Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Hamid Karzai ’

Afganistan hyväksyi Talibanien armahduslain

15.2.2010 | Uutiset

Afganistanin hallitus on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt aseensa laskevien Taliban-taistelijoiden armahtamista koskevan lain, kirjoittaa The Guardian.

Afganistanin parlamentti hyväksyi Taliban-taistelijoiden armahtamisen mahdollistavan lain voimaanastumisen ennen tammikuun lopulla Lontoossa järjestettyä miehitysvaltojen Afganistan-kokousta. Alunperin vuonna 2007 säädetyn, mutta hyllytetyn lain voimaanastumisesta ei tiedotettu mitenkään, kertoo The Guardian.

Laki antaa suojan syytteitä vastaan paitsi antautuville rivikapinallisille myös kaikille maan sotapäälliköille, joista monia vihataan julmuuksien vuoksi, joihin he syyllistyivät Afganistanin sisällissodassa 1990-luvulla, lehti kirjoittaa.

Lain yllättävän voimaantulon syyksi epäillään presidentti Hamid Karzain ja hänen tukijavaltioidensa halua saada hallitusta ja miehitysjoukkoja vastaan taistelevat kapinalliset mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä. Taustalla on miehitysvalloissa yleistynyt käsitys, että Talibanin kukistamiseksi ei ole olemassa sotilaallista ratkaisua.

The Guardian: Afghanistan quietly brings into force Taliban amnesty law (11.2.10)



Taliban uskoo voiton olevan lähellä

7.2.2010 | Uutiset

Afganistanin taliban-kapinalliset ovat jälleen torjuneet neuvottelut Afganistanin hallituksen ja länsivaltojen kanssa, ja uskovat voiton olevan lähellä.

Taliban torjui Afganistanin presidentti Hamid Karzain neuvottelutarjouksen, jonka tämä esitti viime kuun lopussa Lontoossa järjestetyssä miehitysvaltojen kokouksessa. Viime aikoina miehitysvaltojen julkisuudessa on noussut enenevässä määrin esille mahdollisuus neuvotella "maltillisten talibanien" kanssa, kun aikaisemmin neuvotteluja terroristien kanssa pidettiin mahdottomina. Viime viikolla Iso-Britannian puolustusministerin apulaisministeri Bill Rammell arvioi, että jopa 80 prosenttia talibaneista olisi liittynyt taisteluihin vain elannon hankkimiseksi.

"Afganistanin liittolaiset tukevat neuvotteluja Talibanin kanssa, ja lahjoittajat ovat luvanneet satoja miljoonia dollareita taistelijoiden tuomiseksi takaisin osaksi yhteiskuntaa", uutistoimisto Reuters kirjoittaa. "Länsimaat ovat valmiimpia kuin koskaan ottamaan Talibanin mukaan osaksi ratkaisua, sillä samalla ne hakevat ulospääsyä jo kahdeksan vuotta kestäneestä sodasta, jolle ei enää uskota löytyvän sotilaallista ratkaisua."

Lontoon kokouksen jälkeen antamassaan tiedotteessa Taliban kieltäytyi käymästä minkäänlaisia neuvotteluja "voitosta, joka on aivan nurkan takana".

Reuters: Taliban reject "deal" with Afghanistan, West (5.2.10)



Karzai: Afganistan tarvitsee sotilasapua vielä 15 vuotta

13.12.2009 | Uutiset

Kuluu 15 vuotta ennen kuin Afganistan pystyy ylläpitämään omaa armeijaa, sanoi maan presidentti Hamid Karzai puheessaan tiistaina.

Karzai puhui Kabulissa yhdessä Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gatesin kanssa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. "Afganistan aikoo tulevaisuudessa ottaa itse vastuun asevoimiensa kustannuksista, mutta tähän menee vielä 15 vuotta", Karzai sanoi. Siihen asti Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan tuki on hänen mukaansa välttämätöntä.

Presidentti Karzai myös sanoi, että Afganistan tarvitsee vielä viisi vuotta maan vakauttamiseen. Lausunto ei ole täysin sopusoinnussa Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman viime viikolla tekemän ilmoituksen kanssa, jonka mukaan Yhdysvallat aloittaa vetäytymisen Afganistanista 18 kuukauden kuluttua. Puolustusministeri Gates ilmaisikin erimielisyytensä toiveikkuutena, että Karzain mainitsemaa aikaa voidaan todennäköisesti lyhentää afgaanipoliiseja ja -sotilaita kouluttamalla.

