Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Esko Aho ’

SAK:stakin väläytellään jo yleislakkoa

28.2.2009 | Uutiset

Yleislakkokin kuuluu ay-liikkeen keinovalikoimaan, jos palkansaajan etujen puolustaminen niin vaatii, SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola sanoi viime torstaina.

Kansan uutisille puhunut Huutola totesi politiikan palanneen politiikkaan mm. työnantajajärjestöjen uusien työehtosopimuslinjausten ja hallituksen lamalääkkeiden myötä. "Kansalaisten on ymmärrettävä, että vastakkain asettelun aika on palannut", hän sanoi.

Huutolan yleislakkokortti välähti sen jälkeen, kun ammattijärjestöissä oli vähän aikaisemmin tuomittu hallituksen yksipuolinen eläkeiän korottaminen, ammattiliittoja kuulematta. "Näin räikeätä irtiottoa kolmikantavalmistelusta ei työeläkeuudistusten historiasta löydy", SAK:n asiasta antama tiedote arvostelee.

Edellinen yleislakkouhka koettiin 90-luvun alussa, kun Esko Ahon porvarihallitus uhkasi leikata työttömyysturvaa ja huonontaa työehtoja. Vuoden 1992 lopussa SAK yhdessä STTK:n ja AKAVA:n kanssa uhkasi yleislakolla, ellei leikkausesityksiä vedetä takaisin. Lopulta hallitus joutuikin perumaan suurimman osan kaavailemistaan huononnuksista.

Suomessa on viimeksi järjestetty yleislakko vuonna 1956. Siihen osallistui jopa 450 000 ihmistä, ja se kesti 19 päivää.

Kansan uutiset: Yleislakkokaan ei ole poissuljettu (26.2.09)

SAK: Eläkepolitiikka ei ole sanelupolitiikkaa (25.2.09)

SAK: Ammattiyhdistysliikkeen kiirastuli (4.4.08)

Palkkatyöläinen: Moni-ilmeinen yleislakko 50 vuotta sitten (28.2.06)