Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ EU ’

IMF varoittaa Ranskaa budjettivajeesta

30.7.2011 | Eurooppa, Uutiset

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut Ranskalta leikkauksia maan budjettivajeen pienentämiseksi, kirjoittaa EUobserver.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on luvannut pienentää maan budjettivajeen 5,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tänä vuonna ja EU:n sääntöjen vaatimalle tasolle, kolmeen prosenttiin, vuoteen 2013 mennessä. Odotettua heikompi talouskasvu on kuitenkin vaarantamassa tämän tavoitteen, kertoo EUobserver.

Kasvun arvioidaan jäävän alle kahden prosentin, mistä johtuen IMF on vaatinut Ranskalta lisäleikkauksia erityisesti terveydenhuollon ja eläkkeiden osalta budjettivajeen pienentämistavoitteen saavuttamiseksi.

EUobserver kertoo myös Kreikan, Italian ja Espanjan lainakorkojen kohonneen ja että Kypros on ajautumassa muiden jo vaikeuksissa olevien maiden joukkoon.

"Luottoluokitysyhtiö Moody's alensi Kyproksen luokitusta kahdella pykälällä vedoten maan 'sirpaloituvaan poliittiseen ilmapiiriin' ja maan pankkien altistumiseen tappioille Kreikassa, ja varoitti, että luokitus voi laskea edelleen.

"Luokituksen alennus aiheutti huolta, että Kyproksesta tulee neljäs euroalueen maa - Kreikan, Irlannin ja Portugalin ohella -  joka tarvitsee pelastuspaketin."

EUobserver: IMF warns France on budget deficit targets (28.7.11)



Italiakin ajautumassa kriisimaiden joukkoon

12.7.2011 | Eurooppa, Uutiset

Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii kriisiytyvältä Italialta budjettikuria markkinoiden rauhoittamiseksi, kertoo EUobserver.

Liittokanslerin kommentit liittyvät Italian kasvaviin vaikeuksiin vuonna 2008 alkaneen rahoituskriisin pyörteissä. Euroalueen maat järjestivät hätäkokouksen maanantaina, koska Italian edellytykset saada lainaa heikkenivät äkisti viime perjantaina. Tämän on pelätty merkitsevän kriisin leviämistä Italiaan. EUobserverin mukaan maan valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on euroalueen toiseksi suurin, heti Kreikan jälkeen. Italia on myös Euroopan unionin kolmanneksi suurin talous.

"Italian valtion 10-vuotisten velkakirjojen tuotto nousi perjantaina 2,45 prosenttiyksikköä yli vertailukohtana käytetyn Saksan valtionvelkakirjan tuoton, mikä merkitsee sille euroajan ennätystä. Italian valtionvelkakirjojen tuotto on nyt 5,28 prosenttia ja on lähellä 5,5-5,7 prosentin aluetta, minkä jotkut pankkiirit uskovat luovan suuria paineita Italian rahoitukselle", kertoo uutistoimisto Reuters.

Samanaikaisesti neuvottelut pankkien osallistumisesta kriisimaiden tilanteen hoitokustannuksiin ovat polkeneet paikallaan. "Yli kahden viikon pituiset neuvottelut pankkiireita edustavan Institute of International Finance -etujärjestön kanssa eivät ole käytännössä edenneet lainkaan yrityksissä kehittää kaikille osapuolille kelpaavaa menettelyä", kertoo Reuters.

EUobserver: Merkel calls for Italian 'frugality' amid fears of crisis contagion (11.7.11)

Reuters: Exclusive: EU calls emergency meeting as crisis stalks Italy (10.7.11)



Sijoitukset EU:hun vähentyneet neljännekseen

29.6.2011 | Eurooppa, Uutiset

Suorat ulkomaiset sijoitukset EU:hun putosivat 216 miljardista vuonna 2009 vain 54 miljardiin euroon vuonna 2010, kirjoittaa EUobserver.

Vuonna 2008 alkanut kansainvälinen talouskriisi romahdutti EU:hun tulevat ulkopuoliset suorat sijoitukset (FDI) neljännekseen vuosien 2009 ja 2010 välillä, kertoo EU-komission vuotta 2010 koskeviin tuoreisiin tilastoihin viittaava EUobserver. Talouskriisiä edeltäneen vuoden FDI-lukemat olivat komission raportin mukaan kahdeksan kertaa korkeammat kuin vuonna 2010.