Gates totesi lisäksi vetäytymisprosessin vievän useita vuosia, ja että Yhdysvaltain sitoutumisella Afganistaniin on tietyt rajansa. "Joukkomme ovat täällä vain niin kauan, kunnes onnistutte lyömään vihollisenne", Gates lupasi.

CBS News: Karzai: We'll Need Cash Help for a Decade (8.12.09)

Fox News: Karzai: 15 Years Before We Can Afford Security (8.12.09)



Länsi vaatii Karzaita suitsimaan korruptiota

13.11.2009 | Uutiset

Afganistanin presidentti Hamid Karzai alkaa käydä länsivalloille taakaksi, ellei korruptiota saada kuriin, kirjoittaa uutistoimisto AFP.

Viikon kuluttua uuden viisivuotiskauden presidenttinä aloittava Karzai tuli lopulta valituksi vain yhdellä vaalikierroksella, sillä hänen vastaehdokkaansa Abdullah Abdullah vetäytyi kilvasta vilppiepäilyjen vuoksi ennen toisen kierroksen käymistä. Vaalien ensimmäiselläkin kierroksella havaittiin huomattavaa vilppiä, mutta Afganistania miehittävä NATO-liittouma on edelleen tukenut Karzaita. Suhde on kuitenkin viime aikoina viilentynyt, kirjoittaa uutistoimisto AFP.

Paineet saada vaalivilpillä voittaneelta Karzailta yhä selvempää näyttöä korruption kitkemisestä ovat kasvaneet melkoisiksi. Niin ikään tuoreessa muistissa ovat vielä Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan voimakkaat reaktiot Iranin vilpillisiin presidentinvaaleihin, jotka tuomittiin selväsanaisesti, mutta Afganistanin kohdalla toisenlainen suhtautuminen näyttää julkisuudessa kiusalliselta.

"Viimeiset kuukaudet eivät ole olleet hyviä. Olemme olleet miltei uskottavuuskatastrofissa", myönsi mm. Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt uutistoimisto AFP:lle vieraillessaan Kabulissa.

AFP: Global pressure mounts ahead of Karzai inauguration (11.11.09)



Afganistanin nykyhallinto “kopio Talibanista”

5.11.2009 | Uutiset
Yhdysvaltain miehitys Afganistanissa syöksi vallasta Talibanit ja asetti tilalle heidän kopionsa, sanoo afganistanilainen kansanedustaja Malalai Joya. Tiedotuskiertueella Yhdysvalloissa parhaillaan oleva Joya valittiin vuonna 2005 Afganistanin parlamenttiin sen nuorimpana jäsenenä. Vuonna 2007 hänet erotettiin parlamentin jäsenyydestä, koska hänen katsottiin loukanneen instituution arvoa. Jo ennen Taliban-hallituksen kaatumista nyt 31-vuotias Joya osallistui maanalaisten tyttökoulujen toiminnan ylläpitoon, ja Hamid Karzain noustua sotapäälliköineen Yhdysvaltain tukemana maan johtoon hän on jatkanut naisvastaisen ja miehityspolitiikan ankaraa arvostelua. The Daily Beast -verkkolehden haastattelussa Joya torjuu miehityksen puolustelijoiden perustelut, joiden mukaan NATO-joukot ovat ainoa asia Talibanin valtaanpaluun tiellä. Hänen mukaansa Yhdysvaltain aiheuttamat siviiliuhrit tosiasiassa vain antavat vauhtia Talibanin ruohonjuuritason voiman kasvulle. Haastattelussa Joya myös arvostelee näkemystä, jonka mukaan joukkojen vetäytyminen Afganistanista johtaa sisällissotaan. "Valtamedia erityisesti yrittää sumuttaa ihmisiä kaikkialla maailmassa, mutta kukaan ei puhu siitä sisällissodasta, jota käydään tänä päivänä". Joyan mukaan Yhdysvaltain veronmaksajat vain tuhlaavat rahojaan "Hamid Karzain korruptoituneen mafiajärjestelmän ylläpitoon". Joya puhui myös International Socialist Organizationin (ISO) järjestämässä tilaisuudessa lokakuun lopulla New Yorkissa. "Kansani on jäänyt loukkuun kahden voimakkaan vihollisen välille, ja on puristuksissa", hän sanoi puheessaan. "Taivaalta putoavat miehittäjän pommit tappaen siviilejä, ja maan kamaralla ovat Talibanit ja myös sotapäälliköt. Meillä on kolmenlaisia vihollisia, mutta yhden vihollisen - Yhdysvaltain - vetäytyminen helpottaisi huomattavasti taistelua niiden vihollisten kanssa, jotka jäisivät jäljelle." The Daily Beast: Women of Influence: Malalai Joya (3.11.09) Socialist Worker: No nation can liberate another (3.11.09)


