uudelleenvalintaa vastustaneen uudistusliikkeen oli tarkoitus järjestää mielenosoitus viime vuoden presidentinvaalien vuosipäivänä 12. kesäkuuta, mutta liikkeen johto päätti peruuttaa sen viime hetkellä vedoten turvallisuussyihin.

Ahmadinejadin vastaehdokkaina olleet Mir Hussein Musavi ja Mehdi Karrubi ilmoittivat peruuntumisesta viikko sitten, vain paria päivää ennen tapahtumaa. Los Angeles Timesin mukaan ilmoitus "yllätti täysin kannattajat, jotka olivat maalanneet graffitteja ja jakaneet lentolehtisiä tapahtuman mainostamiseksi". Musavi ja Karrubi olivat aiemmin hakeneet hallitukselta lupaa mielenosoituksen järjestämiseksi, mutta lupa evättiin.

Weekly Worker pitää johtokaksikon vetoamista väkivallattomuuden periaatteeseen tekopyhyytenä. "On ironista, että mies, jota on syytetty vähintään 8 000 vasemmistolaisen poliittisen vangin teloittamiseen osallistumisesta 1980-luvun lopulla, torjuu ajatuksen rauhanomaisesta mielenosoituksesta pitämällä sitä yllyttämisenä väkivaltaan". Musavi oli Iranin pääministerinä vuosina 1981-1988.

Iranilaisen Khiaban-lehden pääkirjoituksessa esitetyn arvion mukaan uudistusliikkeen johtajat ovat liian sitoutuneita islamilaisen tasavallan säilyttämiseen ollakseen valmiita suuriin mielenosoituksiin, jotka voisivat riistäytyä heidän hallinnastaan. "Kaikki tietävät, että Musavin ehdottama strategia on merkityksetön ja absurdi. Hän esittää tietoisuuden kasvattamista tieksi voittoon, [mutta] on selvää kenelle tahansa, ettei nykyinen ongelmamme ole ihmisten tietämättömyys koko ajan tapahtuvista rikoksista, järjettömyyksistä ja sorrosta." "Samanaikaisesti kun mielenosoittajien määrä kaduilla on vähentynyt, on hallinto saanut lisää tilaa uusien mielenosoitusten ehkäisemiseen, ja suhdeluku turvallisuuselinten edustajien ja toisinajattelevien kansalaisten välillä on ollut kasvussa ensinmainitun hyväksi."

Weekly Worker: ‘Reformists’ exposed on first anniversary (17.6.10)

Revolutionary Flowerpot Society: Khiaban No. 73: Realities & Problems (15.6.10)

LA Times: Iran opposition calls off election anniversary rally (10.6.10)



Iran: Jo neljäs bussinkuljettajien johtaja vankilaan

14.6.2010 | Uutiset

Viime lauantaina vangittiin jo neljäs Teheranin bussinkuljettajien ammattiliiton johtoon kuuluva henkilö, raportoi Iranin työläisten oikeuksia ajava järjestö IASWI.

Teheranin bussinkuljettajien ammattiliitto Vahedin rahastonhoitajan tehtävässä toiminut liiton hallituksen jäsen Reza Shahabi vangittiin kesäkuun 12. päivä hänen palattuaan sairaslomalta. "Kun hän palasi töihin, hänen käskettiin ilmoittautua Teheranin bussiyhtiön päämajaan", IASWI:n tiedote kertoo. "Ilmoittautumisen jälkeen neljä tiedustelupalvelun agenttia pidätti hänet. Pidätyksen jälkeen Shahabi vietiin kotiinsa, missä agentit tutkivat hänen tavaransa, mukaanlukien tietokoneen. Sitten hänet vietiin tuntemattomaan paikkaan, eikä hänen olinpaikkaansa ole kerrottu hänen perheelleen."

Reza Shahabi on jo neljäs Teheranin bussinkuljettajien ammattiliiton johtoon kuuluva henkilö, joka on vankilassa. Shababin lisäksi vangittuina ovat liiton puheenjohtaja Mansour Osanloo, varapuheenjohtaja Ebrahim Madadi ja PR-vastaava Saeed Torabian. Sekä Torabian että Shahabi hyllytettiin työstään vuonna 2005 järjestetyn lakon seurauksena, ja he saivat työpaikkansa takaisin vasta viime vuonna.

IASWI: Reza Shahbi, Bus Workers' Syndicate's Treasurer Arrested! (12.6.10)

Iran Labor Report: Vahed Labor Activists and the Restrictions on Work (24.5.10)



Saudi-Arabia sallii Israelin hyökkäyksen Iraniin

13.6.2010 | Uutiset

Saudi-Arabia on antanut Israelille luvan käyttää ilmatilaansa mahdollisessa hyökkäyksessä Iraniin, kertoo The Times.

