Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Bagram ’

Tuomarit: Bagramin vangeille ei oikeudenkäyntiä

24.5.2010 | Uutiset

Yhdysvaltalainen tuomioistuin on päättänyt, että Bagramin vankilassa Afganistanissa istuvilla terrorismista epäillyillä ei ole oikeutta oikeinkäyntiin Yhdysvalloissa.

Kolmijäseninen tuomaripaneeli päätti perjantaina, että Yhdysvaltain lentotukikohdassa Bagramissa pidätettynä olevalle kolmelle miehelle ei tarvitse järjestää oikeudenkäyntiä, missä he voisivat todistaa syyttömyytensä, kirjoittaa The New York Times. "Oikeus perusteli päätöstään sillä, että Bagram sijaitsee toisen hallituksen hallitsemalla suvereenilla alueella, ja painotti 'käytännöllisiä esteitä', joita liittyy oikeudenkäynnin järjestämiseen 'sotaa käyvällä alueella' pidätetyille henkilöille."

Miesten oman kertomuksen mukaan heidät siepattiin Afganistanin ulkopuolella ja kuljetettiin Bagramiin.

Oikeuden päätös helpottaa presidentti Barack Obaman asemaa, sillä hän on virassa ollessaan pyrkinyt pitämään kiinni Yhdysvaltain oikeudesta pidättää terrorismista epäilemiään henkilöitä ulkomailla ja pitää heitä vangittuina määräämättömän ajan, NY Times kirjoittaa.

Presidentti George W. Bushin kaudella vuonna 2008 korkein oikeus oli päättänyt, että Guantánamon vankileirille kuljetetuille terrorismista epäillyille tulee taata oikeudenkäynti, mitä myös Obama oli senaattorina vaatinut.

Tähän nähden päinvastainen päätös Bagramin osalta on herättänyt kummastusta kansalaisoikeuspiireissä. Asianajaja Glenn Greenwald kirjoittaa kolumnissaan verkkolehti Salon.comissa, että harva asia osoittaa Obaman tekopyhyyttä selvemmin kuin Bagram.

"Ei muuta kuin onnittelut Yhdysvalloille ja Barack Obamalle tämän voiton johdosta, jonka ansiosta he voivat siepata ihmisiä missä tahansa maailmassa ja pitää heitä vangittuina ilman oikeuskäsittelyä niin kauan kuin haluavat", hän ironisoi. Greenwald muistuttaa myös, että Bushin hallinnon pitäessä kiinni vastaavasta oikeudestaan Guantánamon vankien suhteen, Obama arvosteli politiikkaa kutsuen sitä "oikeudelliseksi mustaksi aukoksi".

"Jos Yhdysvallat sieppaa jonkun Thaimaassa (kuten yhdessä tapauksista) ja lennättää hänet Guantánamoon, siepatulla on oikeus oikeusistuimen päätökseen pidätyksen perusteiden pitävyydestä. Jos presidentti Obama määrää pidätetyn vietäväksi Thaimaasta Bagramiin eikä Guantánamoon, ei tällä silloin ole minkäänlaisia oikeuksia", Greenwald hämmästelee.

Salon.com: Obama wins the right to detain people with no habeas review (21.5.10)

NY Times: Detainees Barred From Access to U.S. Courts (21.5.10)



Afganistan: Miehittäjä vaitonainen vankilaprotestista

19.7.2009 | Uutiset

Yhdysvaltain armeija ei ole suostunut kommentoimaan Bagramin vankilassa käynnissä olevaa protestia, kertoo The Sydney Morning Herald.

Yhdysvallat on sijoittanut Bagramin vankilaan yli 600 sekä Afganistanissa että muualla sieppaamaansa ihmistä, joita se epäilee terrorismista. Vangit ovat ryhtyneet osoittamaan mieltään vankilaoloja vastaan, ja kieltäytyneet ainakin kahden viikon ajan poistumasta selleistään peseytymistä ja ulkoilua varten. Tieto tuli julkisuuten Kansainvälisen punaisen ristin kautta.

"Toisin kuten Guantįnamon vankilassa, missä vangit voivat tavata asianajajia, Bagramin 620 vangilla ei ole tätä mahdollisuutta. Afganistanin hallituksen edustajia ei yleisesti ottaen päästetä vankilaan vierailemaan tai tekemään tarkastuksia", kirjoittaa The Washington Post. The Sydney Morning Heraldin mukaan Yhdysvaltain armeija ei ole suostunut kommentoimaan tilannetta.

Yhdysvallat alkoi sijoittaa terrorismista epäilemiään henkilöitä Bagramiin sen jälkeen, kun Guantįnamon vankileiri alkoi saada osakseen yhä kovempaa arvostelua. Bagramin lähelle rakennetaan parhaillaan tilanpuutteen vuoksi uutta vankilaa yli tuhannelle vangille.

SMH: US military silent on Bagram jail protest (17.7.09)

Washington Post: At Jail in Bagram, A Detainee Protest (16.7.09)