Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Christina Kirchner ’

Chávez: Malvinas-saaret palautettava Argentiinalle

26.2.2010 | Uutiset
Venezuelan presidentti Hugo Chávez on vaatinut Iso-Britanniaa palauttamaan Falkland- eli Malvinas-saaret Argentiinalle. Presidentti Chávez otti asian puheeksi viikottaisessa TV-ohjelmassaan. "Imperiumien aika on ohi, ettekö ole huomanneet?", hän sanoi osoittaen sanansa Englannille ja sen kuningattarelle. "Palauttakaa Malvinas-saaret Argentiinan kansalle." Argentiina ja Iso-Britannia kävivät vuonna 1982 lyhyen sodan saarista, jotka sijaitsevat noin 500 kilometriä Argentiinan rannikolta. Asia on nyt noussut uudelleen pintaan, kun englantilainen öljy-yhtiö on alkanut poraamaan öljyä saarten lähistöltä. Chávez lupasi maansa tukevan Argentiinaa. "Englantilaiset uhkaavat edelleen Argentiinaa. Ajat ovat muuttuneet, emme elää enää vuotta 1982. Jos syttyy sota, voitte olla varmoja ettei Argentiina jää yksin kuten silloin", hän sanoi. Myös Brasilia, Meksiko ja lähes 30 muuta Latinalaisen Amerikan maata ilmaisivat ainakin periaatteellisen tukensa Argentiinan pääministeri Christina Kirchnerille maanosan maiden kokouksessa Meksikossa kuluneella viikolla. Kokouksessa myös päätettiin Amerikan valtioden järjestöstä, josta Yhdysvallat ja Kanada jätetään ulos.

Malvinas-saarten historia liittyy Iso-Britannian siirtomaapolitiikkaan Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Iso-Britannia vetäytyi saarilta 1774, mutta ilmoitti 1816 itsenäistyneelle Argentiinalle vuonna 1833, että se aikoo ottaa ne takaisin hallintaansa. Perusteena mainittiin kyltti, joka oli 1774 jätetty saarelle todistamaan Iso-Britannian omistuksesta.

Saarilla asuu nykyisin kolmisen tuhatta henkeä, joille myönnettiin Iso-Britannian kansalaisuus sodan jälkeen 1983. Iso-Britannia pitää saaria merentakaisena alueenaan, ja on vaatinut niiden luovutuksen ehtona, että suurimmalta osaltaan brittiläisperäisen siirtokuntalaisväestön on kansanäänestyksessä päätettävä liittymisestä Argentiinaan. Venezuelanalysis: Latin America and the Caribbean Approve New Regional Group, Without U.S. (25.2.10) VOR: Falklands at the center of dispute between UK and Argentina (25.2.10) The Himalayan Times: Argentina rallies regional support over Falklands row (23.2.10) The Telegraph: Hugo Chavez demands Queen return Falkland Islands to Argentina (22.2.10)


Iso-Britannia kieltäytyy neuvottelemasta Falkland-saarista

29.3.2009 | Uutiset

Iso-Britannian pääministeri Gordon Brown on torjunut Argentiinan presidentti Christina Kirchnerin tarjouksen neuvotella Argentiinan edustalla sijaitsevien ns. Falkland-saarten asemasta.

Argentiina ja Iso-Britannia kävivät vuonna 1982 saarten vuoksi lyhyen sodan, jonka Iso-Britannia voitti. Argentiina ei kuitenkaan ole luopunut vaateistaan niiden hallintaan. Espanjaksi saarten nimi on Las Malvinas.

Saarten historia liittyy Iso-Britannian siirtomaapolitiikkaan Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Iso-Britannia vetäytyi saarilta 1774, mutta ilmoitti 1816 itsenäistyneelle Argentiinalle vuonna 1833, että se aikoo ottaa ne takaisin hallintaansa. Perusteena mainittiin kyltti, joka oli 1774 jätetty saarelle todistamaan Iso-Britannian omistuksesta.

Saarilla asuu nykyisin kolmisen tuhatta henkeä, joille myönnettiin Iso-Britannian kansalaisuus sodan jälkeen 1983. Iso-Britannia pitää saaria merentakaisena alueenaan, ja on vaatinut niiden luovutuksen ehtona, että suurimmalta osaltaan brittiläisperäisen siirtokuntalaisväestön on kansanäänestyksessä päätettävä liittymisestä Argentiinaan.

"Meidän puoleltamme ei ole mitään neuvoteltavaa", pääministeri Brown totesi.

BBC: No talks on Falklands, says Brown (28.3.09)

The Telegraph: Gordon Brown tells Argentina Britain will not surrender the Falklands (28.3.09)