Yhdysvalloista, Venäjältä, Sveitsistä sekä EU:n ulkopuolisista veroparatiiseista tulevien sijoitusten väheneminen kattoi valtaosan alenemasta; samanaikaisesti kuitenkin Kanadan ja Kiinan sijoitukset kasvoivat. Myös EU:sta muualle maailmaan tehdyt sijoitukset vähenivät yli puolella, 281 miljardista eurosta 107 miljardiin, EUobserver kirjoittaa.

EUobserver: Financial crisis saw massive drop in EU investment (28.6.11)



Kreikka: “Velkajärjestely ei ratkaise ongelmia”

28.6.2011 | Eurooppa, Uutiset

Melkein kaikki uskovat jo, että Kreikka ei maksa velkojaan, mutta harva kysyy, riittäisikö se ratkaisuksi, sanoo taloustieteen apulaisprofessori Matias Vernengo.

Useimmissa piireissä puhe Kreikan velkojen maksamatta jättämisestä ei ole enää kiellettyä, mutta olisi huomattava, että pelkkä velkojen uudelleenjärjestely ei yksinään ole riittävä keino ongelman ratkaisemiseksi, kirjoittaa Yhdysvaltain Utahin osavaltion yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Matias Vernengo kolumnissaan TripleCrisisissa.

Vernengo viittaa Argentiinan tapaukseen 1990-luvulta, jossa maan velat järjesteltiin uudelleen, mutta huomauttaa, että tähän liittyi myös valuutan devalvaatio, joka irrotti sen yli vuosikymmenen kestäneestä sidoksesta dollariin. Euroalueen sisällä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja Kreikan devalvaatio tarkoittaisikin alueen hajoamista.

"Joidenkin mukaan kattavampi Euroopan unioni ja tulonsiirrot vahvemman eurooppalaisen rahoitusinstituution avulla olisivat osa ratkaisua", Vernongo kirjoittaa. "Tai jopa, että reuna-alueiden maiden maiden siirtymäkautta pehmennettäisiin sillä, että Saksa nostaisi reaalipalkkojaan ja kulutustaan ylijäämäisen kauppataseensa pienentämiseksi. Mutta nämä vaihtoehdot eivät selvästikään näy tulevan kysymykseen. Sekä Saksa että Euroopan keskuspankki eivät tunnu olevan valmiita leikkausohjelman hylkäämiseen."

Matias Vernengo: The Greek Crisis: Uttering the Other “D Word” (27.6.11)

BBC: Greece takes the eurozone's future to the brink (21.6.11)

Agustino Fontevecchia: Roubini Warns Of Euro Break Up As Greek Credit Rating Tumbles (16.6.11)



IMF kehottaa EU:ta syventämään integraatiota

23.6.2011 | Eurooppa, Uutiset

Kansainvälinen valuuttarahasto on kehottanut Euroopan unionia lopettamaan turhat väittelyt ja syventämään integraatiota, kirjoittaa EUobserver.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF otti kantaa euromaiden velkakriisiin viime maanantaina julkaisemassaan raportissa. EUobserverin mukaan raportti sisältää ennennäkemättömän puuttumisen EU:n tavoitteisiin.

"Kansainväälinen valuuttarahasto on varoittanut Euroopan unionia, että sen on lopetettava 'hyödyttömät väittelyt' velkojen uudelleenjärjestelystä, ja puuttui ennennäkemättömällä tavalla EU:n sisäiseen keskusteluun unionin rakentamisesta sanomalla, että unionin on yhdennyttävä nopeammin ja syvemmin maailmanlaajuisen katastrofin estämiseksi."

EUobserverin mukaan IMF:n raportti käyttää pitkälti samaa tuomitsevaa kieltä arvostellessaan EU:ta kuin EU on itse käyttänyt arvostellessaan Kreikkaa.

EU:n on ehkä ryhdyttävä puuttumaan tiukemmin jäsenvaltioidensa talouksiin, IMF:n virkaatekevä johtaja John Lipsky sanoi EU:n valtiovarainministerien kokouksessa. Rahoituslaitoksen muutkin johtajat ovat ottaneet samansuuntaisia kantoja, EUobserver kertoo.

