Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ ALBA ’

Honduras eroaa ALBA:sta

16.1.2010 | Uutiset

Hondurasin parlamentti on päättänyt, että maa eroaa Etelä-Amerikan bolivaarisesta kauppaliitosta, ALBA:sta.

Venezuela ja Kuuba perustivat ALBA:n vuonna 2004 kehittääkseen Etelä-Amerikan valtioiden kesken käytävää kauppaa maanosan omilla ehdoilla. Lisäksi jäseninä ovat olleet Honduras, Ecuador, Nicaragua, Bolivia sekä eräitä Karibianmeren pikkuvaltioita.

Hondurasin parlamentti päätti kuitenkin tiistaina äänin 122-5 erota kauppaliitosta, johon se oli liittynyt vallankaappauksella syrjäytetyn silloisen presidentti Manuel Zelayan kaudella vuonna 2008. Parlamentti tuki Zelayan karkotusta ulkomaille ja sen yhteydessä perustettua vallankaappaushallitusta. Päättäessään nyt ALBA:sta eroamisesta parlamentti myönsi samalla vallankaappaushallituksen johtaja Roberto Michelettille elinikäisen lainsäätäjän aseman, mikä suojaa häntä rikossyytteiltä kaappauksen ja sen aikaisten tapahtumien johdosta.

Kuluneella viikolla myös El Salvadorin presidentti Mauricio Funes ilmoitti, ettei maa aio liittyä ALBA:an. ALBA:n sijaan Funes sanoi suuntautuvansa hyvien suhteiden luomiseen Yhdysvaltain kanssa, koska presidentti Barack Obamalla on hänen mukaansa uusi näkökanta Pohjoisen ja Etelän välisiin suhteisiin.

Venezuelanalysis: Honduras Withdraws from ALBA, El Salvador Won’t Join Despite FMLN Support (15.1.10)

El Universal: Honduras announces withdrawal from ALBA (13.1.10)



Honduras liittyy bolivaariseen taloussopimukseen

27.8.2008 | Uutiset

Keski-Amerikassa sijaitseva Honduras on maanantaina liittynyt Venezuelan, Bolivian, Kuuban, Nicaraguan ja Dominican muodostamaan talousliitto ALBA:an.

ALBA, Amerikkojen bolivaarinen vaihtoehto, on erityisesti Venezuelan ajama liitto, joka ei perustu vapaakauppaan, kuten Yhdysvaltain Latinalaisen Amerikan maille tarjoamat sopimukset.

Honduras oli kylmässä sodassa Yhdysvaltain liittolainen, ja on yksi läntisen pallonpuoliskon köyhimmistä maista.

Reuters: Honduras joins Venezuelan pact; Chavez promises oil (25.8.08)



Honduras pohtii liittymistä ALBA:an

26.7.2008 | Uutiset
"Mikään ei voi estää Hondurasin hallitusta keskustelemasta maan liittymisestä Latinalaisen Amerikan ALBA-valtioyhteisöön", Hondurasin presidentti Manuel Zelaya sanoi torstaina. Zelaya painotti lausunnossaan, että oikein suunnattu ulkopolitiikka on tärkein kysymys maan poliittis-taloudelliselle tulevaisuudelle ja yleiselle kehitykselle. ALBA (Bolivarian Alternatives for the People of the Americas) on syntynyt vastapainoksi Yhdysvaltain taloudellisille ja poliittisille alistamispyrkimyksille Latinalaisessa Amerikassa. Sen jäsenmaita ovat tällä hetkellä Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua ja Dominica. Etelä-Amerikassa on muitakin maanosan yhtenäisyyttä rakentavia järjestelmiä, mutta erityisesti ALBA on tähän mennessä käytännössä osoittanut poliittista ja taloudellista voimaa. Se on edistänyt jäsenmaittensa ja yhteistyökumppaneiden kehitystä. Prensa Latina, Kominform