Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ commons ’

JSTOR avaa osan sisällöstään ilmaiskäyttöön

14.1.2012 | Pohjois-Amerikka, Uutiset

Yli tuhannen tiedelehden digitoituja versioita satojen vuosien ajalta säilövä JSTOR on avaamassa järjestelmäänsä osittain yleisölle maksutta, kirjoittaa Steve Kolowich.

JSTOR säilöö yli tuhannen tiedelehden digitaaliversioita tietokannassaan, jota se on tähän saakka avannut ainoastaan maksua vastaan, käytännössä kirjastoille, yliopistoille ja niiden kautta tutkijoille. Puolitoista vuotta sitten sattuneen tapauksen johdosta JSTOR on nyt kuitenkin muuttamassa käytäntöään avoimempaan suuntaan.

Heinäkuussa 2011 opiskelija Aaron Swartzia vastaan nostettiin syyte, jonka mukaan tämä oli ladannut vuotta aiemmin Massachusettesin yliopistolla miljoonia JSTOR:in säilömiä, maksullisia artikkeleita aikomuksenaan laittaa ne internetiin kaikkien saataville. Swartzia uhkaa enimmillään 35 vuotta vankilassa ja miljoonan dollarin sakot, jos hänet todetaan syylliseksi.

JSTOR ja Massachusettesin yliopisto päättivät olla vaatimatta syyteitä, mutta Yhdysvaltain syyttäjänvirasto Massachusettesin osavaltiossa päätti nostaa syytteen joka tapauksessa, kirjoitti Nancy Sims lokakuussa 2011. Simsin mukaan tapauksessa, jossa väitetyn rikoksen uhrit eivät itse halua nostaa syytettä, on syyttäminen silti mahdollista, jos syyttäjäviranomainen katsoo teon vahingoittavan yhteiskuntaa kokonaisuutena.

JSTOR pyrki minimoimaan tapauksen johdosta syntynyttä imagotappiota avaamalla tietokantaansa vaiheittain, ensin yliopistojen nykyisille ja entisille opiskelijoille, ja lopulta osittain kenelle tahansa, kirjoittaa Steve Kolowich Inside Higher Ed -verkkolehdessä.

"Uuden hankkeen puitteissa tilausta tekemättömät vierailijat voivat lukea kolmea 'kohdetta' JSTOR:in tietokannasta ilmaiseksi joka toinen viikko. Piratismin ehkäisemiseksi teksti on saatavilla kuvatiedostona, jotta sitä ei voi kopioida. Käyttäjät eivät voi ladata niitä tiedostoina."

JSTOR ei kuitenkaan ole aikeissa luopua maksullisuudesta, vaan osittaisen ilmaisjakelun kautta on tarkoitus houkutella vierailijoita lukemaan myös maksullisia artikkeleja.

Inside Higher Ed: JSTOR Gets Personal (13.1.12)

College & Research Libraries News: Library licensing and criminal law. The Aaron Swartz case (October 2011)



Nopea yhteiskunnallinen muutos ja ilmastokatastrofin välttäminen

14.6.2010 | Artikkelit
Teksti: Olli Tammilehto
Kuva: Wikimedia commons

Ihmiset ja suurin osa muista lajeista ovat suuressa vaarassa. Olemme maailmanlaajuisen ilmastokatastrofin kynnyksellä. Ihmiskunnalla on vain vähän aikaa muuttaa aineen vaihduntaansa muun luonnon kanssa. Monien johtavien ilmastotutkijoiden mukaan kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä hyvin nopeasti, jottei itse itseään ruokkiva ilmastomuutos käynnisty. Ilmastokatastrofin lopputuloksena miljardit ihmiset kuolisivat, vähintään puolet eliölajeista häviäisi ja suuri osa planeetasta muuttuisi asuinkelvottomaksi. (lisää...)