Yhdysvallat on kaikessa hiljaisuudessa aloittanut salaisen sodan Al-Qaidaa vastaan Jemenissä, kirjoittaa The Boston Globe.
Lehden tietojen mukaan Yhdysvallat aikoo käyttää seuraavan puolentoista vuoden aikana 70 miljoonaa dollaria Jemenin armeijan, sisäministeriön ja merivartioston kouluttamiseen. Tukien määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu aiempaan verrattuna.
"Hallinnon virkailijat ja amerikkalaiset lainsäätäjät sanoivat, että Jemenistä saattaa tulla Al-Qaidan seuraava operationaalinen ja koulutuskeskus. Se vetäisi vertoja lain ulkopuolella oleville Pakistanin heimoalueille, missä järjestön johtajat toimivat", The Boston Globe kirjoittaa. "Jemenin kaukaiset alueet ovat tunnetusti lain ulkopuolella, mutta maassa vallitseva kaaos on pahentunut viimeisen kahden vuoden aikana, kun hallituksen on täytynyt taistella aseellista kapinaa vastaan maan luoteisosassa sekä separatistista liikettä vastaan etelässä."
Yhdysvaltain ja Jemenin hallitukset pääsivät sopimukseen yhteistyön lisäämisestä viime kesänä, kun Yhdysvaltain armeijan alueellinen komentaja, kenraali David Petraeus sekä presidentti Barack Obaman terrorisminvastaisten toimenpiteiden neuvonantaja John O. Brennan kävivät maassa salaisella vierailulla.
Sittemmin Yhdysvallat on osallistunut useiden ilmaiskujen suorittamiseen maassa. "Joulukuun 17. päivänä Yhdysvaltain hävittäjät ampuivat risteilyohjuksia Sana'an ja Abyanin maakunnissa sijaitseviin kohteisiin, joiden Washingtonissa väitettiin olevan Al-Qaidan koulutusleirejä", kirjoittaa WSWS. "Jemeniläisten virkamiesten mukaan hyökkäyksissä kuitenkin kuoli yli 60 siviiliä, joista 28 oli lapsia."
"[Yhdysvaltain] hallinnon virkailijoiden haluttomuus kommentoida väitettä, että amerikkalaiset olisivat laukaisseet ohjuksia Jemeniin näytti heijastelevan halua osoittaa, että Jemenin hallitus oli itse vastuussa terrorismin vastaisista operaatioista rajojensa sisällä", The New York Times arvioi joulukuun 18. päivänä julkaistussa artikkelissa.
Joulukuun 24. päivänä suoritettiin uusi isku Shabwaan, jonka myös sanottiin suuntautuneen Al-Qaidaa vastaan. Iskussa kuoli ainakin 30 kapinallisiksi epäiltyä, Washington Post raportoi.
WSWS: In wake of airline incident: Drumbeat for US war in Yemen (29.12.09)
The Boston Globe: US forces quietly open covert front in Yemen (28.12.09)
Washington Post: U.S.-aided attack in Yemen thought to have killed Aulaqi, 2 al-Qaeda leaders (25.12.09)
BBC: Dozens killed in Yemen air strike on al-Qaeda suspects (24.12.09)
CSM:Yemen's air strike on Al Qaeda may signal new US focus (24.12.09)
NY Times: U.S. Aids Yemeni Raids on Al Qaeda, Officials Say (18.12.09)