"Valuuttarahaston Euroopan-johtaja Antonio Borges jopa arvosteli yhdentymisprosessin kankeutta siihen nähden, mitä Yhdysvalloissa tapahtui yli sata vuotta sitten. 'Me uskomme, että monet nykyisistä ongelmista johtuvat epätäydellisestä yhdentymisestä', hän kertoi toimittajille raportin julkaisun yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa."

EUobserver: IMF tells EU: Stop 'unproductive debate' and integrate 'now' (20.6.11)



EU:n vakausmekanismille ei oikeudellista vastuuta

8.6.2011 | Eurooppa, Uutiset

Euromaiden pysyvä vakausmekanismi ja sen keskeiset henkilöt aiotaan vapauttaa kaikesta oikeudellisesta vastuusta, kirjoittaa professori Heikki Patomäki.

Euroalueen kärsiessä velkakriisistä on Euroopan unionin johdossa mietitty pysyvää instituutiota, jonka avulla tulevaisuudessa kohdattavia velka- ja rahoituskriisejä voitaisiin ratkoa. Tähän tarkoitukseen perustettavaan vakausmekanismiin sijoitetaan 80 miljardia euroa, ja sen lainanantokapasiteetti rahoitusvaikeuksiin joutuneille jäsenmailleen on 500 miljardia euroa. Suomen eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi vuonna 2013 toimintansa aloittavan vakausmekanismin perustamisen toukokuussa.

Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki arvostelee Euroopan vakausmekanismia (EVM) sen EU-komissiolle ja Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) antamista valtuuksista neuvotella kriisimaihin kohdistuvat leikkaus- ja yksityistämisohjelmat.

"Yksityissektorin osallistumisessa kriisien hoitoon noudatetaan IMF:n käytäntöä. Kriisimaat joutuvat neuvottelemaan pankkien ja sijoittajien kanssa sellaisen sopimusjärjestelyn, joka riittää pitämään ne mukana kriisimaiden rahoitusjärjestelyissä.  Näin pankeille ja rahastoille annetaan käytännössä valtaa määritellä kriisimaiden talous- ja yhteiskuntapolitiikasta."

Patomäki kiinnittää huomiota myös EU-komission virkamiesten laatimaan EVM:n perustamisluonnokseen, jonka mukaan "EVM, sen varat ja omaisuus on vapautettu kaikista oikeudenkäynneistä, jollei EVM nimenomaisesti luovu tästä vapaudesta", ja että mekanismin keskeiset henkilöt "on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä, jotka kohdistuvat heidän toimintaansa mainittua tehtävää suoritettaessa".

Muihin vakausmekanismisopimuksen luonnokseen liittyviin, varsin vähän julkisuudessa esiintyneisiin seikkoihin kiinnittää huomiota Antti Ronkainen kirjoituksessaan Uudessa Suomessa. Hänen mukaansa EVM "on luxemburgilainen yritys, joka pyrkii maksimoimaan voittonsa ja jonka varallisuus tulee rahaliiton jäsenmailta". Sopimusluonnos mm. mahdollistaa sen, että EVM voi sijoittaa jäsenmailta saamansa varat, jos niitä ei välittömästi tarvita sen velvoitteiden täyttämiseen.

"EVM:n mahdolliset tappiot katetaan ensin vararahastosta, toiseksi maksetusta pääomasta ja kolmanneksi takuupääomasta, joka määrätään maksettavaksi", Ronkainen siteeraa luonnosta, ja huomauttaa:

"Luonnoksesta ei käy ilmi, kuinka suuri EVM:n vararahasto on. Sen sijaan sanotaan hyvin selkeästi, että tappioita katetaan jäsenmaiden myöntämistä varoista. Jos jokin valtio päättäisi demokraattisesti, ettei se myönnä vakaukseen tarkoitettuja varoja keinottelusta aiheutuneiden tappioiden kattamiseen niin tältä jäsenmaalta vietäisiin äänioikeus EVM:n kokouksissa, maksatettaisiin tarvittava osuus muiden valtioiden veronmaksajilla, aloitettaisiin toimenpiteet tämän summan perimiseksi kieltätyneeltä maalta ja tältä ajalta, joka pakkolunastukseen menisi, perittäisiin tuntuva korko."

