Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Antti Rinne ’

Muilla liitoilla tukivalmius ahtaajien lakolle

19.3.2010 | Uutiset

Rautatieläisten liitto ja Toimihenkilöunioni ovat valmiita tukitoimiin, mikäli ahtaajien lakkoon ei pian saada ratkaisua.

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne otti tukitoimien mahdollisuuden esille jo maaliskuun alussa. Tuolloin Rinteen johtama, 700 000 työntekijää edustava ammattiliittojen yhteistyöjärjestö Teollisuuden palkansaajat (TP) otti kantaa Elinkeinoelämän keskusliittoa vastaan, kun tämä TP:n mukaan pyrki puuttumaan liittokohtaisten neuvottelujen kulkuun vaatimalla mm. pakkosovintoa.

"Seuraamme nyt tarkasti, miten AKT:ta kohdellaan sopimusneuvotteluissa. Jos liitto yritetään ajaa liian ahtaalle ja AKT pyytää apua, TP-liitot myös valmistautuvat antamaan sitä", Rinne sanoi tuolloin. TP ei hyväksy "EK:n tapaa kurmottaa julkisuudessa yksittäisiä liittoja".

Eilen Rinne muistutti uudelleen tukivalmiudesta, jonka realisoituminen tulee todennäköisemmäksi lakon pitkittyessä. "Toimia voitaisiin Rinteen mukaan pohtia muun muassa Teollisuuden palkansaajat -liitoissa viimeistään viikon kuluessa, jos ratkaisua ahtaajien kiistaan ei löydetä sitä ennen", Toimihenkilöunionin tiedote sanoo. Rinteen arvion mukaan "EK saa nyt mitä tilaa".

Myös Rautatieläisten liitto ilmoitti keskiviikkona olevansa valmis tukitoimiin. "Rautatieläisten valtuusto on linjannut liiton olevan periaatteellisesti valmis tukemaan AKT:n järjestöllisiä toimia sopimukseen pääsemiseksi, mikäli AKT:n hallitus sitä pyytää", liiton tiedote lupaa.

TU: Tukitoimet ahtaajille mahdollisia (18.3.10)

Rautatieläisten liitto: Rautatieläiset huolissaan satamalakon jatkumisesta - solidaarisuusperiaate tärkeä ay-liikkeelle (17.3.10)

Teollisuuden palkansaajat: Teollisuuden palkansaajat ärsyyntyi EK:lle (4.3.10)



Työnantajat tyrmäävät STTK:n tarjouksen nollatuposta

18.3.2009 | Uutiset

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on torjunut ay-keskusjärjestö STTK:n tarjouksen neuvotella nollatasoisista palkankorotuksista tupopöydässä.

EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs torjui ajatuksen nollatuposta jo Kansan uutisten haastattelussa helmikuun lopulla. Maanantaina Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kuitenkin ilmoitti TV-uutisten haastattelussa valmiutensa neuvotella jopa nollatason palkankorotuksista, jos työnantajat sillä ehdolla suostuvat keskitettyyn ratkaisuun. "Meidän pitää tässä pelastaa isänmaa", Mäenpää sanoi viitaten talouden pahenevaan taantumaan.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen suhtautui Mäenpään esitykseen myönteisesti. SAK:n edunvalvontaosaston johtaja Lauri Lyly taas ei pitänyt nollalinjaa todennäköisenä, ja Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne tyrmäsi Mäenpään aloitteen suoralta kädeltä. Rinne vaati palkansaajien ostovoimaa kasvattavaa ratkaisua.

Myös Fagernäs torjui Mäenpään ehdotuksen keskitetystä ratkaisusta eilen YLE:n haastattelussa, vaikka olikin samaa mieltä, että nollasta lähdetään liikkeelle. Viesti oli edelleen sama kuin helmikuussa.

"Toimialakohtaiset erot ovat olleet jo kauan niin suuret ja eri sektoreilla on erilaiset tarpeet. Tärkeää on nimenomaan se, että pyritään yrityskohtaisuutta lisäämään sekä palkkausjärjestelmissä että muista työehdoista sovittaessa. Tämä ei mitenkään voi toteutua keskitetyssä ratkaisussa", Fägernäs sanoi.

Toimittajan kysymykseen mahdollisesta tarjouksesta jopa alentaa palkkoja Fagernäs ei halunnut ottaa kantaa, sillä sellaista ei kukaan ole ainakaan vielä ehdottanut.

YLE: EK:n Fagernäs torjuu keskitetyn palkkaratkaisun (17.3.09)

YLE: Hallitus kiittelee STTK:n Mäenpään avausta (17.3.09)

YLE: SAK:n Lyly ei usko palkankorotusten nollalinjaan (17.3.09)

YLE: TU tyrmää palkkojen jäädyttämisen (16.3.09)

YLE: STTK pärjäisi vaikka ilman palkankorotuksia (16.3.09)

Taloussanomat: STTK:n Mäenpää keskustelisi jopa nollakorotuksista (16.3.09)

Taloussanomat: Ei, sanoo EK nollatupollekin (27.2.09)