Lisää sotapäälliköitä Afganistanin hallitukseen

12.7.2009 | Uutiset

Afganistanin presidentti Hamid Karzai on nimittänyt halllitukseensa sotapäällikön, joka vuonna 2001 syyllistyi mahdollisesti jopa tuhansien Taliban-sotavankien surmaamiseen.

Sotapäällikkö, kenraali Abdul Rashid Dostum oli Yhdysvaltain liittolainen ja CIA:n palkkalistoilla vuonna 2001 alkaneen hyökkäyksen aikana Afganistaniin, kertoo The New York Times. Dostumin syyllistyttyä eräiden arvoiden mukaan jopa tuhansien Taliban-sotavankien surmaamiseen tukehduttamalla heidät vankilana toimineisiin kontteihin, Yhdysvaltain hallitus pyrki jarruttamaan asiaan liittyviä tutkimuksia. NY Timesin haastattelemien yhdysvaltalaisvirkailijoiden mukaan tarkoitus oli varjella presidentti Hamid Karzain hallitustuksen mainetta, jossa Dostum oli varapuolustusministerinä.

"Valkoisessa talossa kukaan ei varsinaisesti kieltänyt tutkimuksia, mutta kukaan ei myöskään tehnyt mitään niiden käynnistämiseksi", kertoi Yhdysvaltain silloinen lähettiläs Pierre Prosper, jonka toimenkuva liittyi sotarikosten tutkimiseen. Hänen mukaansa kaikki ymmärsivät, että asia oli poliittisesti erittäin herkkä.

Nyt kuitenkin Yhdysvaltain hallitus on pyrkinyt pitämään tiettyä etäisyyttä Karzain hallitukseen, jota pidetään pitkälle korruptoituneena. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan ulkoministeri Hillary Clinton sekä Afganistanin ja Pakistanin erikoislähettiläs Richard Holbrooke ovat välittäneet Karzaille kielteisen näkemyksensä Dostumin nimittämisestä hallitukseen.

NY Times: U.S. Inaction Seen After Taliban P.O.W.’s Died (10.7.09)



Luottamus vaaleihin heikkoa Afganistanissa

3.7.2009 | Uutiset

Afganistanilaiset eivät pidä elokuun presidentinvaaleja luotettavina, koska ehdokkaina on sotapäälliköitä ja rikollisia, sanoo Kabulissa toimiva ihmisoikeusjärjestö Afghanistan Rights Monitor.

Tiistaina julkaistussa raportissaan järjestö arvosteli myös maan presidentti Hamid Karzaita, koska tämä on valinnut varapresidenttiehdokkaikseen kaksi entistä sissijohtajaa. Lännen suosikki Karzain lisäksi vaaleissa on ehdolla nelisenkymmentä ehdokasta, joista suuri osa on tuntemattomia nimiä.

Raportissa sissijohtajia syytetään osallisuudesta menneisiin ja nykyisiin rikoksiin, mutta he ovat kuitenkin päässeet ehdolle korruptoituneen valtakoneiston tuella. "Näihin voimiin kuuluu  entisiä ja nykyisiä sotapäälliköitä, miliisikomentajia ja ihmisoikeuksien loukkaajia, joilla on rahaa valtaa joka puolella maata", raportti sanoo.

Afganistanin presidentinvaalit järjestetään elokuussa, minkä vuoksi Yhdysvallat on käynnistänyt suurhyökkäyksen miehitystä vastaan taistelevia Taliban-kapinallisia vastaan. Rahat vaalien järjestämiseen, noin 230 miljoonaa dollaria, saadaan suurimmaksi osaksi Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta.

RAWA News: Afghan group slams Karzai’s ‘warlord’ vote ticket (30.6.09)

Reuters: Rights group says voters lose trust in Afghan poll (30.6.09)



Afganistan vaatii takarajaa Nato-operaatiolle

30.11.2008 | Uutiset

Afganistanin presidentti Hamid Karzai vaati saada tietää viime tiistaina YK-kokouksen yhteydessä, milloin "sota terrorismia vastaan" sen maaperällä lakkaa. Jollei takarajaa pystytä ilmoittamaan, Karzai sanoi olevansa pakotettu etsimään poliittista ratkaisua neuvottelemalla kapinallisen Taliban-liikkeen kanssa.

