Merkinnät avainsanalla ‘ Costas Lapavitsas ’

Finansoituminen ja Leninin finanssipääoman kritiikki

8.4.2013 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine ja Miika Salo
Kuva: Public Domain
Nykyhetki ei ole ensimmäinen kerta kun vasemmiston alennustila yhdistyy kapitalismin kriisiytymiseen. Kapitalismin kriisi, ensimmäisen maailmansodan syttyminen ja vasemmiston kykenemättömyys toimia sotaa vastaan antoivat vuonna 1914 Vladimir Uljanoville paljon mietittävää. Seuraavien kolmen–neljän vuoden aikana hän kävi läpi mittavan poliittisen ja intellektuaalisen prosessin, jonka aikana hän mietti uusiksi teoreettisia lähtökohtiaan ja tutki kapitalismia maailmanjärjestelmänä. Vallitsevien olosuhteiden strateginen analyysi antoi mahdollisuudet vastata tilanteen esille nostamiin kysymyksiin. (more…)


“Syrizan ohjelma merkitsee eroa euroalueesta”

10.5.2012 | Eurooppa, Uutiset

Syrizan talouskriisiohjelma merkitsee toteutuessaan käytännössä eroa euroalueesta, arvioi taloustieteen professori Costas Lapavitsas.

Kreikan vaalien suurimman voittajan, parhaillaan hallitustunnustelijana olevan vasemmistolaisen Syrizan talouskriisiohjelma merkitsee toteutuessaan tosiasiallisesti maan eroa euroalueesta, vaikka puolue ei ole tätä suoraan vielä myöntänytkään, arvioi Lontoon yliopiston taloustieteen professori Costas Lapavitsas The Real News Networkin haastattelussa.

"[Syriza] on kehitellyt parin viime kuukauden aikana ohjelman, joka viime kädessä sanoo, että puolue aikoo jättää velat maksamatta, että velkoja tutkimaan asetetaan komissio ja että velkojen mitätöintiä tullaan ajamaan raivokkaasti. Tällä tavalla he aikovat helpottaa Kreikan velkaongelmaa. Tämän ohella puolue aikoo tasata tulo- ja varallisuuseroja ja myös toteuttaa teollisuuspolitiikkaa, joka järjestelee Kreikan talouden tuottavan sektorin uudelleen. Tämän kaiken he väittävät olevan mahdollista samalla, kun Kreikka on jäsenenä euroalueessa."

Lapavitsas ei kuitenkaan usko, että puolueen ajamat toimenpiteet ovat yhteensopivia euroalueen jäsenyyden kanssa. Hän arveleekin, että jossain vaiheessa puolueen on katsottava todellisuutta silmiin ja myös vastattava äänestäjilleen, jotka kyllä Lapavitsasin mukaan kannattavat velkojen mitätöimistä mutta eivät haluaisi luopua eurosta.

"Äänestäjät eivät tällä hetkellä oikein tiedä, mikä olisi oikea tie ulos nykytilanteesta. Vaalitulos on kahden asian, suuttumuksen ja hämmennyksen, sekoitus. Ihmiset olivat valmiita äänestämään Syrizaa, koska se ilmensi mainittua suuttumusta niin voimakkaasti, mutta puolue varoi tarkkaan ottamatta euroa puheeksi, koska se tietää, että rahaliitosta eroaminen pelottaa ihmisiä, se on jotain, mitä ihmiset eivät haluaisi. Joten he ovat olleet aiheesta hiljaa. Minun näkemykseni on, että pitemmän päälle tilanne on kestämätön. Ihmiset alkavat jo nyt tajuta enenevässä määrin, että jos Syrizan ohjelma pannaan toimeen, niin myös jäsenyys eurossa nostetaan pöydälle."

The Real News Network: People of Greece Shake Europe (7.5.12)

httpv://www.youtube.com/watch?v=OUbRkJyAPHk