The Times viittaa haastattelemansa yhdysvaltalaisen turvallisuuslähteen lausuntoon, jonka mukaan Saudi-Arabia on antanut Israelille luvan ilmatilansa käyttöön. "Saudit [..] ovat jo tehneet kokeita varmistaakseen, etteivät heidän omat koneensa nouse ilmaan ja ettei ketään ammuta alas. Kaikki on hoidettu yhteistyössä [Yhdysvaltain] ulkoministeriön kanssa", lähde kertoi. Saudi-Arabian ilmatilan kautta Iranin ydinlaitosten pommittaminen on lyhyemmän matkan takana.

Kuluneella viikolla YK:n turvallisuusneuvosto asetti Iranille uusia pakotteita, jotka Yhdysvaltain mukaan ovat kovimpia, joita tähän mennessä on määrätty. Mm. pankkitoimintaa koskevien talouspakotteiden lisäksi Iran joutuu entistä tiukempaan asekauppasaartoon. Iranin kanssa neuvottelemaan pyrkineet turvallisuusneuvoston vaihtuvat jäsenet Brasilia ja Turkki äänestivät pakotteita vastaan, mutta Kiina ja Venäjä, joiden ääni olisi voinut kaataa päätöksen, äänestivät niiden puolesta. Iran on sanonut pitävänsä kiinni oikeudestaan kehittää rauhanomaista ydinvoimaa.

Äskettäin Venäjä ilmoitti myös, ettei se aio toimittaa Iranille joitakin vuosia sitten myymiään ohjuksia, vaikka ne eivät maan ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan kuulukaan YK:n määrämän asekauppasaarron piiriin. BBC:n siteeraamien asiantuntijoiden mukaan kyseiset ohjukset olisivat voineet vahvistaa Iranin ilmapuolustusta, jos sen ydinlaitoksia vastaan hyökätään. Yhdysvallat kiitti Venäjän vastuullista toimintaa asiassa.

Times Online: Saudi Arabia gives Israel clear skies to attack Iranian nuclear sites (12.6.10)

BBC: Russia backs away from Iran missile deal (11.6.10)

ABC News: UN approves 'toughest ever' Iran sanctions (10.6.10)



Yleislakko Iranin Kurdistanissa menestyksekäs

17.5.2010 | Uutiset

Iranin Kurdistanissa torstaina järjestetty päivän mittainen yleislakko onnistui hyvin, ja oli alueen suurin voimannäyte vuosiin, kirjoittaa The New York Times.

Yleislakko julistettiin vastalauseena viiden oppositioaktivistin teloitukselle viikko sitten sunnuntaina. Neljä teloitetuista oli kurdeja. Iranin työläiskommunistisen puolueen uutissivun mukaan lähes kaikki koulut ja yliopistot sekä 80 prosenttia ostoskeskuksista ja työpaikoista osallistui lakkoon. "Eri nettisivuille laitetut kuvat ja videot näyttivät tukevan näitä väitteitä", totesi NY Times. Lehden mukaan yleislakko oli alueen suurin voimannäyte hallitusta vastaan vuoden 2005 jälkeen.

Myös useita satoja Turkissa asuvia kurdeja yritti marssia Turkin ja Iranin välisen rajan yli osoittaakseen mieltään yleislakon tueksi.

"Vaikka viranomaisten mukaan viisi sunnuntaina teloitettua henkilöä olivat syyllistyneet kuolettaviin pommihyökkäyksiin, teloituksia pidettiin laajalti yrityksenä hillitä ihmisiä ryhtymästä hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin kesäkuun 12. päivänä", NY Times kirjoitti viime viikolla. Kesäkuussa tulee kuluneeksi vuosi Iranin presidentinvaaleista, joissa Mahmud Ahmadinejad valittiin uudelleen presidentiksi. Tulos johti valtaviin mielenosoituksiin, joissa vaaleja syytettiin vilpillisiksi. Hallitus vastasi protesteihin kovin ottein.

