Merkinnät avainsanalla ‘ G. W. F. Hegel ’

Karl Marx: Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844

2.1.2017 | Kirjasto
marx-talodellis-fil-kasikirj-kansiKarl Marx kirjoitti Taloudellis-filosofisia käsikirjoituksia huhti-elokuussa 1844 oleskellessaan Pariisissa, jonne hän oli saapunut lokakuun lopulla 1843  jouduttuaan vaikeuksiin Preussin viranomaisten kanssa toimittamansa Rheinische Zeitung -sanomalehden poliittisen linjan vuoksi (viranomaiset lakkauttivat lehden). Käsikirjoitusten tekstiä ei kuitenkaan julkaistu Marxin eläessä, eikä käsikirjoitusta kokonaisuudessaan ole säilynyt. Säilynyt osa julkaistiin 1920- ja 1930-luvuilla, ja tällöin niille myös annettiin niiden nykyisin tunnettu nimi. Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset ovat osaltaan herättäneet ilmestymisensä jälkeisinä vuosikymmeninä paljon poliittista ja filosofista keskustelua mm. "nuoren" ja "vanhan" Marxin mahdollisista eroista sekä Marxin oman ajattelun suhteesta jälkikäteen jäsenneltyyn "viralliseen" II internationaalin marxilaisuuteen tai neuvostoliittolaiseen marxismi-leninismiin. (more…)


Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat?

20.9.2011 | Artikkelit
Teksti: Vesa Oittinen
Kuva: Kommunistien vappukulkueesta vuonna 1973 Helsingin kaivokadulla. Matti Koivumäki / Suomen valokuvataiteen museo.

Tuskin montakaan lähihistorian ilmiötä on Suomessa demonisoitu yhtä voimakkaasti kuin 1970-luvun taistolaisuutta. Valtamedia on – erilaisten ”takinkääntäjien” auliilla myötävaikutuksella – luonut kuvan fanaattisesta totalitaarisesta liikkeestä, joka silmittömästi ja järjenvastaisesti ihaili Neuvostoliittoa, halusi tuhota suomalaisen demokratian ja yksityisen yritteliäisyyden, halveksi talvisodan sankareita ja Mannerheimia ja päälle päätteeksi harjoitti sietämätöntä sortoa ja ideologista painostusta jopa omaa jäsenistöään kohtaan. Mitä demonisemmaksi taistolainen opiskelija- ja sivistyneistöliike maalataan, sitä käsittämättömämmäksi käy, miten se yleensä koskaan saattoi saada minkäänlaista kannatusta.

(more…)


Luokkateorioiden linjanvetoja

28.3.2011 | Artikkelit
Teksti: Pertti Hynynen
Kuva: Eero Järnefelt, Raatajat rahanalaiset (1893)

(Tämä artikkeli myös pdf:nä.)
Luokan käsite tarkastelee yhteiskunnallista työnjakoa ja eriarvoisuutta. Tässä se kuitenkin kilpailee muiden kollektiivisten identiteettien kuten erityisesti sukupuolen, sukupolvien ja etnisten kuulumisten kanssa, joiden merkitys on ollut kasvamaan päin. Silti työhön liittyvä luokkajako on voitava nähdä muiden erojen takaa. Tämä eriarvoisuus ei ole vain yksilöiden eroja vaan jakautumista kerrostumiin liittyen hyvinvoinnin, resurssien ja vallan jakoon. Luokan käsite antaa näille eroille jo poliittista näköalaa, kun tapahtuu vaeltamista työväen suuntaan mutta myös erottautumista pois. Muutokset objektiivisessa todellisuudessa heijastuvat sitten toimintaan. (more…)


Marxin luokkakuva

4.10.2010 | Artikkelit
Teksti: Lauri Kämäri
Kuva: L’Histoire par l’image (Public domain)
Pariisin kommuuni - Public domain
(Tämä artikkeli myös pdf:nä.)
Olemme nähneet viime vuosien aikana luokkien marssin takaisin yhteiskuntaan. Se ei ole vielä näyttäytynyt poliittisessa retoriikassa, mutta akateemisessa keskustelussa luokat ovat ottaneet paikkansa takaisin. Kuten Megafonissa 2/2009 Richard Gunn korostaa, luokasta puhuttaessa on olemassa kaksi linjaa: sosiologinen näkemys ja sen marxilainen kritiikki. Tuloerojen kasvaessa mitä erilaisimmat luokkateoriat ovat alkaneet liihottamaan. Nyt törmätään kohti kaikkein perustavinta luokkateoriaa - back to basics. (more…)