Heikki Patomäki: Kriisipaketit ja Euroopan pysyvä vakausmekanismi: mikä on demokraattisen vasemmiston näkemys Euroopan tulevaisuudesta?

Antti Ronkainen: Kansojen varallisuuden ryöstöretki – Näin toimii Euroopan pysyvä vakausmekanismi (6.6.11)

Eduskunta: Suuri valiokunta hyväksyi Portugalin tukemisen (13.5.11)

NY Times: E.U. Finance Ministers Set Terms for New Bailout Fund (21.3.11)

Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle luonnoksesta Euroopan vakausmekanismin perustamista koskevaksi valtiosopimukseksi (Euroopan vakausmekanismi)



Portugali: Tukipaketti johtaa työttömyyteen ja taantumaan

9.5.2011 | Eurooppa, Uutiset

Tukipaketti Portugalin pelastamiseksi johtaisi työttömyyden kohoamiseen ja parin vuoden taantumaan, sanoo maan valtiovarainministeri.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU ovat neuvotelleet 78 miljardin euron lainan myöntämisestä talousvaikeuksista kärsivälle Portugalille viime viikolla. Lainan ehtoina on tavalliseen tapaan rankkoja toimia julkisen sektorin karsimiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi.

Lopullinen päätös on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvää. Sen lisäksi, että paketin läpimeno kiinni Suomen kannasta - päätös vaatii yksimielisyyttä euromaiden kesken - niin myös Portugalin parlamentin enemmistön on hyväksyttävä laina ja sen ehdot.

"[Portugalin toimitusministeristön puheenjohtaja, José] Sócrates erosi pääministerin paikalta maaliskuussa epäonnistuttuaan leikkausohjelman läpiviemisessä parlamentissa, ja kesäkuun alkuun on suunniteltu järjestettäväksi uudet vaalit", kirjoittaa Spiegel Online. "EU neuvottelee Portugalin opposition kanssa tämän saamiseksi Brysselin vaatimien lainaehtojen kannalle."

Portugalin eroava valtiovarainministeri Teixeira dos Santosin mukaan lainan ehdot merkitsevät työttömyyden kohoamista 11 prosentista 13 prosenttiin ja maan ajautumista taantumaan kahdeksi vuodeksi.

"Paketin ehtona on, että Portugalin on pienennettävä budjettialijäämäänsä kolme prosenttia vuoteen 2013 mennessä", kirjoittaa EUobserver. "Maa on myös lupautunut jäädyttämään julkisen sektorin palkat ja eläkkeet vuoden 2013 loppuun asti ja vähentämään julkisen sektorin työntekijöiden määrää prosentilla vuosina 2012 ja 2013."

EUobserver: Portuguese bail-out expected to push country into recession (6.5.11)

Spiegel Online: Portugal to Receive 78 Billion Euro Bailout (4.5.11)



EU:lle puhe- ja esitysoikeus YK:ssa

5.5.2011 | Eurooppa, Uutiset

YK on muuttanut sääntöjään siten, että EU ja muut maaryhmittymät saavat lähes samat puhe- ja esitysoikeudet kuin yksittäisillä valtioillakin, kertoo EUobserver.

YK:n yleiskokous äänesti viime tiistaina maailmanjärjestön sääntöjen muuttamisesta siten, että jatkossa myös yksittäisten maiden muodostamilla ryhmittymillä on puhe- ja esitysoikeudet. Päätös syntyi äänin 180-2, kun Syyria ja Zimbabwe äänestivät tyhjää.

Tähän saakka vain tarkkailijan asemassa ollut EU on lobannut pitkään saadakseen tällaiset oikeudet, ja joutui lopulta taipumaan siihen, että vastaavien oikeuksien antaminen muillekin maaryhmittymille näiden sitä mahdollisesti vaatiessa tulee myös kyseeseen, kertoo EUobserver.

"Voittaakseen äänestyksen EU:n oli hyväksyttävä muutoksia maailmanjärjestön sääntöihin, jotka muuttavat YK:n kansallisvaltioiden kokouksesta elimeksi, jossa myös alueelliset ryhmittymät voivat olla edustettuina. Tällaisia alueellisia ryhmittymiä voisivat olla Afrikan unioni, Arabiliitto ja Etelä-Amerikan unioni."

