Unkari: Oikeiston vaalivoitto näyttää varmalta
6.4.2010 | UutisetUnkarin hallitsevaa MSZP-puoluetta odottaa murskatappio vaaleissa, joissa oikeisto ja äärioikeisto voivat vallata kahden suurimman puolueen asemat, kirjoittaa The Telegraph.
The Telegraphin siteeraamien mielipidetiedustelujen mukaan sosiaalidemokraattinen hallituspuolue MSZP kuuluu huhtikuussa järjestettävien parlamenttivaalien selviin häviäjiin. Hallitusta syytetään yleisesti korruptiosta ja epäonnistumisesta talouskriisin hoidossa, ja sen osaksi tulee nöyryyttävä tappio oikeiston käsissä, lehti kirjoittaa.
Kyselyt kertovat, että oikeistolainen Fidesz olisi ottamassa suurimman puolueen paikan, ja äärioikeistolainen Jobbik saattaisi jopa nousta MSZP:n ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Fidesz on ottanut jo etukäteen kielteisen kannan mahdolliseen hallitusyhteistyöhön puolueen kanssa.
Vuoden 2006 vaaleissa kolme vuotta aiemmin perustetun Jobbikin kannatus oli 2,2 prosenttia, eikä se saanut yhtään paikkaa parlamentissa. Sittemmin Jobbik on kanavoinut vuoden 1989 suurten muutosodotusten herättämää pettymystä kansallismielisillä ja erityisesti maan romanivähemmistöä syyllistävillä teemoilla. Puolueen puheenjohtaja Gábor Vona lupasi äskettäin pitämässään vaalipuheessa "palauttaa Unkarin kansallisen ylpeyden ja identiteetin".
The Telegraph kuvaa Unkarin tilannetta synkin värein. "Raskas teollisuus on romahtanut, tuloja ja ulkomaisia sijoittajia tuonut yksityistämishuuma on tullut tiensä päähän ja maailmanlaajuinen taantuma on lyönyt maata ankarasti. Työttömyys on kohonnut korkeimmalle tasolleen 16 vuoteen, 11,2 prosenttiin, ja loppuvuodesta 2008 maan oli aneltava 25 miljardin dollarin hätälainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta", lehti kirjoittaa.
Jobbikiin liittyy myös univormuihin pukeutunut Unkarilainen kaarti, joka mm. kunnioittaa puheenjohtaja Vonaa seisomalla asennossa tämän kulkiessa rivistön ohi. Telegraphin mukaan puolue on "kiittänyt kaartia sen panoksesta turvallisuuden takaamiseen poliisin huonosti kattamilla toiminta-alueilla maaseudulla".
Unkarin parlamenttivaalien ensimmäinen kierros järjestetään huhtikuun 11. ja toinen kierros 25. päivänä.




