Nepal: Omatkin vaativat jo pääministerin eroa
3.5.2010 | UutisetJoukko pääministeripuolue CPN-UML:n vaikutusvaltaisia jäseniä on vaatinut pääministeri Madhav Kumar Nepalia eroamaan, kertoo NepalNews.
Pääministeri Madhav Kumar Nepalin ja tämän johtaman hallituksen eroaminen tehtävästään on kuulunut maolaisen pääoppositiopuolue UCPN-M:n vaatimukseen jo viime vuodesta lähtien. UCPN-M:n ja CPN-UML hallitustiet erosivat viime keväänä, jolloin CPN-UML asettui kannattamaan armeijan komentajan niskurointia.
Jo tuolloin puolueen varapuheenjohtaja Bam Dev Gautam arvosteli puoluettaan kyseisen linjapäätöksen vuoksi, ja sanoi sen merkitsevän liittoutumista oikeiston kanssa. Maolaisten järjestämien, kuukausia kestäneiden mielenosoitusten yhä jatkuessa Gautam ja kuutisenkymmentä muuta vaikutusvaltaista CPN-UML:n jäsentä ja aktiivia ovat nyt vieneet pääministerin erovaatimuksen sisältävän vetoomuksen puolueensa puheenjohtajalle. Allekirjoittaneiden joukossa on mm. useita puolueen keskuskomitean jäseniä.
"Heidän mukaansa pääministeri Nepal ei voi jatkaa vallassa, sillä perustuslain säätäminen suunnitellussa aikataulussa tai rauhanprosessin menestyksekäs vieminen päätökseen näyttää nykyisessä tilanteessa vaikealta", kirjoittaa NepalNews. Sittemmin osa vaatimukseen yhdistetyistä henkilöistä on kieltänyt kannattaneensa sitä.
Lauantaina puhunut pääministeri Nepal sanoi, ettei hallituksen ole mahdollista erota vallitsevan tilanteen kriittisyyden vuoksi. Maolaiset ovat sanoneet vappuna aloittamansa yleislakon jatkuvan, kunnes hallitus antaa periksi kysymyksessä uuden hallituksen muodostamisesta.
NepalNews: Senior UML leaders ask PM Nepal to resign (2.5.10)
NepalNews: UML leaders deny consent to memorandum (2.5.10)
NepalNews: Indefinite strike to continue until govt gives in: Dr Bhattarai (2.5.10)





