Irakin ay-liike protestoi hallituksen sortoa vastaan
26.8.2009 | UutisetIrakilainen ay-keskusjärjestö FWCUI on arvostellut teollisuusministerin tiedotetta, jonka mukaan FWCUI on laiton järjestö eikä työntekijöiden tulisi olla sen kanssa missään tekemisissä.
Teollisuusministeri Fawzi Franēois Al-Hariri lähetti heinäkuun puolivälissä teollisuusministeriön alaisille yhtiöille tiedotteen, jossa nimettiin useita työväenjärjestöjä, sanottiin niiden olevan laittomia, ja kehotettiin yhtiöiden työntekijöitä pysymään niistä erossa. Tiedotteessa luetelluista järjestöistä koitui ministerin mukaan "ongelmia ja sekasortoa, mistä aiheutuu tuotantoprosessin häiriöitä".
FWCUI, Irakin toiseksi suurin ammatillinen keskusjärjestö, torjuu nämä väitteet ministerille osoitetussa kirjeessä.
"Syytätte työläisiä työn keskeyttämisestä ja sekasorron luomisesta. Kuitenkin nimenomaan työläiset suojelivat yrityksiä [Yhdysvaltain] maahanhyökkäyksen aikana alkanutta ryöstelyä vastaan, ja uhrasivat henkensä puolustaakseen niitä gangstereita ja rosvoja vastaan. Näin he säästivät omaisuutta miljardien arvosta ja turvasivat työn jatkumisen, kun muunlaista järjestystä ei ollut. Ettekö te ole sitä mieltä, että heidän ilmaisunvapautensa ja järjestäytymisensa kieltäminen on sorron ja orjuutuksen äärimmäinen muoto?!"
FWCUI on lähellä Irakin työläiskommunistista puoluetta, kun taas Irakin nykyhallituksen hyväksymä keskusjärjestö GFIW on lähellä Irakin kommunistista puoluetta (IKP). IKP vastusti alunperin Yhdysvaltain hyökkäystä Irakia vastaan vuonna 2003, mutta suostui myöhemmin jäseneksi miehityshallinnon alaiseen hallitukseen.
USLAW: Response of President of Federation of Councils and Unions in Iraq to Repression by Minister of Industry (22.7.09)
CounterPunch: Does Iraq's Main Labor Union Support the Occupation? (19.6.05)


