Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ ETYJ ’

Kaukasian sodan selitykset epäilyttävät ETYJ:iä

8.11.2008 | Uutiset

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) tarkkailijoiden viimeaikaiset raportit ovat saattaneet kyseenalaiseksi Georgian väitteen siitä, että se hyökkäsi Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tshinvaliin puolustustarkoituksessa viime elokuun alussa. Hyökkäys johti lyhyeen Georgian ja Venäjän sotaan, jossa Georgia kärsi karvaan tappion.

Tarkkailijoiden mukaan Georgian tykistö ampui Tshinvalia 7. ja 8. elokuuta, ja ainakin 48 ammusta osui siviilialueille. Lisäksi tarkkailijat eivät ole pystyneet varmistamaan, että georgialaisten asuttamia kyliä olisi myös pommitettu 7. päivän iltana, mikä asettaa epäilyksenalaiseksi Georgian presidentti Mihail Saakashvilin perustelut maan hyökkäykselle Etelä-Ossetiaan. Tarkkailijat eivät myöskään kuulleet tykistötulen ääntä niiden georgialaiskylien suunnalta, joiden Saakashvili väitti joutuneen pommituksen kohteeksi ennen Georgian armeijan hyökkäystä, vaikka heidän toimistonsa oli lähellä.

"Minusta oli selvää, että hyökkäys oli täysin mielivaltainen ja suhteeton mihinkään mahdolliseen provokaatioon nähden, sikäli kun sellaista edes oli", kertoi brittikapteeni Ryan Grist The New York Timesille. Grist oli sodan syttymishetkellä ETYJ:in edustaja Georgiassa.

Sodan kestäessä tiedotusvälineet asettuivat pääasiallisesti tukemaan Natoon pyrkivää Georgiaa, ja Venäjän väitettiin provosoineen Georgian hyökkäyksen.

NY Times: Georgia Claims on Russia War Called Into Question (6.11.08)