Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Daysi Victores ’

Kuuba: Paikallisvaaleissa valittiin 15 000 edustajaa

30.5.2010 | Uutiset

Kuubassa valittiin toukokuun paikallisvaaleissa yli 15 000 edustajaa kansalaisten asettamien yli 45 000 ehdokkaan joukosta, raportoi Arnold August.

Vaalit järjestettiin 169:ssä kunnassa, jotka oli edelleen jaettu 30:een tai useampaan alueeseen. Kullakin alueella, jossa tavallisesti asuu noin 1500 ihmistä, oli ehdolla kahdesta kahdeksaan ehdokasta. Ehdokkaat oli valittu siten, että mainitut alueet oli edelleen jaettu enintään kahdeksaan pienalueeseen, jonka asukkaiden kokouksissa tehtyjen esitysten perusteella ehdokkaat nimettiin, ja heistä yksi valittiin pienalueen ehdokkaaksi kädennostoäänestyksellä. Pienalueilla valittujen, yhteensä enintään kahdeksan ehdokkaan joukosta varsinaiset edustajat valittiin koko alueella järjestetyllä suljetulla lippuäänestyksellä. Alueella asetettavien ehdokkaiden on asuttava alueella, mutta pienalueet voivat asettaa ehdokkaakseen alueen toisellakin pienalueella asuvan henkilön.

Vaaleissa käytiin tarvittaessa kaksi kierrosta, jos ensimmäisellä kierroksella kukaan ehdokas ei saanut yli puolta annetuista äänistä. Kerran kahdessa ja puolessa vuodessa järjestettävissä paikallisvaaleissa yleensä yli puolet valituista edustajista on uusia.

"Kaikissa ehdokasasettelukokouksissa, joita olen viimeisen 12 vuoden aikana ollut seuraamassa, ketään ei ole koskaan esitelty puolueen ehdokkaana, eikä ketään vastustettu sen vuoksi, ettei hän ollut puolueen jäsen", sanoo kanadalainen kuubantuntija Arnold August. "Olen nähnyt useita tapauksia, missä puolueeseen kuulumaton on voittanut ehdokkuuden ja tullut valituksi myös edustajaksi salaisessa lippuäänestyksessä." Augustin mukaan kaikkiaan vain vähän yli puolet valituista ehdokkaista on puolueen jäseniä.

Kuuban kommunistinen puolue on ainoa maassa sallittu puolue, mutta se ei aseta ehdokkaita vaaleihin, kuten eivät muutkaan järjestöt; ehdokkaat asetellaan suoraan alueen asukkaiden toimesta, eikä vaalikampanjointi ole sallittua. Näin ehdokkaiden on oltava alueellaan tunnettuja hyvämaineisia kansalaisia.

August kritisoi kansainvälistä lehdistöä Kuuban paikallisvaalien jättämisestä pimentoon. "Sen sijaan, että kansainväliset journalistit kirjoittaisivat jotakin siitä, keitä nämä 15 093 valittua kansalaista ovat, liioittelematta ja vähättelemättä, näyttää siltä, että kansainvälinen joukkotiedotus pyrkii piilottamaan Kuuban poliittisen järjestelmän tämän puolen kokonaan kansainväliseltä julkiselta mielipiteeltä", hän sanoo.

August kiinnittää huomiota länsimaisten toimittajien pakkomielteeseen keskittyä ainoastaan niin sanottujen toisinajattelijoiden toiminnan seuraamiseen, vaikka heidän kannatuksensa on vaatimatonta. Esimerkkinä tästä hän kertoo tapauksen äskettäin käytyjen vaalien ajalta, jossa Kuuban liberaalin puolueen johtaja Silvio Benítez koetti tulla valituksi alueensa edustajaksi.

Ennen ehdokasasettelua Benítez oli kampanjoinut omasta puolestaan, vaikka Kuuban lain mukaan vaalikampanjointi on kiellettyä, ja lisäksi hän oli Augustin mukaan käyttänyt lahjuksia äänien ostamiseen; tästä huolimatta Benítez sai oman pienalueensa ehdokasasetteluvaalissa vain 13 ääntä, kun alueen istuva edustaja Daysi Victores sai 71, vaikka hän asui alueen toisella pienalueella, eikä tästä syystä voinut osallistua Benítezin pienalueen kokoukseen ja puhua omasta puolestaan. Monet kokouksen osanottajat eivät äänestäneet kumpaakaan.

"On huomattava, että Silvio [Benítez] on nimittänyt itsensä Kuuban liberaalipuolueen puheenjohtajaksi, vaikka tämä ei ole laillista, mutta tästä huolimatta häntä ei ole pidätetty eikä viety oikeuteen", August huomauttaa. "Hänellä näkyy olevan täysi vapaus jatkaa toimintaansa, mukaanlukien esittää itseään ehdokasasettelukokouksessa!"

Yhdysvallat käyttää vuosittain noin 20 miljoona dollaria Kuuban yhteiskuntajärjestelmän horjuttamiseen. Arnold siteeraa Yhdysvaltain ulkoministeriön tietoja, joiden mukaan tästä summasta 400 000 dollaria käytetään "paikallisten johtajien etsimiseen", joiden toivotaan kykenevät johtamaan toimintaa paikallistasolla. "Lähes kaikki taloudellisen tuen kategoriat soveltuvat Silvion kaltaisiin henkilöihin ja hänen poliittiseen puolueeseensa, jotka asettavat ehdokkaita", August sanoo.

Dissident Voice: The Elected Delegate and the Dissident in Cuba’s Municipal Elections (22.5.10)