Sääntömuutoksen ansiosta esimerkiksi EU:n ulkoasiain korkea edustaja, paronitar Catherine Ashton tai Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy voivat nyt esittää EU:n kannan YK:ssa.

EUobserver: EU wins new powers at UN, transforming global body (3.5.11)

EU Statement - UN General Assembly: Strengthening of the UN system: EU participation in the work of the UN (3.5.11)

UN: General Assembly, in Recorded Vote, Adopts Resolution Granting European Union Right of Reply, Ability to Present Oral Amendments (3.5.11)



EU ei mieti Portugalin hallituksen mandaattia

10.4.2011 | Eurooppa, Uutiset

EU-komissio ei aio miettiä, onko Portugalin äsken kaatuneella hallituksella demokraattiset valtuudet neuvotella tukipaketista, kirjoittaa EUobserver.

EU-komission edustaja Amadeu Altafaj torjui epäilyt Portugalin hallituksen demokraattisista valtuuksista. EUobserverin mukaan on epäilty, että maaliskuun lopussa kaatuneella Portugalin hallituksella, joka hoitaa juoksevia asioita seuraavan hallituksen valintaan asti, ei olisi demokraattisia valtuuksia neuvotella tukipaketista.

"Demokraattinen oikeutus? Ei se ole välttämätön", Altafaj sanoi EUobserverin haastattelussa. "Ilmeisesti heillä on mandaatti, kun he tekivät avunpyynnön viime yönä. Jos heillä oli valta tehdä avunpyyntö, heillä on valtuudet neuvotellakin. Ei heillä ole aikaa odottaa."

Altafaj lisäsi, että Portugalin nykyisen toimitusministeristön neuvottelema paketti on lopullinen, eikä tulevaisuudessa valittava uusi hallitus ei voi enää muuttaa sitä.

EUobserver: Portugal has 'no time' to settle democratic mandate concerns (7.4.11)



EU suhtautuu varoen Bahrainin tilanteeseen

21.3.2011 | Eurooppa, Lähi-itä, Uutiset

EU ei todennäköisesti tuomitse saudijoukkojen saapumista Bahrainiin mielenosoituksia kukistamaan, kirjoittaa EUobserver.

Viime viikon maanantaina Saudi-Arabiasta saapui noin tuhat sotilasta, 500 poliisia ja 150 panssariajoneuvoa Bahrainiin auttamaan maan hallitusta kuningashuonetta vastustavien mielenosoitusten lopettamisessa. Euroopan unionin edustajat ovat suhtautuneet tilanteeseen varsin varovaisesti, kirjoittaa EUobserver.

"[Ulkoasiainedustaja Catherine] Ashton ei ole tuominnut joukkojen maahantuloa, vaan on sanonut vain 'ottavansa huomioon', että näin on tapahtunut ja että [Bahrainin] hallitus on julistanut kolmen kuukauden mittaisen poikkeustilan."

Bahrainin mielenosoittajien mukaan kyseessä on miehitys, mutta Ashtonin edustaja Maja Kocijančič sanoi EU:n arvion olevan se, että saudijoukot on kutsuttu maahan. EU-maiden ulkoministerit keskustelevat asiasta tänään maanantaina, mutta EUobserverin haastattelemien viranomaislähteiden mukaan on epätodennäköistä, että EU vaatisi Bahrainin hallitsijaa eroamaan tai saudijoukkoja poistumaan maasta - toisin kuin Egyptin ja Libyan kohdalla tapahtui.

"Armeijan toimet saattavat kärjistää tilannetta edelleen tässä strategisesti tärkeässä saarivaltakunnassa, jossa sijaitsee Yhdysvaltain laivastotukikohta, ja ne saavat monen Bahrainia Persianlahden-tukikohtanaan käyttävän kansainvälisen pankki- ja rahoitusyhtiön selkäpiin karmimaan", kirjoittaa The Times of India. Bahrain itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1971.

EUobserver: EU unlikely to call on Bahrain regime to step down (18.3.11)

The Boston Globe: Bahrain moves to choke protest (17.3.11)

The Times of India: Saudi troops enter Bahrain to crush protests (15.3.11)

Daily Mail: Bloodshed triggers UK rethink over arms to Bahrain: Four dead as riot police launch brutal crackdown on peaceful protesters (18.2.11)