Nationalistinen terrori muslimiterroria yleisempää
25.7.2011 | Eurooppa, UutisetNorjan joukkomurhaakin epäiltiin ensin muslimiterrorismiksi, vaikka eurooppalaisten nationalistien terrori on huomattavasti yleisempää, huomauttaa Robert Lambert.
Kun tiedot Oslon keskustan pommi-iskusta levisivät julkisuuteen, ensimmäiset epäilyt kohdistuivat välittömästi islamistiterroristeihin. Pommi-iskuista ja joukkomurhasta epäillyn Anders Behring Breivikin motiivit tuntuisivat kuitenkin olevan islaminvastaiset, sanoo Robert Lambert.
Viime vuosina Iso-Britanniassa on estetty useita äärioikeiston terrori-iskuja, ennen kuin ne on pantu toimeen. Lambert mainitsee nimeltä mm. Britannian kansallisen puolueen (BNP) ehdokkaana olleen Robert Cottagen, jonka kotona tehtiin 2007 maan historian suurin räjähdekemikaalitakavarikko; seuraavana kesänä puolestaan vangittiin Martyn Gilleard, joka oli suunnitellut muslimien tappamista ja moskeijoiden räjäyttämistä. Hänen asunnostaan löydettiin mm. naulapommeja.
Muita terrorihankkeista tuomittuja äärioikeistolaisia ovat mm. Nathan Worrell, Neil MacGregor, Terence Gavan ja Neil Lewington. New Statemanin politiikan päätoimittaja Mehdi Hasanin mukaan juuri kukaan ei kuitenkaan ole kuullut heistä, sillä media ei kirjoita aiheesta.
Hasan kirjoitti artikkelissaan kaksi vuotta sitten, että Europolin tilastojen mukaan lähes kaikki terrorismi Euroopassa liittyy kotoperäiseen nationalismiin.
"Europolin tietojen mukaan vuonna 2006 vain yksi kaikkiaan 498:sta dokumentoidusta terrorihyökkäyksestä Euroopassa voitiin luokitella 'islamistiseksi'; vuonna 2007 lukema oli vain neljä iskua 583:sta - vähemmän kuin yksi prosentti."
Tätä vastoin 517 iskua luokiteltiin eurooppalaista nationalismia edustavien järjestöjen, kuten baskimaan ETA:n, kontolle.
Myös Yhdysvalloissa ajatus muusta kuin islamilaisesta terrorismista on jokseenkin käsittämätön. Glenn Greenwald kirjoittaa kolumnissaan Salon.comissa, että jos terroristi paljastuu valkoihoiseksi, ei kyse olekaan enää terrorimista. Näin hän päättelee mm. The New York Timesin julkaisemasta kirjoituksesta, jossa jälkikäteen puolusteltiin Norjan terroritekojen refleksinomaista sälyttämistä muslimiterroristien tiliin:
"Oli hyviä syitä huoleen, että terroristit saattaisivat olla vastuussa."
Toisin sanoen jos epäilty ei ole muslimi, ei kyse olekaan terrorimista, Greenwald järkeilee. Hän huomauttaa myös, että samansuuntaisella logiikalla NY Times koettaa saada Al Qaidan viime kädessä syylliseksi tähänkin tapaukseen, vaikkei sillä ole sen kanssa mitään tekemistä, kun voidaan kuitenkin sanoa, että Breivik jäljitteli muslimiterroristeja.
"Al Qaida on aina syyllinen, silloinkin kun se ei ole, silloinkin kun teosta epäillään pohjoismaalaista, muslimeja vihaavaa, oikeistolaista eurooppalaisnationalistia", Greenwald kirjoittaa.
Al Jazeera: Nationalists pose bigger threat than al-Qaeda (24.7.11)
Glenn Greenwald: The omnipotence of Al Qaeda and meaninglessness of "Terrorism" (23.7.11)




