Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ CIA ’

Guatemala pyytää Kuubalta anteeksi tukeaan CIA:lle

19.2.2009 | Uutiset

Guatemalan presidentti Įlvaro Colom on pyytänyt Kuubalta anteeksi maansa osuutta Yhdysvaltain suunnittelemassa ns. Sikojenlahden maihinnousussa Kuubaan vuonna 1961.

Anteeksipyyntö sisältyi Colomin Havannan yliopistolla tiistaina pitämään puheeseen.

Colom nousi Guatemalan presidentiksi 2008 ensimmäisenä vasemmistolaisena vuoden 1954 jälkeen, jolloin CIA:n tukema vallankaappaus kukisti Jacobo Įrbenzin hallituksen. Tuore presidentti on kuitenkin korostanut, ettei halua hallituksensa samaistamista esimerkiksi Venezuelaan ja sen valitsemaan suhteellisen radikaaliin tiehen.

Vuonna 1961 Guatemala salli CIA:n käyttää aluettaan hyökkäyksen toimeenpanneiden noin 1 500 henkilön kouluttamiseen. Kuubalaisista maanpakolaisista koottu, Yhdysvaltain tukema hyökkäysoperaatio kuitenkin epäonnistui.

MNSBC: Guatemala apologizes to Cuba for Bay of Pigs (17.2.09)

IHT: Alvaro Colom becomes Guatemala's first leftist president in more than 50 years (14.1.08)



Iran paljasti CIA:n tukeman terroristiryhmän

21.5.2008 | Uutiset

Iranin tiedusteluministeriö julkaisi lauantaina tiedotteen, jonka mukaan se oli toukokuun 7. päivänä vanginnut Yhdysvaltoihin yhteyksissä olevan terroristiryhmän jäseniä. Tiedotteen mukaan ryhmän tavoitteena oli tehdä pommi-iskuja mm. tietellisiin ja uskonnollisiin kohteisiin, joista esimerkkinä mainittiin viime kuussa Shirazin kaupungissa tehty isku, jossa kuoli 13 ihmistä. Ryhmä oli saanut tukea CIA:lta aseiden ja koulutuksen muodossa.

"Terrorisminvastaista sotaa" käyvä Yhdysvallat on usein tukenut eriasteista sabotaasitoimintaa vihollismaidensa alueella.

Tehran Times: Iran busts CIA terror network (18.5.08)



Bush esti kidutuksen kieltävän lain voimaantulon

11.3.2008 | Uutiset

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush käytti viime lauantaina veto-oikeuttaan kumotakseen kongressin esittämän lain, joka olisi estänyt keskustiedustelupalvelu CIA:ta käyttämästä kidutusta kuulustelumenetelmänä.

"Nyt ei ole aika kieltää menetelmiä, joiden käytöstä on hyviä tuloksia Amerikan pitämisessä turvallisena", presidentti perusteli toimintaansa.

The Guardian: Bush vetoes move to ban water torture (10.3.08.)