Karzai sanoi Afganistanin olevan sitoutunut taistelemaan Al-Qaidaa ja maan ulkopuolelta johdettuja talibaneja vastaan. Hän huomautti kuitenkin olevansa valmis neuvottelemaan sellaisten talibanien kanssa, jotka kannattavat Afganistanin perustuslakia ja jotka ovat liittyneet Talibaniin muista syistä.

Yhdysvallat tyrmäsi Karzain neuvottelualoitteet Talibanin kanssa viime viikolla. Myös Taliban ilmoitti kieltäytyvänsä neuvotteluista niin kauan kuin Afganistanissa on ulkomaisia joukkoja.

AFP: Afghanistan demands 'timeline' for end of military intervention (26.11.08)

CSM: Karzai's bid for negotiations with Taliban roundly rejected (18.11.08)



Yhdysvalloilta 20 000 lisäsotilasta Afganistaniin

22.11.2008 | Uutiset

Yhdysvallat aikoo lähettää Afganistaniin 20 000 sotilaan lisäyksen luomaan vakautta ensi vuonna järjestettävien vaalien turvaamikseksi, puolustusministeri Robert Gates ilmoitti perjantaina. Panostus on huomattava siihen nähden, että Afganistanissa on tällä hetkellä noin 50 000 ulkomaista sotilasta.

Gates ja hänen kanssaan esiintynyt Kanadan puolustusministeri Peter MacKay torjuivat neuvottelunavaukset Talibanin kanssa, vaikka Afganistanin hallitus on ilmaissut haluavansa tunnustella myös tätä ratkaisumahdollisuutta maan sekasortoisen tilanteen ratkaisemiseksi. Reilu viikko sitten maan presidentti Hamid Karzai ehdotti neuvotteluja Talibanin johdon kanssa, mutta Valkoisen talon tyrmäys johti hallitusten välisten suhteiden kiristymiseen.

Viime maanantaina myös Talibanin edustaja ilmoitti torjuvansa Karzain tarjouksen "niin kauan kuin Afganistanissa on ulkomaisia miehittäjiä".

Yhdysvaltain lisäjoukot sijoitetaan erityisesti Afganistanin eteläisiin osiin, joissa Taliban on viimeisen kolmen vuoden aikana onnistunut etenemään.

Canada.com: U.S. troops to surge in Afghanistan (21.11.08)

McClatchy: U.S.-Afghan rift builds around Karzai's overture to Taliban (17.11.08)



Tutkimuslaitos: Nälänhätä Talibania pahempi uhka Afganistanissa

2.11.2008 | Uutiset

Kaikkien huomion kiinnittyessä vain terroritekoihin on Afganistan ajautunut nälänhädän partaalle, joka koskettaa 8,4 miljoonaa ihmistä, kertoi puolustusalan tutkimuslaitos Royal United Services Institute (RUSI) perjantaina. Laitoksen mielestä nälänhätä on suurempi uhka maan kehitykselle kuin Taliban.

Taliban on käynyt veristä sotaa Nato-johtoista operaatiota vastaan vuodesta 2001 lähtien, kun Yhdysvallat hyökkäsi sinne. "On talibanin vastarintaa suurempi uhka ISAF-operaatiolle ja Afganistanin hallitukselle, jos kansainvälinen yhteisö ei estä estettävissä olevaa humanitaarista katastrofia", RUSE:n analyytikko Peter Smyth totesi.

Edellisenä päivänä Afganistanin presidentti Hamid Karzai oli myöntänyt Kabulissa pitämässään puheessa, että maan turvallisuustilanne on huonuntunut siitä, kun Taliban-hallinto kaadettiin Yhdysvaltain johdolla 2001. Syyskuussa myös Yhdysvaltain sotilasjohto totesi, että "voitto Afganistanissa on kaikkea muuta kuin selvä".

Al Arabiya: Afghan famine poses greater risk than Taliban (30.10.08)

Press TV: Karzai: US invasion brought about misery (29.10.08)

Belfast Telegraph: Victory in Iraq and Afghanistan is far from assured, say senior US military chiefs (12.9.08)