Nepalin parlamentti on keväästä saakka ollut toimintakyvytön, sillä sitä rampauttaa edelleen hallituksen ja maolaispuolueen kiista presidentille annettavasta huomautuksesta.
Kiista alkoi keväällä, kun silloinen pääministeripuolue, maolainen UCPN-M erotti armeijan komentaja Rookmangud Katawalin. Nepalin kongressipuoluetta edustanut presidentti Ram Baran Yadav kuitenkin yllättäen kumosi päätöksen ja nimitti Katawalin uudelleen virkaansa, vaikka tammikuussa 2007 hyväksytty väliaikainen perustuslaki oli varannut presidentille vain seremoniallisen roolin.
UCPN-M, parlamentin suurin puolue, erosi protestiksi hallituksesta, ja on siitä lähtien vaatinut saada ottaa parlamentissa puheeksi presidentin menettelyn ja siviilihallinnon etusijaisuuden suhteessa armeijaan. Maolaisten erottua sosiaalidemokraattien CPN-UML:sta tuli uusi, 22 puolueen hallituksen johtava puolue, eikä uusi hallitus ole sallinut maolaisten vaatiman asian käsittelyä parlamentissa. Maolaiset puolestaan ovat estäneet parlamentin muun toiminnan järjestämällä mielenosoituksia asiansa saamiseksi esille.
Viimeisin neuvotteluyritys hallituksen ja UCPN-M:n välillä raukesi eilen. "Kokous päättyi tuloksettomana, sillä maolaiset vaativat edelleen saada tuoda presidentin tuomitseva päätöslauselma parlamenttiin, mihin vallassa olevat puolueet eivät suostuneet", kirjoittaa Nepalnews.
Päällepäin kiista näyttää absurdilta, sillä maolaisten vaatima presidentin tuomitseminen ei muodollisesti vaikuta suuresti. Myös komentaja Katawal on sillä välin jo siirtynyt eläkkeelle. Alastair Reith uskoo taustalla olevan kuitenkin jotain syvällisempää.
"Koska Katawal on jo eronnut, maolaiset eivät tietenkään pyri kumoamaan presidentin päätöstä - vastaavat tulokset on jo saavutettu. Joten kysymys on: miksi keskittyä presidentti Yadaviin? Miksi he jatkuvasti palaavat tähän asiaan? Minulla ei ole täsmällisiä vastauksia, mutta ehkäpä maolaiset käyttävät sitä osana strategiaansa, jonka tarkoitus on vakuuttaa joukot siitä, että muutosta ei voida saavuttaa vain toimimalla parlamentissa."
UCPN-M:n johtajat Pushpa Kamal Dahal sekä Baburam Bhattarai ovat molemmat vaatineet hallitukselta tasavaltalaisen perustuslain laatimisen vauhdittamista, mihin tehtävään parlamentti vuonna 2008 valittiin. He ovat uhanneet mielenosoitusten kiihdyttämisellä, ellei näin tapahdu. Elokuun lopulla puolue muodosti Nepalnewsin mukaan eräänlaisen varjohallituksen, sillä 18 puolueen perustamaa elintä "muistuttavat hallituksen ministeriöitä".
Nepalnews: Three party meeting on House deadlock inconclusive (15.9.09)
RevSA: Nepal: Ripe for revolt (14.9.09)
Nepalnews: Maoists form 'Shadow Cabinet' (31.8.09)