Iranin työläiskommunistinen puolue vaatii kansainvälisiä ay- ja ihmisoikeusjärjestöjä tuomitsemaan Iranin islamilaisen hallituksen "voimakkaimmalla mahdollisella tavalla. Erityisesti kehotamme kaikkia liittymään vaatimuksiin tämän hallinnon erottamiseksi kansainvälisestä työjärjestöstä, ILO:sta. Tämän hallinnon ei tulisi antaa hakea oikeutusta itselleen jatkamalla ILO:n jäsenenä", puolue vaati kannanotossaan viime viikolla uusimpien teloitusten tultua ilmi.

httpv://www.youtube.com/watch?v=QH01Vf7Co8c&feature=player_embedded

Revolutionary Flowerpot Society: Khiaban No. 69: General Strike Only in Kurdistan? (15.5.10)

Worker-Communist Party of Iran: General Strike in Kurdistan! (14.5.10)

Worker-Communist Party of Iran: Kurds from Turkey at Iran's border to join strike 13 May

NY Times: Kurds Stage Strike in Iran to Protest Executions of Activists (13.5.10)

Worker-Communist Party of Iran: Farzad Kamangar and 4 other political dissidents executed in Iran - Join the campaign to expel the Islamic regime of Iran from the ILO (11.5.10)

NY Times: Iran Executes Five Activists, Sending Message to Critics (9.5.10)

Communist Party of Iran: The Execution of Farzad Kamangar and Other Political Prisoners, the Peak of Despicability and Incompetence of the Regime in Face of the Political Crisis (9.5.10)



Lisää ay-aktiiveja vankilaan Iranissa

28.10.2009 | Uutiset

Kuusi ay-aktiivia on tuomittu Iranissa vankilaan näiden johdettua ammattiliiton perustamista, kertoo kansainvälisen elintarviketyöläisten liitto IUF:n tiedote.

Haft Tapeh -sokerijalostamon työntekijät perustivat ammattiliiton viime vuonna, ja oikeus tuomitsi nyt liikkeen kuusi johtajaa "kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta". Tuomiot ovat 4-12 kuukauden mittaisia, ja muodollisesti ne liittyvät jalostamossa vuonna 2007 alkaneisiin työtaisteluihin.

Ammattiliitto perustettiin 42 päivää kestäneen lakon jälkeen. Lakon tarkoituksena oli mm. pakottaa työnantaja maksamaan palkkarästit, muuttamaan ylityökäytäntöjä ja kumoamaan käyttöönotettu kellokorttijärjestelmä. Vaatimuslistalla oli myös väliaikaisten työntekijöiden ottaminen vakituisiksi.

Iranin kaivos- ja teollisuusministeriö omistaa Haft Tapeh -sokerijalostamon, ja siellä muutama kuukausi sitten perustettu Islamilainen työneuvosto on tehtaan johdon valitsema.

Viime vuonna perustettu sokeritehtaan työntekijöiden ammattiliitto on Iranin työläisten solidaarisuusjärjestö IASWI:n mukaan toinen Iranissa perustettu itsenäinen ammattiliitto yli 20 vuoteen, jossa liiton johto on valittu työläisten suoralla vaalilla. Toinen itsenäinen ammattiliitto on Teheranin bussinkuljettajien ammattiliitto, jonka johto myös on joutunut hallituksen hajotustoimenpiteiden kohteeksi.

IUF: Sugar Union Leaders Sentenced to Prison in Iran - Act Now! (26.10.09)

IWSN: New protest by Haft Tapeh Sugar Cane workers (15.8.09)

IASWI: The Second Independent Workers' Syndicate in Iran in More Than Two Decades!

Libcom: Iran: The struggle of the Haft-Tapeh workers (18.11.07)



Irak tukee Irania lännen pakotteita vastaan

28.9.2009 | Uutiset

Irak ei kannata pakotteiden määräämistä Iranille, eikä aio sallia ilmatilansa käyttöä iskuun sitä vastaan, sanoi Irakin presidentti Jalal Talabani lauantaina.

Presidentin sanat oli suunnattu etenkin Yhdysvalloille, Iso-Britannialle ja Ranskalle, jotka ovat ajaneet kansainvälisiä pakotteita Irania vastaan sen ydinohjelman pysäyttämiseksi, sekä Israelille, jonka hallitus on toistuvasti uhannut tehdä ennaltaehkäisevän iskun Iranin ydinlaitoksien tuhoamiseksi.

Pakotteiden sijaan Talabani kehotti suurvaltoja ryhtymään aitoihin neuvotteluihin Iranin kanssa, ja takaamaan maalle oikeuden rauhanomaiseen ydinenergian kehittämiseen ja käyttöön. Talabani ei uskonut Iranin kehittelevän itselleen ydinasetta. "Me kannatamme kaikkien kansakuntien oikeutta rauhanomaiseen energian ja teknologian käyttöön, ja vastustamme ydinpommin kehittämistä Lähi-Idässä", presidentti sanoi.

Länsivallat ovat jatkuvasti väittäneet Iranin kehittävän ydinasetta, vaikka asiasta ei ole esitetty todisteita. Iran itse on kiistänyt pyrkivänsä muuhun kuin ydinenergian kehittämiseen.

Miami Herald: Iraq's president: Iran sanctions won't work (26.9.09)